vastuu

Vastuista

Kansaamme on opetettu, ilmeisen menestyksekkäästi, jo vuosikymmenten ajan siihen, että aina löytyy syy jostain muualta. Tarkastellaanpas muutamaa esimerkkitapausta, jotta lukijoillemme avautuisi, mitä tälläkertaa tarkoitetaan. Kaikillehan jutun pointti ei avaudu sittenkään, mutta se ei ole onneksi meidän ongelmamme, syy löytyy jostain muualta.

Case 1: viinaa kaadettiin kurkusta alas käytännössä väkipakolla ja sitten istutettiin auton rattiin.

Neljättätoista kertaa kuluvan vuoden aikana poliisin valvonnassa päihteiden vaikutuksen alaisena ajamisesta kiinnijäänyt Reiska (nimi muutettu) syyttää tilanteesta valtion alkoholipolitiikkaa ja oluen halpaa hintaa ja helppoa saatavuutta. Tälläkertaa kumara oli vetäisty Nesteen lasinpesuaineella ja alla ollut luvatta käyttöönotettu auto taas oli liian helppo kännisenkin varastaa ja syyttävä sormi kiinnijäämisestä osoittaakin osaltaan autotehtaan suuntaan. Reiska saa tukea väitteilleen sosiaalityöntekijä Hellä Sydämeltä, joka ottaa täyden vastuun Reiskan kuntoutuksen epäonnistumisesta. “Jossainkohtaa olen virheen tehnyt, pitää perustaa kriisipaniikkikomitea tutkimaan koko järjestelmän toimivuutta” analysoi Sydän.

Case 2: sijoituskohde olikin laiton pyramidi

Eläkesäästönsä varmaan ja hyvätuottoiseen kohteeseen laittaneet Reetta ja Jaska kiroavat oman lähipankkinsa johtoa, KRP:tä ja naapurin Reinoa, kun sijoitetut rahat katosivat teille tietymättömille. “Mersulla ajoi esittelijä pihaan ja vilkutteli kultahammastaan, eihän noin hyvää tilaisuutta kertakaikkiaan voi jättää käyttämättä. Etenkin kun tuo Reinokin oli juuri uuden Tojotan sijoitusrahoillaan laittanut” kertoo Jaska. “Mitään syytä ei ollut epäillä toiminnan laittomuutta, vaikka kuitin kuittia ei rahoista saatu. Eiväthän pankitkaan käytä enää pankkikirjoja” huomauttaa Reetta. “Kyllä se syy on Suomen Pankissa ja kansainvälisessä yhteisössä” summaa vielä Jaska.

Case 3: Nigerian miehestä ei kuulunutkaan mitään

Kymppitonnin hyvää hyvyyttään Nigerian entisen keisarin pojanpojalle Manit Vekxille rahansiirtokustannuksiin laittanut Pepe syyttää puolestaan median sensaatiohakuisuutta, jonka täytyi paljastaa suunnitelmat ja saattaa Vekx hengenvaaralliseen tilanteeseen. “Toivottavasti mies on kunnossa, niin mukava ja reilu tyyppi kun on. Varmasti nämä täällä julkaistut artikkelit ovat kantautuneet Nigeriaankin noiden rosvojen ja bandiittien korviin ja nyt Vekx on joutunut painumaan maan alle. Toivottavasti ei sentään kirjaimellisesti” tilittää Pepe. “Hetkeäkään en ole epäillyt, ettenkö rahojani vielä saisi takaisin” hän päättää.

Case 4: tonttikaupassa kusetettiin

Ilpo ja Raija ostivat hyvässä uskossa tontin eräältä kierolta liikemieheltä. “Heti tontin rajan takana on ampumarata ja siitähän irtoaa ihan helvetillinen pauke” avautuu Raija. “Kyllähän me siitä radasta tiedettiin, mutta ei me mitenkään voitu aavistaa, että sieltä meteliä kuuluu” säestää Ilpo. “Rakennusvaiheessa luultiin, että naulaimet ne naapurin tontilla paukkuvat, mutta karu totuus valkeni liian myöhään. Koirakin pelkää ja kissa on ihan hermoheikko” kertoo Raija kyynel silmässään. “Kyllä se on saatana niin, että tuo rata muuten suljetaan” toteaa Ilpo ja kirjoittaa jo sadatta mielipidekirjoitustaan paikallislehden yleisönosastolle.

Case 5: tonttikaupassa kusetettiin, osa 2

Jorman ja Åken yhteinen koti rakennettiin taas kaatopaikan laidalle, kas kun tonttimaa oli kovin huokeaa. “Fy fan, mikä lemu sieltä tulee kesäpäivisin” irvistää Jorma. “Jåå, ja låkit ja råtat åvat vallanneet kåkå takapihan” lirkuttaa Åke. “Ei tästä mitään tule, kun ei kukaan tätä ostakaan, vaikka kuinka ollaan tarjottu alle kaupungin hintatason” murehtii Jorma ja jatkaa “Perkele, jos saan syylliset selville, niin silloin on kirveelle töitä!”

Näitä traagisia kohtaloita olisi vielä tuhansittain ja ainoa lohtu näiden kaikkien keskeisille henkilöille on, että itse ei olisi voinut tehdä mitään toisin ja että oikeuksien puolesta tullaan taistelemaan loppuun asti.

Tags: , , ,

Monday, August 30th, 2010 Analyysejä, Lopunajat 5 Comments

MBC:n vaaliopas

Vihreät, nuo poliittiset pikku tuuliviirit, ovat julkaisseet ehdokasoppaan jonka avulla rönsyilevät ja unohtuneet ideologiat yhdistettäisiin edustajamäärät saataisiin hillittömään, suorastaan ennennäkemättömään nousuun. No, jotainhan sielläkin on yritettävä kun vaalikarja kentän väki on tyrmistynyt puolueen toiminnasta nykyisessä hallituksessa ja hajaannuksen tila näyttää varmemmalta kuin koskaan.

Tekopirteiden ja ympäripyöreiden ohjeiden sijaan MBC julkaisee oman ehdokasoppaan, jota voivat vapaasti lainata mitkä tahansa puolueet ideologiaan katsomatta, olkaa hyvä:

  • Avaa silmät ja katsele kerrankin ympärillesi. Ei haittaa, vaikka lähtisit vähän kauemmaksikin katselemaan, miltä siellä näyttää. Kannattaa jättää se ympärillä parveileva nyökyttelijäjoukko muodostamaan vaikka selkääntaputusrinkiä, niin samojen mantrojen hokeminen ei hämärrä kykyäsi nähdä asioita niinkuin ne oikeasti ovat.
  • Unohda jo kauan sitten kuolleet ideologiat, ne kuolivat ihan syystä ja turha niitä on enää nykyaikana raahata perässään. Sormella osoittelijat ja naurajatkin vähenevät kummasti.
  • Rahoitustahan kampanjat tarvitsevat, ilman sitä ei saada näyttävää kampanjaa aikaan. Muista kuitenkin rahaa ottaessasi, että ilmaista lounasta ei ole ja että lautataapelia on jälkikäteen hankala selittää taivaasta tippuneeksi ihmeeksi.
  • Viimeiset vapaaehtoiset menivät talvella 39-40, joten se hännystelijäjoukko joka toimistollesi raahautuu, ei välttämättä ole ihan pyyteettä toiminnassa mukana. Selkäpuolelle pukua kannattaa varustaa jonkinsortin suojalevy sinne tulevien teräaseiden varalta.
  • Vastaa suoraan kun kysytään, aina sillä ei saada parasta äänimäärää, muttet myöskään nolaa itseäsi esittämällä puolentunnin mitäänsisältämätöntä jargonia, joka tarkemmin analysoituna todistaa vain sen, ettet edes ymmärtänyt kysymystä. Muista, että puolueestasi riippuen potentiaalisten äänestäjiesi kyky ottaa tekstiä vastaan vaihtelee iskulauseista jopa pariin virkkeeseen.
  • Edelliseen viitaten; myönnä myös rehellisesti, ettet tiedä kyseisestä aihepiiristä yhtään mitään ja lupaa ottaa asiasta selvää.
  • Taas edelliseen viitaten; ota myös asiasta selvää, mutta ole tarkkana valitessasi lähdettä, mistä asiantuntemusta haet; uskottavuuttasi mitataan lähteesi perusteella ja tuohon ovatkin kompastuneet hyvin monet edustajat, etenkin viimeaikoina.
  • Älä aliarvioi äänestäjiesi älykkyyttä ja mollaa heitä heittelemällä jo miljoonaan kertaan pohjaan argumentoituja teesejä, tämä on myös oiva keino tehdä poliittinen seppuku. Nykyisen median aikakautena teet vain itsestäsi pellen, mutta on toki myönnettävä, että moni pitää klovneista, onhan se nähtävissä nykyisen eduskunnan kokoonpanostakin.
  • Kun nyt kuitenkin kaikesta huolimatta väsäät muodikkaan blogin, ole tarkkana mitä sinne raapustat ja muista, että “kerran netissä, aina netissä” pitää hyvin paikkaansa ja kerran housuun lörähtänyttä aivopierua ei saa imaistua takaisin, vaikka se kuinka hävettäisi jälkikäteen. Saatat jopa saada lähtemättömän maineen matematiikan taitojesi, totaalisen asiavirheiden toistamisen, maailmanvalloitussuunnitelmiesi tai päähän nousseen vallan paljastumisen takia. Kaljan tai parin jälkeen mieleentullut kuningasajatus kannattaa jättää drafteihin, kunnes sen voi aamulla vielä katsoa uudelleen.
  • Fanaattisuus tuo joitain hajaääniä, yleensä sellaisesta porukasta johon tarkemmin tutustuttuasi et välttämättä halua tulla yhdistetyksi, joten ole tarkkana kiihkosi kanssa.
  • Tilastot ovat kivoja, samasta taulukosta saa väännettyä omaa asiaa tukevan olit sitten puolesta tai vastaan. Ole kuitenkin tarkkana, etteivät jotkut kirotut internetin irvileuat pääse iskemään kimppuusi faktojen oltua taas mistä sattuu.
  • Ennen vaaleja äänienhimossasi tulet kuitenkin luvanneesi poistaa työttömyyden, nälänhädän, sodat ja kaikki muut ihmiskunnan vitsaukset, joten niiden toteuttaminen tulee olla päätyösi. Vaikka hyvin pian tulet huomaamaan tehtävän mahdottomuuden, älä säikähdä; edustajanpalkkasi tulee juoksemaan seuraaviin vaaleihin asti ja pitämällä matalaa profiilia saatat päästä vielä jatkokaudellekin. Tuota hankaloittavat äänestäjien lisääntyvä kiinnostus tuloksista ja nykymedian pidentynyt muisti.
  • Aloitteita ei kannata tehdä vain niiden tekemisen vuoksi, antaa vain sen Paavo Pesusienen olla niiden ulkopuolella, keskittymiskykyäsi tarvitaan ihan oikeidenkin ongelmien ratkomisessa.
  • Vihollisen vihollinen ei välttämättä ole ystävä, senkin on historia osoittanut lukemattomia kertoja.

Jos noista neuvoista huolimatta pääset eduskuntaan, olet jo aika vahvoilla myös siellä pysymään ja jotain järkevääkin saamaan aikaiseksi, onnea matkaan.

Tags: , , , ,

Wednesday, August 25th, 2010 Analyysejä, EmPut, Lopunajat, Vaalit 5 Comments

Kivireki ja sen kiskominen

Silloin tällöin näyttäisi elämässä tulevan tilanteita, joissa ihmistä pyydetään lähtemään vapaaehtoisesti, omalla ajallaan ja kustannuksellaan mukaan pyörittämään jotain toimintaa. Ja monesti ihminen myös tuohon suostuu, varsinkin jos ko. toiminta on jollain tapaa sydäntä lähellä ja mielekkään tuntuista. Aluksi hommat ovat todennäköisesti pieniä ja jos ne erehtyy tekemään tunnollisesti huomaakin saaneensa peräänsä kuvaannollisen kivireen, johon kaikki tutut ja tuntemattomatkin heittelevät lisää kuormaa. Jalaksetkin ovat karkeaa puuta ja pirun painavat, joten reki on jo kevyelläkin kuormalla hankala vetää ja ennenkuin huomaakaan, on kiviä senverran, ettei reki enää liiku, vaikka mitä tekisi.

Vapaa-ajat, jotka aikaisemmin menivät palkkatyön vastapainona mukavan harrastuksen parissa rentoutuessa, menevät nyt yritettäessä tuota kivirekeä saada hievahtamaan, kas kun ei oikein luonto anna periksi heittää köyttä kädestäänkään. Naisväkikin alkaa huomauttelemaan ja lapset katsovat kuin vierasta, siis silloin kun naamakkain satutaan samassa paikassa samaan aikaan olemaan. Naisväki tosin osaa etävittuilun mobiililaitteellakin ja lapset ovat nopeita oppimaan.

Kun sitten heiluttelee sitä narua ja kyselee, olisiko joku muu halukas jatkamaan, saa vain osakseen pilkkaa ja ivaa; kuka hullu nyt tuohon köyteen käteään alkaisi sotkemaan, ihan on liikaa kiviä. Satunnaisesti kivireen vetäjä on joskus saattanut saada yhden tai kaksi kiveä ujutettua jollekulle toiselle, mutta kun selkänsä kääntää, ne ovat palautuneet omaan kuormaan, yleensä korkojen kera.

Onneksi näin ei käy täällä meidän maassamme missään porukassa, vaan kaikki vetävät kivirekien köysiä samoihin suuntiin ja aina vierekkäisen kivireen vetäjää auttaen.

Tags: ,

Monday, August 2nd, 2010 Analyysejä, Lopunajat, Niitänäitä 6 Comments

Laajakaistalaki

Tänään on suuri ilon ja onnen päivä: nyt on astunut voimaan laki, joka takaa kaikille kansalaisille vähintään 1Mbps nettiliittymän. Ja koska se on laki, niin sitähän noudatetaan, ihan kuten kaikkia muitakin lakeja. Peräkylän Maija, miten aiotte nyt tätä yhteyttänne käyttää? “No en mie tiijä, josko sitä vaikka uutisia katsoisi ja Emmerdalen juonipaljastuksia etsisi.” No mutta johan sitä tuossakin on, entäs maallepaluumuuttaja IT-alan konkari Erkki Koodari, helpottuuko arki ja työnteko uuden lain tultua voimaan? “Joitain satoja kertoja olen operaattorin tukeen soittanut ja vittusaatanaa hokenut, kun ei tänne perkele saa kun jonkun mokkulan ja silläkin 2G-verkosta jonkun 10kbps throughputtia. On se hyvä kun tuli tämä laki, niin nyt alkaa tapahtumaan!”

Operaattorin edustaja Håkan Mulqvist, miten aiotte vastata lain asettamiin vaatimuksiin? “Täytyy muistaa, että olemme kansainvälinen pörssiyhtiö ja meillä on velvoitteita osakkeenomistajien suhteen, eikä tuhat euroa maksavan nettiyhteyden tarjoaminen kympillä kuussa oikein vastaa strategiaamme pitkällä tähtäimellä. Tälläiset alueet, joissa markkinavetoista yritystä rankaistaan lastaamalla utopistisia velvoitteita, tullaan jatkossa ilman muuta kitkemään pois palvelualueista.” Mutta teidänhän pitäisi päinvastoin olla valmiita tarjoamaan muutaman vuoden päästä 100Mbps yhteyksiä kaikelle kansalle? “Juuri tätä tarkoitin termillä “utopistiset velvoitteet” ja myös tuolla pois kitkemisellä, jäikö siinä vielä jokin kohta epäselväksi?”

Ministeriön edustaja Itsa Law, miten kommentoitte tilannetta? “Olemme ottaneet ohjenuoraksi saman, minkä kaikki muutkin lainlaatijat; kun joku asia on laki, niin silloin homma on kunnossa, tai ainakin olemme tehneet kaikkemme sen eteen ja jälkikäteen voimme nyökytellä tyytyväisenä vaikka mikään ei olisi muuttunut parempaan, tai edes pysynyt entisenlaisena.” Entäs sitten lain fyysinen käytäntöönpano, sehän tulisi nielemään tolkuttomasti rahaa ja resursseja? “Se ei kuulkaas ole meidän ongelmamme ollenkaan. Meidän tehtävänämme on laatia lakeja ja muut hoitavat niiden valvomisen ja toimeenpanemisen.” No entäs jos syrjäseudulle ei edelleenkään saada vaadituntasoisia yhteyksiä? “Sitten etsitään syyllisiä ja rankaistaan syyttömiä, niinhän tämä järjestelmä toimii. Miksi muuten kaikesta pitää aina etsiä nämä negatiiviset näkökannat? Miksei vaan voida kohottaa skumppalasia peruspalveluiden paranemiselle?”

Onneksi sentään ravintolaruuan arvonlisävero laski, mikä ei, yllättävää kyllä, näkynyt yhdenkään käyttämämme lounasruokalan hinnoissa, lounassetelin arvossa kylläkin.

Tags: , , , ,

Thursday, July 1st, 2010 Analyysejä, EmPut, Viihde 9 Comments

Työpaikkoja tarjolla

Viitaten edelliseen postaukseeni nuorison tukalasta tilanteesta, kun opiskelu ei nappaa ja paskaduunitkin ovat ihan perseestä, nostan esille erään työvoimapulaa potevan tahon. Eipä sillä, että ko. instanssilla olisi varaakaan ketään palkata, mutta tuollaiset kouluttamattomat ja kokemattomat vetelehtijät nuorisotyöttömät olisivat varmasti huokeimmasta päästä noita paikkoja täytettäessä? Parin viikon intensiivikurssilla opeteltaisiin kävelemään kädet vyötäröllä kiveen veistetty ilme kasvoilla ja muutaman kerran kokeiltaisiin pampun purevuutta, vaikka sitten partiokaverin otsaluuhun?

Mitä mieltä olette ajatuksesta, MBC:n kuri- ja järjestysosaston ylipäävääpeli Harri Auis? “Ei todellakaan voida lähteä tuolle linjalle, että ihan pystymetsästä vedettäisiin jotain räkänokkia järjestystä ylläpitämään” tyrmätään heti kärkeen. “Ensinnäkin nuo tuulen viskottavat heinäseipäät saisivat pataansa ennenkuin ehtisivät partioautosta ulos ja se olisi rumaa nähtävää se” jatkaa hän. “Toisekseen pitäähän sitä nyt joku käsitys olla, mitä asiaa sitä oikein ollaan puolustamassa ja millä keinoilla.”

Ilmeisesti teillä on jokin vaihtoehtoinen lähestymistapa jo valmiiksi mietittynä? “Joo, tottakai. Olemme jo vuosia valmistelleet organisaatiokaaviota vapaaehtoismilitioiden käyttöön Yleisen Järjestyksen ja Turvallisuuden varmistamiseksi. Joka kortteliin kun sijoitetaan tarkan seulan läpikäyneitä ja viimeiseen asti uskollisia…” Kylläkyllä, mutta mites nämä nuorisotyöttömät, mitä heille pitäisi sitten tehdä? “No mitäs luulet? Sinnehän ne vanhainkoteihin tungetaan töihin minimipalkalla motivoituina pitämään Sinustakin huolta, kun aikasi koittaa.”

Tuon ajatuksen mykistämänä päätän haastattelun tähän.

Tags: , ,

Tuesday, June 29th, 2010 Lopunajat Comments Off

Pohjoisen taivaan alla

Arktisen heimomme päästäminen pitkälle viikonloppuvapaalle on johtanut taas lukuisiin murhenäytelmiin.

Tuota on melkoisen vaikea muunmaalaisen ymmärtää, eikä se ihan helppoa ole alkuperäiskansan jäsenellekään; mikä siinä on, että yhden viikonlopun ajan koko maa menee aivan sekaisin? Tai no, uutenavuotena olisi varmaan yhtä synkeät lukemat, mutta kun järvissä on jäät päällä, niin hukkumisesta tulee karvanverran vaikeampaa.

Otsikoita silmäillessä ei voi välttyä mielikuvalta, ettei kertakaikkiaan mikään ole vierasta, vai mitä tuumaatte miehestä joka päätti leikillään ampua itseään päähän tai sitten gineksen ryydyttämien varusveijareiden automatkasta? Ensimmäisen tapauksen neropatti ei selvästikään ollut käynyt minkään sortin aseenkäsittelykurssia, eikä ollut tosin hankkinut lupiakaan, toisessa tapauksessakin alkoi syy löytymään armeijan liian löysistä käytännöistä, muistammehan, ettei kukaan voi olla vastuussa omista tekemisistään.

Ajatelkaapa, miten synkät tilastot olisivatkaan, jos olutta saisi kaupasta ennen aamuyhdeksää ja sen mainonta olisi vapaata?

Tags: , , , ,

Monday, June 28th, 2010 Analyysejä 2 Comments

Vastustusta

Vasemmistoliitto ja Vihreät vastustavat yksissätuumin kieltämisen kieltämistä. Puolueiden mukaan heidän koko poliittiselta toiminnaltaan putoaisi pohja pois, mikäli kaikkeen sopiva ratkaisu, kieltäminen, kiellettäisiin lailla.

“Kyllähän se samantyylinen perusta meidän toiminnalle on, vähän kuten nyt joidenkin vähemmistökansanosien varojen keruukin, todetaan äärivasemmiston johdosta. “Mitäs meille sitten jää, jos emme saa esittää ratkaisuksi jonkin asian kieltämistä? Joutuisimme esittämään perusteltuja vaihtoehtoja jollekin toiminnalle ja siihen ei, kokemusten mukaankaan, paukut oikein riitä.” jatketaan huokaisten.

“Kieltäminen on kivaa ja helppoa, eikä se vaadi samanlaisia resursseja tai asioihin perehtymistä”, kerrotaan taas iki-vihreiden klassikoiden seurasta. “Ajatelkaapa nyt esimerkiksi tuota ydinvoimaa, helpompaa sen kieltämistä on ajaa, kuin suunnitella jotain korvaavaa energianlähdettä, siis töpselin lisäksi”, kuuluu takaviistosta.

Katkerana tappiona Kaiken Kieltäjät ry kokee sisäministerin antamaa lausunnon, jonka mukaan syyllinen johonkin toimintaan on ihan tekijä itse, eikä mikään demoninen talismaani, kuten joistain piireistä on koetettu kovasti väittää. “Ei se niin voi olla, että yksityinen kansalainen joutuisi ottamaan vastuun tekemisistään! Mites sitten käy kaatopaikkojen laidoille rakentaneille, saatikka lentokentän naapurustosta tontin ostaneille? Yhteiskunnan vika se on, jos rattiin pitää ottaneena lähteä tai kännissä veneestä pudota. Kaikki nämä olisi estettävissä sopivaksi katsotuilla kielloilla. Lentokentät voitaisiin edellämainituissa tapauksissa kieltää, samoin sepaluksen avaaminen veneessä.” jatketaan tilittämistä.

MBC on huomaavinaan horisontissa pientä valon kajastusta, onko se enne järjen hiipimisestä päätöksentekoon vai sitten merkki aurinkoisesta juhannuksesta ja sitä myöden ennätysmäärästä hukkuneita juhlijoita, jää nähtäväksi.

Tags: , , , ,

Monday, June 21st, 2010 Analyysejä, EmPut 9 Comments

Toisenlainen lopputulos

Eripuolilla maailmaa on kuluneen vuosikymmenen aikana nähty monenmoisia murhenäytelmiä mieleltään järkkyneiden yksilöiden suorittamina. Tekovälineet, -kohteet ja -paikat ovat vaihdelleet, mutta lopputuloksena on lähes poikkeuksetta ollut mittaamaton määrä henkilökohtaisia tragedioita.

Lukijamme huomioimassa, mediassa jostain syystä vähemmälle huomiolle jääneessä, tapauksessa uhrien määrä jäi kuitenkin potentiaalia huomattavasti vähäisemmäksi. Mikä sitten tekee tuosta erikoisen verrattuna muihin vastaaviin murhenäytelmiin?

Kyseisellä kerralla uhreilla olikin tasavertainen mahdollisuus puolustautua hyökkääjän aikomuksilta ja lopputuloksena ammuskelija riisuttiin aseista ja otettiin huostaan ennen tilanteen eskaloitumista mittavaksi verilöylyksi.

Merkittäviä tuloksia rikosten vähenemisestä on muualtakin, missä hyökkääjä tietää jo etukäteen voivansa kohdata voimakastakin vastarintaa ja sitä kautta kynnys rikoksen suorittamiseen nousee liian korkealle ja teko jää tekemättä. Samuel Coltin kerrotaan kuvanneen ampuma-asetta nimellä “The great equalizer”, mitä se eittämättä onkin.

Nämä seikat pistävät miettimään, elämmekö täälläkin nykyisin sellaisessa yhteiskunnassa, jossa yksittäinen kansalainen tarvitsee “kättä pidempää” voidakseen turvata oman ja läheistensä koskemattomuuden? Poliisien resurssien vähentäminen ja poliisiasemien keskittäminen suuriin kasvukeskuksiin on nostanut monessa pienemmässä taajamassa keskustelua alueen turvallisuudesta ja kasvaneet päihde- ja mielenterveysongelmat ovat lisänneet fyysisen väkivallan määrää. Koteihin tunkeudutaan keskellä päivää yhä useammin ja yhä röyhkeämmin.

Mielestäni emme; ajatus kansalaisten aseistamisesta ei kaikesta huolimatta tunnu oikealta ja omaan kulttuuriimme sopivalta, mutta yhtä huonolta, tai jopa paljon huonommalta, vaihtoehdolta tuntuu myös lainkuuliaisten kansalaisten täydellinen aseriisuntakin. Silloin olisi nimittäin viimeistään varmaa, ettei aseita ole kuin rikollisilla.

Tags: , ,

Wednesday, June 16th, 2010 Analyysejä 6 Comments

Ilmastonmuutoksesta

Viime vuosina on kohistu kovasti paljon pallomme ilmastosta ja sen muuttumisesta. On tehtävä sitä ja tätä ja vielä tuotakin, päästöjä ei saa tehdä ilman luvan ostamista jne.

Onneksi välillä kuulee hyviäkin uutisia: valaiden uloste pelastaa maailman, siis jos niitä ei sitä ennen pyydystetä sukupuuttoon.  Lampaat sensijaan pitäisi kaasuttaa välittömästi, sillä niiden röyhtäily aiheuttaa tulvia kaukoidässä ja maanjäristyksiä Etelä-Amerikassa.

Koko touhua organisoiva IPCC on kunnostautunut julkaisemalla hihasta vedettyjä raportteja ja eräät tiedemiehet muistuttavatkin, että on sitä lämmintä ollut ennenkin ja että meillä nyt sattuu olemaan jonkinmoinen lämmitin tuossa aurinkokuntamme keskellä.

Esimerkiksi samaan aikaan, kun autojen koot ja sitä myöden painot kasvavat, hehkutetaan, että vararenkaan poisjättäminen vähentää kulutusta ja sitä kautta päästöjä. Ei hyvää päivää. Kaikkia näitä ideoita seurattuaan MBC tutkii mahdollisuutta alkaa laatimaan ohjeita ilmastonmuutoksen torjuntaan, hyviä apurahoja vastaan tottakai.

Tavan kommando ei enää tiedä ketä uskoa, mutta sen hän tietää, että asiasta on kohkattu aivan liikaa ja aivan liian monessa yhteydessä ja nyt ollaan saavuttu siihen pisteeseen, ettei koko homma kiinnosta enää pätkääkään. Vettäkin sataa ja kylmä on.

Tags: , ,

Wednesday, June 16th, 2010 Analyysejä, Lopunajat Comments Off

Sotilas nähty aseen kanssa

Silminnäkijähavaintojen mukaan sotilaalla on ollut ase. Sotilas on muutenkin ollut sotaisan näköinen ja pelästyneet hysteerikot kansalaiset saivat näkemästään henkisiä vammoja, jotka todennäköisesti kestävät elämän loppuun saakka. Erityisen vaaralliseksi tilanteen teki sotilaan aseessa ollut sysäyksenvahvistin, joka moninkertaistaa aseen lähettämät ilkeät sysäykset.

“Ase olisi pitänyt jättää vartioituna ajoneuvoon” konahtaa kesävänrikki Modern Warfare. Tuo olisikin ollut tavallista haasteellisempi tehtävä sotilaan oltua liikenteessä yksin moottoripyörällä, mutta pääesikunnan mukaan ituhippien valistuneiden kansalaisten mielenterveys on prioriteeteissä senverran korkealla, ettei moinen detaili olisi saanut estää ohjeistuksen täyttämistä.

“Harkitsemme vakavasti, voisimmeko kerätä aseet tappokoneistolta puolustusvoimilta kokonaan pois ja korvata ne vaikka elektronisilla” ideoi pääpuolustusvastaava Zdravstvui Tavarits.

Puolustusministeriö järjestää tapauksen nähneille kriisiapua ja SPR:n auttava puhelin päivystää tutussa numerossa kellon ympäri.

Tags: , , , ,

Wednesday, June 2nd, 2010 Analyysejä, Aseet, Lopunajat 15 Comments


Me vihaamme Internettiä.

Search

 

Muuta hyödyllistä

Arkisto

Osta onnea


Ringer T*
Price: $0.00 - Buy Now

Muuta


@MEMBER OF PROJECT HONEY POT
Spam Harvester Protection Network
provided by Unspam

In Memoriam: