viina

Pohjoisen taivaan alla

Arktisen heimomme päästäminen pitkälle viikonloppuvapaalle on johtanut taas lukuisiin murhenäytelmiin.

Tuota on melkoisen vaikea muunmaalaisen ymmärtää, eikä se ihan helppoa ole alkuperäiskansan jäsenellekään; mikä siinä on, että yhden viikonlopun ajan koko maa menee aivan sekaisin? Tai no, uutenavuotena olisi varmaan yhtä synkeät lukemat, mutta kun järvissä on jäät päällä, niin hukkumisesta tulee karvanverran vaikeampaa.

Otsikoita silmäillessä ei voi välttyä mielikuvalta, ettei kertakaikkiaan mikään ole vierasta, vai mitä tuumaatte miehestä joka päätti leikillään ampua itseään päähän tai sitten gineksen ryydyttämien varusveijareiden automatkasta? Ensimmäisen tapauksen neropatti ei selvästikään ollut käynyt minkään sortin aseenkäsittelykurssia, eikä ollut tosin hankkinut lupiakaan, toisessa tapauksessakin alkoi syy löytymään armeijan liian löysistä käytännöistä, muistammehan, ettei kukaan voi olla vastuussa omista tekemisistään.

Ajatelkaapa, miten synkät tilastot olisivatkaan, jos olutta saisi kaupasta ennen aamuyhdeksää ja sen mainonta olisi vapaata?

Tags: , , , ,

Monday, June 28th, 2010 Analyysejä 2 Comments

Omena siideripuusta

Työryhmä on pohtinut suomalaisen alkoholikulttuurin ja alkoholimainonnan suhdetta. Työryhmän johtopäätöksen mukaan nykyiset rajoitukset alkoholimainonnassa ovat riittäviä, eikä esimerkiksi nuorten ongelmajuominen johdukaan mainonnasta.

Käsiaseiden vaikutusta nuorison humalahakuiseen juomiseen tutkitaan yhä.

Alkoholin TV-mainonta on ollut kiellettyä kello 7 ja 21 välisenä aikana vuodesta 2008. Ei ole tiedossa, miten nuorten juominen voi silti jatkua ennallaan. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että joku nuorista on valvonut salaa iltayhdeksän jälkeen ja altistunut näin alkoholimainonnalle. Altistunut nuori on saattanut esim. Facebookin tai ns. IRG-gallerian kautta levittää tietoa suurellekin joukolle hyvin nopeasti. Saattaa myös olla, että moderni VHS-tekniikka on osasyyllisenä: lapselleen iltaohjelmia nauhoittaneet vanhemmat ovat saattaneet unohtaa poistaa nauhoituksesta alkoholimainokset, jotka lapsi on sitten ohjelmaa myöhemmin katsoessaan tullut nähneeksi.

Seuraavaksi työryhmä aikoo selvittää, voitaisiinko nuorten alkoholinkäyttö saada kuriin tv-mainoksilla, joissa nuorisoidoli, esimerkiksi rock-muusikko Mikko Alatalo tai jääkiekkoilija Jari Kurri kertoisi viinan vaaroista.

Tags: ,

Thursday, June 3rd, 2010 Analyysejä 5 Comments

Kova sauna

Tähän asti tapahtunutta

Kuten blogimme lukijoille onkin varmaan jo selvinnyt, on järjestömme luottopakki Nalle karkotettu tekemään humanitaarista työtä Venetsuelaan. Mutta kun kommandon on saunottava, niin kommandohan saunoo, ja silloin ovat valtioiden väliset rajat ja niitä valvovat susikoirat kuin märkää paperia. Läpi tullaan.

Ennen Nallen karkotustuomion täytäntöönpanoa oli järjestömme sisäpiiri syömässä Valhallassa. Juhlallisin menoin ja liikuttavin saattopuhein miehelle luovutettiin viisautta, josta on vaiettu. Kani muistutti, että meidän kanssamme ei koskaan pelleillä, ja Crowswamp valitti Valhallan menun epäautenttisuutta ja suboptimaalista akustiikkaa. Nyt, puoli vuotta myöhemmin, oli aika katsoa mihin saatesanat olivat riittäneet.

Homman nousu

Homma lähti nousuun Kotkanpesässä, jossa Nallelle luovutettiin kevään koviin kamppailuihin sopivat American Boxing-sortsit. Sortseissa oli uhkaavia kuvia pääkalloista, teräaseista ja Armageddonista sekä teksti “Doping Intravenous American Boxing Alcohol Massacre” lahkeessa. Takana luki “EXIT ONLY” erottamassa sortseja HoPa-housuista. Seremonian taustalla soi Kanin tupladekistä Eye Of The Tiger ja seinälle oli nostettu etelävaltioiden lippu. Lipun yläreunaan oli Nurse ripustanut pyykkiä kuivumaan. Kani ei pystynyt liikutukseltaan pitämään valmistelemaansa puhetta. Nalle puri huulta ja veti kättä lippaan, mutisten yhteenpuristettujen hampaiden välistä “Ty Thö Deth”. Näillä sortseilla ei hävittäisi. Hiukan hämmennystä kommandopiireissä herätti Crowswampin kysymys siitä, voitaisiinko tilaisuutta kutsua sortsien luovutustilaisuudeksi, koska kommandot eivät koskaan luovuta.

Toistaiseksi nimettömän tilaisuuden jälkeen kommandot siirtyivät kotkanpesästä hissillä tavallisten kuolevaisten katutasolle. Huolestuneena vilkuiltiin hissin maksimikuormasta nillittävää kylttiä. 240 kg saattoi ylittyä reippaastikin, mutta onneksi kyltissä annettiin vaihtoehtoiseksi kuormaksi kolme henkilöä, ja näihin spekseihin päästiin helposti.

Katabolia pois

Saksalaisvalmisteisen auton kyydissä matka taittui kohti Scythewayn saunaa. Auton alkuperäiskaiuttimiet huusivat Gladiaattorin tunnaria, kun Nalle nousi odottamattomasti ramppia, josta oli vaiettu. “Hould thö lain”, Kani huomautti ja osoitti kädellään oikeaksi uskomaansa suuntaa. “Support joor loukal kepap,” Nalle murahti ja kaartoi pölykapselit rotvallia viistäen etnisen ravintolan eteen. Nalle etunenässä kommandot marssivat vibram-pohjien koloihin juuttuneet sepelit lattiaa raastaen tiskille, jossa tilattiin kolme metriä kepap-rullaa. “Mieto vai väkevä kastike,” tiskin takaa kysyttiin ja pianonsoitto lakkasi, kun Kani ja Crowswamp käänsivät katseensä Nalleen. Kenties liian pitkän tauon jälkeen Nalle röhähti “Väkevä, ja laita paljon”, ja uhkaava tunnelma laantui hieman. “Onhan se varmasti sitten väkevää”, Nalle tiedusteli paikatakseen äskeistä lipsahdustaan. Kepapinpaistaja pyöritteli silmiään.

Väkevät kastikkeet silmiä poltellen kommandot ahtautuivat tuki- ja liikuntaelinsairauksille keskisormea näyttäen takaisin autoon ja siirtyivät Scythewaylle. Olikin jo korkea aika korkata. Nalle sytytti sähkösaunan ja sen lämpiämistä odotellessa katsottiin videolta väkivaltaa. Vuorossa oli jonkun ponnaripäisen ulkomaalaisen tekemä toimintapätkä kivipestyjen farkkujen ja suurten kampausten vuosikymmeneltä, mutta teemana oli kosto, joten järjestöaktiivit olivat tyytyväisiä. “Kato sitten kun sä tulet takaisin Suomeen, niin sun kannattaa ruveta treenaamaan kahvakuulilla,” Kani vaahtosi Nallelle. “Kahvakuulatreenissä kato koko kroppa toimii yhdessä, ja se auttaa saamaan funktionaalista voimaa.” Oli epäselvää, kuunteliko kukaan.

Epäilyksen siemen

“Se taitaa toi sauna olla valmis”, Nalle totesi hetken kuluttua. Crowswamp könysi ensimmäisenä lauteille, mutta palasi hetken kuluttua takaisin paljonpuhuva ilme kasvoillaan. “Siellä oli 90 astetta.” Kuolettava hiljaisuus laskeutui rivitaloalueelle. Kommandojen katseet kääntyivät jälleen Nalleen. Selityksiä odotettiin, ja niiden olisi parasta olla hyviä. Kaikki tiesivät, millaiset miehet saunoivat alle sata-asteisessa saunassa, ja niiden miesten kanssa ei saunottu. Niillä korkeintaan lämmitettäisiin sauna. Nalle etsi katseellaan pakotietä, mutta molemmat ovet oli tukittu runsasmuotoisella kommandolla, ja ikkunasta ei niilläpolvin kiivettäisi. Mieti, mieti… “Niin siis tarkoitin että mä olen saanut lauteet paikalleen,” selitys löytyi. “Ei siellä vielä lämmin ole.” Selitys nieltiin, mutta ei ihan pureskelematta. Väkivaltaelokuvaan paneuduttiin uudelleen, ja Kani kertoi kahvakuulilla tehdyn etuheilautuksen eduista. “Se treenaa otevoimaa, selkää, jalkoja ja oikeestaan ihan kaikkea, se on ihan kuningasliike.” Nalle sovitti saamiaan AB-sortseja ja tunsi heti niistä virtaavan voiman. Paidaton kommando veti murhaavaa shädöuboxingia ikkunan edessä, eikä naapurusto olisi enää entisensä.

Kolmannessa erässä Nalle haaralaukkasi saunaan. Nyt mittari osoitti pontevasti 120 astetta. Sopiva aloituslämpö siis. Lauteet esittivät vastalauseensa, kun painoarvoltaan huomattava iskujoukko hankkiutui mittelemään itserankaisussa.  Mutta lauteet ovat puuta ja miehet ovat rautaa, hiiohoi. “Heitä sitä löylyä, tulee kylmä,” totesi Crowswamp vastentahtoisesti. Kiuas piiskasi syntisistä pahaa ulos. Crowswamp sai hädintuskin moitittua löylykauhaa karkeatekoiseksi ja epäkäytännöllisesti, ja Kaninkin personal training-monologi katkeili. “Ja tempaus… se on kova liike… For thö pein toleranse of än… immortal… änd thö vörk käpäsiti of än ändroid.” Selväksi kävi kuitenkin, että tempaus ei ole mitään hinttien hommaa. Kun löylyt olivat hellittäneet, Kani vaati lisää löylyä. “Eikö tota kiuasta saa kuumemmaksi? Onpa paska kiuas,” Crowswamp valitti. “Hellfaiör Inferno-kiukaan kanssa täällä olis jo kakssataa astetta, 2008 MM-kisojen top tenissä oli seitsemän sillä saunonutta.”

“Multa loppui kalja,” keksi Nalle. “Harmi että täytyy kesken löylyjen lähteä.” Muutkin kommandot huomasivat joutuneensa samaan tilanteeseen, ja portaissa oli hetken ahdasta, kun possunpunaisiksi itsensä saunoneet kommandot autoevakuoituivat olohuoneeseen. “Paska sauna,” kuului kommentti kuin yhdestä happea epätoivoisesti haukkovasta suusta. “Joo, mä olen tilannu napalmikäyttöisen kiukaan, ei tosta oikein irtoa löylyä,” Nalle selitti. “Sen kanssa saa kolmannen asteen palovammoja alta viiden minuutin.”

Ketoon, ketoon peipi ketoon

Kun saunapuhtaus oli saavutettu, oli aika suorittaa kenties tärkein MBC-seremonia: Sieg Hail Suomi katsottiin juhlallisen hiljaisuuden vallitessa. Ainoa ääni oli Crowswampin väpättävän alaleuan kolina. Kuntosalikohtauksessa Kani moitti entisaikojen nationalisteja typerästä voimailusta. “Toi penkkipunnerrus on siis niin turha liike, kahvakuulalla kun tekee kliinänd pressiä, niin siinä koko kroppa…” Kani vaiennettiin reippaalla huikalla. Dokkarissa Väinö Kuisma piti hiljaista hetkeä vaikenematta hetkeksikään.

“Teik as ty kuupa,” Kani selitti taksikuskille, joka oli jo heittää koko koplan hankeen, mutta Nalle käytti viehätysvoimaansa saadakseen rouvan leppymään. Taksi kiisi kohti Turun hevimekkaa. Crowswamp laitettiin juoksukyvyttömänä ja turkkilaisena maksajanpaikalle. Ideana oli, ettei kuski uskaltaisi rasistileiman pelossa laskuttaa etnistä, mutta eipä rouva turhaan ajanut valkoista mersua. Turkkilainen kynittiin viimeistä piirtoa myöten.

Diablo oli vetänyt tiivistunnelmaisen Klubin täyteen hassunnäköistä rokkiyleisöä. Sisäänpääsyä jonottaessa Kani selitti portsarille, miten tämä oli aivan selvästi treenannut liikaa penkkiä, joka on siis typerä liike. “Kahvakuulilla eli venäjäksi giryalla sä saisit semmoista funktionaalista voimaa, kato nyt vaikka tota pikkugoottia tossa, sä voisit saada sen lentämään tonne kadulle asti, oota mä näytän…” Ennen kuin Kani ehti demonstroida funktionaalista voimaansa, portsari oli saanut tarpeekseen ja tuuppi Varsinais-Suomen eliitin sisälle kohti Nyygoordin suloista seireeninlaulua. “Vitun dorkat,” oli portsarin analyysi tapahtumasta. “Mä oon muuten itekin ollut ovella,” Nalle ehti huikkaamaan, mutta lipunmyyjä löi jo kaininmerkkiä käteen ja muutenkin oli mentävä.

Perinjuurin suloinen tyttönen oli jo odottamassa kommandoja oluttiskin takana. Rahamiehen elkein Kani kertoi tarjoavansa koko porukalle. Nopea tarkistus lompakkoon, ja Kani vilkaisi Crowswampia. “Sä voit varmaan ostaa omasi.” Nalle yskäisi vaivautuneena ja kuiskasi “Mä voisin ottaa lonkun.” Kani tuijotti kuin Arje parhaina päivinään. “Niin, siis lonkeron.” Tuijotus jatkui. Hetki oli hiljaisempi kuin yksikään Arjalaisen Germaani Veljeskunnan aikanaan pitämistä hiljaisista hetkistä. “No tota, jos yhden kaljan,” Nalle tarkensi. “No sitä minäkin.” “Otaksa jotain vai et, täällä on muitakin,” myyjätyttö kujersi muka vihaisena. Tiskillä oli “Cash only”-kyltti, ja Kani lohkaisikin siitä perin nasevan kaskun: “Saanksmä tilata tästä, vaikken olekaan Johnny?” “Nyt tilaat tai suksit vittuun siitä,” tyttö viekoitteli. Kommandon charmi puree aina.

Riid mai skaars,” Nygård mylvi ja tunnelma oli katossa. Ryhmän vieressä riehuva vanhan liiton metallimies ei antanut kädessään heiluvan pullon häiritä fiilistelyään, ja päälleroiskuva olut teki musiikista vielä elämänmakuisempaa. Savukone pölläytti terveisensä yleisölle, ja Nalle otti boxing-asennon. “Jumalauta mua ei sumuteta,” hän julisti, mutta likainen kuudesosatusina sai hänet rauhoittumaan. Portsari repi kaljuaan ja katui kauppiksen lopettamista.

Rock out

Rokit rokattiin, ja oli aika poistua. Lähtiessään Nalle talloi epähuomiossa varsin ikävästi viereisen goottitytön varpaita. Goottityttö kaakatti kaameasti. “Ai eint pilt for komfort, aim pilt for spiid,” Nalle selitti. Kani havaitsi poistumisreitin välittömässä läheisyydessä aiemmin kuumana käyneen myyjätytön, ja tunsi huonoa omaatuntoa annettuaan tytölle perusteetonta toivoa. “Kato ei meillä ole tulevaisuutta, mä olen naimisissa ja kaikkee,” Kani selitti, miksi joutuisi jättämään lupaavasti alkaneen suhteen. “Mutta kyllä sä varmaan jonkun löydät. Laitat ton tukan vaan paremmin ja katsot vähän mitä pistät päällesi,” sai romanttinen kommando juuri selitettyä, ennen kuin tyttö veti koukulla pataan. “Aika hyvin se sen otti,” kommandot tuumivat etsiessään narikkaa. Narikan vieressä myytiin asevelihintaan pelottavia pääkallopaitoja, joita oli tietysti ostettava katu-uskottavuuden ylläpitämiseksi. Nalle löysi jonkun internetin vihayhteisön paidan, jonka selässä luki “Mä en pääse kyykkyyn” ja osti niitä taskut täyteen lainarahalla.

Pihalle päästyään kommandot nousivat tulivankkureihin ja ratsastivat taivaankantta pitkin kukin omaan tukikohtaansa. Kani ihasteli Thorin vasaraa, jolla voisi kenties tehdä clubbell-harjoitteita.

Commandot poistuvat paikalta.

Commandot poistuvat paikalta.

Tags: , ,

Friday, March 20th, 2009 Artikkelit 6 Comments

Viinasta

Viina tappoi viime vuonna yli 2000 suomalaista, kertoo Hesari.
Pitkän eikä ihan halvan seminaarin jälkeen MBC:n Division of Scientific Wild-Assed Guesswork ei päätynyt tässä vaiheessa alkoholin täyskieltoon, mutta suosittelee tiettyjä selvennyksiä alkoholilakiin.
Työryhmän esityksen mukaan kiellettäisiin etyylialkoholia sisältävät juomat alle kolmen litran pulloissa. Tilastollisesti voidaan osoittaa, että suurin osa juodusta alkoholista juodaan juuri alle kolmilitraisista pulloista, joita on helppo kuljettaa mukana. Näiden pullojen kieltämisen jälkeen saataisiin jo selvä enemmistö kuolemista ehkäistyä.
Myös alle 20 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävät juomat tulee kieltää, sillä voidaan osoittaa, että etenkin nuoriso suosii näitä mietoja juomia. Poistamalla miedot juomat saatavilta voidaan vähentää nuorison alkoholinkäyttöä jopa 80 %. Kun ainoat saatavilla olevat viinat ovat väkeviä ja isoissa pakkauksissa, vähenee viinaongelmamme murto-osaan nykyisestä.
Työryhmän puheenjohtajana toiminut Seppo-Kaarina Kontrolli-Friikki toteaa MBC Blogin toimitukselle, ettei halua vielä hylätä ajatusta viinan täyskiellosta. Hänen mukaansa kiellon toteuttamisessa voitaisiin käyttää hyväksi kokemuksia viime vuosisadan alun kieltolaista.

Tags:

Thursday, December 4th, 2008 Analyysejä 31 Comments

Rikos ja rangaistus

Jääkiekkoilija sai tänään tuomion huumausaineen käyttörikoksesta, koska joku oli löytänyt kuvan, jossa kiekkoilijan nenässä näkyy jotain, joka olisi saattanut olla kokkelia. MBC:n salapoliisijaos sai käsiinsä eräitä erittäin raskauttavia kuvia, ja ratkaisi tapaukset ettei käräjäoikeuden tarvitsisi. Teemmehän tätä muutenkin jotta muiden ei tarvitsisi.

Tapaus 1:
A
Kuvan kissa on erittäin vihainen. On kiistatonta, että kissa syyllistyi viikonloppuna etniseen vähemmistöön kohdistuneeseen viharikokseen, ja toteen näytetty että rikoksessa oli rasistisia piirteitä. Kissan voidaan kiistattomasti myös todistaa aloittaneen Vietnamin sodan. Lisäksi on selvää, että kissan väkivaltainen käytös johtuu siitä, että se kerran pentuna näki televisiossa käsiaseen.

Tapaus 2:
B
Jaahas, ja mitäs täällä oikein aivastellaan? Ettei vaan olisi nenä täynnä kokkelia? Oikeus toteaa naisen vetäneen nenäänsä kaksi tonnia enkelipölyä käyttötarkoituksessa. Kuvan perusteella on myös kiistatonta, että naisen naapuri on diileri, sillä mistä nainen muka muuten olisi huumausaineensa saanut?

Tapaus kolme (3):
C
Tuohon kuntoon ei kyllä varmasti tulee pelkällä kaljalla. Varmasti on pirtua juotu, ja sitä kiistattomasti myös kotona poltettu. Lisäksi on varmaan vedetty, sanotaanko nyt testoa. Ja varmasti on testo salakuljetettu omassa perseessä Venäjältä, ja rikoshyötyä saatu ainakin miljoonan edestä. Lisäksi miehen asustus vaikutti ohikulkijoihin sopimattomasti, ja auttaviin puhelimiin soiteltiin. Lisäksi on toteen näytetty miehen syyllistyneen velallisen epärehellisyyteen ja pysäköimiseen invapaikalle.

Tapaus 4:
D
Kuvan kamelin tai laaman voidaan kiistattomasti todistaa olevan tukaani. Kuvan tukaani on eittämättä vetänyt ainakin kolme koria kaljaa, ja lähtenyt sen jälkeen auton rattiin. Sipoolaisen kotiäidin on todettu ostaneen tukaanille kaljat, koska Sipoon ärkkärillä ei tukaanille itselleen myyty. Kotiäiti syyllistyi näin ohittamiseen ohituskieltoalueella. Taustalla näkyvistä tapahtumista voidaan todeta, että Mark Chapman oli syytön John Lennonin murhaan.

Tapaus 5:
E
Kuvan humalainen Silenus Rubens syyllistyi vailla epäilystä heti kuvan ottamisen jälkeen etualalla näkyvän naisen raiskaukseen. Vaikka Silenuksella näyttäisikin kuvan perusteella olevan ongelmia erektion kanssa, on silti toteen näytetty että hetikohta ei enää ollut. Taustalla näkyvä piru tulee tuomita rangaistukseen rikokseen yllyttämisestä. Lisäksi kuvan ottaja tuomitaan rikokseen tai rangaistukseen vai mitä näitä nyt on, koska hän ei tehnyt mitään estääksen rikosta tapahtumasta. Lisäksi Silenus on syyllinen WTC:n iskuihin, vaikka elikin 1600-luvulla jos edes eli.

Tags: , , ,

Monday, December 1st, 2008 Niitänäitä 11 Comments

Paremman huomisen puolesta

Britanniassa on 19-vuotias mies nyt mennyt ja juonut itsensä hengiltä. Sälli löi ystävineen vetoa, että pystyy kiskaisemaan puoli litraa votkaa 20 minuuttiin. Henki lähti, ja vika on alkoholikulttuurin. Joka tapauksessa on selvää, että syy on aina jossain muualla. Kuolleen miehen perheenjäseniltä ei toki voi kovinkaan rationaalista suhtautumista odottaa, mutta ratkaisu on silti peri-brittiläinen.

Jos alkoholin nauttiminen olisi ollut laitonta hänen iässään, en usko, että Jason olisi kuollut, Jasonin äiti Joan Venezia sanoi Daily Mail -lehdessä.

Ajatelkaas kuinka monta ihmishenkeä voitaisiin pelastaa, jos ihmisen tappaminen olisi laitonta? Ajatelkaa säästyneiden ihmishenkien määrää jos rattijuopumus kiellettäisiin. Ajatelkaa kuinka monta naista säästyisi raiskaukselta, jos raiskaaminen olisi laitonta. En usko, että alle 18-vuotiaat polttaisivat tupakkaa, jos tupakan myyminen alle 18-vuotiaalle olisi laitonta. Jos huumausaineiden ostaminen ja myyminen olisi laitonta, en usko että ketään käyttäisi huumeita.

Tags: , ,

Wednesday, October 8th, 2008 Uncategorized 17 Comments

Laajamittainen alkoholismi vältettiin täpärästi

KKK-supermarkettien taustavaikuttajana toimiva Ruokakesko oli epähuomiossa myydä yli 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältänyttä juomaa ruokakaupoissa. Ulkomaalaiselta panimolta toimitetussa juomassa havaittiin etyylialkoholia jopa 4,8 %, tai ylikin, tai paljonkin yli, kertoo Ilta-Satu. Ruokakauppoihin päätyessään tämä juoma olisi saattanut aiheuttaa laajamittaista alkoholismia ja siitä johtuvien sairauksien hoitoon olisi mennyt useita satasia.

Turkulaislähiössä sijaitsevan Ruokakeskolta tuotteita hankkivan myymälän lähistöltä tavoitettu paikkakuntalaisnainen Ritva on uutisesta järkyttynyt.

“Täällä kulkee lapsiakin”, Ritva muistuttaa.

Tags:

Wednesday, September 17th, 2008 Analyysejä 3 Comments

Edistyksestä

Olin tuossa aamusella aikeissa ostaa kopan Karhua, jotta voisin käyttää sitä harmaan talouden maksuvälineenä. Seisoin kassajonossa kuten niin useinkin aamuisin, kun lähikaupan kauppiassälli virnuili että arvaas mitä. Kävin tavalliset vaihtoehdot läpi mielessäni.
- se on saanut
- mulla on luumusosetta paidalla
- sillä alkaa loma
Mikään näistä ei kuitenkaan ollut oikea. Oikea selitys virnuilulle oli se, että kello ei ollut vielä yhdeksän ja Suomen edistyksellinen alkoholilainsäädäntö kieltää alkoholijuomien myynnin ennen kello yhdeksää aamulla.

Nythän on ilmeisestikin niin, että jos olisin saanut karhut ostettua, olisin ollut pakotettu heittämään ne heti huiviini siinä parkkipaikalla. Olisin myöhästynyt töistä ja lisäksi ajanut sinne kännissä. Matkalla olisin aiheuttanut kuolonkolareita, harrastanut irtosuhteita, kussut ikkunasta ja pahoinpidellyt, koska ennen yhdeksää tapahtuva alkoholin nauttiminen hallussapito on helvetin vaarallista. Kännissä töihin ilmestyminen olisi johtanut hoitoonohjaukseen, mutta en olisi löytänyt sinne koska olin kännissä. Olisin siis saanut kenkää, jonka jälkeen ryypiskelyyn olisi ollut enemmän aikaa. Nurse olisi sarjoittanut lukot uudestaan ja mä olisin muuttanut Sillankorvan märälle puolelle. Mitenköhän me ollenkaan pärjäisimme, ellei meitä näin suojeltaisi itseltämme.

Tags: ,

Monday, June 30th, 2008 Niitänäitä 8 Comments

Krapulaan

  • Litra vaniljajäätelöä
  • 0,7 litraa soijajuomaa, vapaavalintaisella maulla
  • Kolme kypsää banaania
  • 1-2 600 mg Buranaa

Sekoita ainekset kulhossa ja vedä naamariin. Vietä tunnista kahteen ihan hiljaa pimeässä ja kokeile, josko kiinteäkin ruoka pysyisi jo sisällä.

Tags: ,

Saturday, December 29th, 2007 Niitänäitä 13 Comments

Viikon MBC-teko

Kuka tahansa voi kahden viikon rännin jälkeen nähdä pikku-ukkoja, mutta israelilaisten sotilaiden havainnointi äänekoskelaisessa torpassa vaatii ihan erilaista taistelijaa.

Tuo hätäpuhelukin olisi kyllä mielenkiintoista kuulla.

Tags:

Saturday, December 8th, 2007 Niitänäitä 4 Comments


Me vihaamme Internettiä.

Search

 

Viimeisimmät kommentit:

Muuta hyödyllistä

Arkisto

Osta onnea


Ringer T*
Price: $0.00 - Buy Now

Muuta


@MEMBER OF PROJECT HONEY POT
Spam Harvester Protection Network
provided by Unspam

In Memoriam: