suvaitsevaisuus
Kuka tarvitsee äänenvaimenninta?
Julkisuudessa ja netin likasangoissa keskustelupalstoilla on esitetty useasti otsikon mukainen kysymys. Koska MBC:n eräänä tärkeänä tehtävänä on levittää tietoa ja oikeaa totuutta uusia näkemyksiä, päätimme vastata tähän kiperään kysymykseen.
1. Mopopojat
Ei taida sellaista taajamaa olla, jossa ei valitettaisi kaksitahtisten pärinästä, esimerkkimme löytyy Espoosta. Äänenvaimentimen tarve on siis ehdottoman pitävästi todistettu. Vanha sananlasku muuten sanoo, että “siitä tietää tulleensa vanhaksi, kun nuoriso alkaa ottaa päähän”. Mitä lie kun tarkoittaa.
2. Rata-autoilijat/moottoripyöräilijät
Harvassa ovat myös moottoriradat, josta ei valitettaisi ja nimenomaan metelistä. Esimerkkimme pitkään jatkuneesta väännöstä Motoparkin suunnalta. Tilanne olisi varmasti vielä huonompi, mikäli äänenvaimentimet luvanvaraistettaisiin tai peräti kiellettäisiin.
3. Metsurit
Ajatelkaapa nyt näidenkin työturvallisuutta; jo nyt äänenvaimentimien ja kuulosuojainten kanssakin on diagnosoitavissa huomattavia kuulonalenemia, millainen tilanne olisikaan ilman niitä?
4. Ruohonleikkaajat/trimmaajat
Naapurisovun nimissä ei varmaankaan kannata alkaa äänenvaimenninta irroittamaan, tulee pian luuviitosesta kun päätät sunnuntaiaamupäivällä vaimentamattomalla leikkurillasi alkaa pihaa niittämään.
Kuten huomaamme jo noista muutamista esimerkeistä, äänenvaimentimet ovat hyvin tarpeellisia ja jopa pakollisia laitteita. Ai niin, onhan noita joku aseisiinkin laittanut, vaikka eräskin Riihimäellä haastateltu kylähullu alan asiantuntija tuomitsi ne aivan tarpeettomiksi, jopa rikollisiksi. Mielenkiintoinen näkemys, kun kaikessa muussa toiminnassa pyritään ympäristöön ja käyttäjiin kohdistuvien meluhaittojen minimoimiseen?
MBC:n vaaliopas
Vihreät, nuo poliittiset pikku tuuliviirit, ovat julkaisseet ehdokasoppaan jonka avulla rönsyilevät ja unohtuneet ideologiat yhdistettäisiin edustajamäärät saataisiin hillittömään, suorastaan ennennäkemättömään nousuun. No, jotainhan sielläkin on yritettävä kun vaalikarja kentän väki on tyrmistynyt puolueen toiminnasta nykyisessä hallituksessa ja hajaannuksen tila näyttää varmemmalta kuin koskaan.
Tekopirteiden ja ympäripyöreiden ohjeiden sijaan MBC julkaisee oman ehdokasoppaan, jota voivat vapaasti lainata mitkä tahansa puolueet ideologiaan katsomatta, olkaa hyvä:
- Avaa silmät ja katsele kerrankin ympärillesi. Ei haittaa, vaikka lähtisit vähän kauemmaksikin katselemaan, miltä siellä näyttää. Kannattaa jättää se ympärillä parveileva nyökyttelijäjoukko muodostamaan vaikka selkääntaputusrinkiä, niin samojen mantrojen hokeminen ei hämärrä kykyäsi nähdä asioita niinkuin ne oikeasti ovat.
- Unohda jo kauan sitten kuolleet ideologiat, ne kuolivat ihan syystä ja turha niitä on enää nykyaikana raahata perässään. Sormella osoittelijat ja naurajatkin vähenevät kummasti.
- Rahoitustahan kampanjat tarvitsevat, ilman sitä ei saada näyttävää kampanjaa aikaan. Muista kuitenkin rahaa ottaessasi, että ilmaista lounasta ei ole ja että lautataapelia on jälkikäteen hankala selittää taivaasta tippuneeksi ihmeeksi.
- Viimeiset vapaaehtoiset menivät talvella 39-40, joten se hännystelijäjoukko joka toimistollesi raahautuu, ei välttämättä ole ihan pyyteettä toiminnassa mukana. Selkäpuolelle pukua kannattaa varustaa jonkinsortin suojalevy sinne tulevien teräaseiden varalta.
- Vastaa suoraan kun kysytään, aina sillä ei saada parasta äänimäärää, muttet myöskään nolaa itseäsi esittämällä puolentunnin mitäänsisältämätöntä jargonia, joka tarkemmin analysoituna todistaa vain sen, ettet edes ymmärtänyt kysymystä. Muista, että puolueestasi riippuen potentiaalisten äänestäjiesi kyky ottaa tekstiä vastaan vaihtelee iskulauseista jopa pariin virkkeeseen.
- Edelliseen viitaten; myönnä myös rehellisesti, ettet tiedä kyseisestä aihepiiristä yhtään mitään ja lupaa ottaa asiasta selvää.
- Taas edelliseen viitaten; ota myös asiasta selvää, mutta ole tarkkana valitessasi lähdettä, mistä asiantuntemusta haet; uskottavuuttasi mitataan lähteesi perusteella ja tuohon ovatkin kompastuneet hyvin monet edustajat, etenkin viimeaikoina.
- Älä aliarvioi äänestäjiesi älykkyyttä ja mollaa heitä heittelemällä jo miljoonaan kertaan pohjaan argumentoituja teesejä, tämä on myös oiva keino tehdä poliittinen seppuku. Nykyisen median aikakautena teet vain itsestäsi pellen, mutta on toki myönnettävä, että moni pitää klovneista, onhan se nähtävissä nykyisen eduskunnan kokoonpanostakin.
- Kun nyt kuitenkin kaikesta huolimatta väsäät muodikkaan blogin, ole tarkkana mitä sinne raapustat ja muista, että “kerran netissä, aina netissä” pitää hyvin paikkaansa ja kerran housuun lörähtänyttä aivopierua ei saa imaistua takaisin, vaikka se kuinka hävettäisi jälkikäteen. Saatat jopa saada lähtemättömän maineen matematiikan taitojesi, totaalisen asiavirheiden toistamisen, maailmanvalloitussuunnitelmiesi tai päähän nousseen vallan paljastumisen takia. Kaljan tai parin jälkeen mieleentullut kuningasajatus kannattaa jättää drafteihin, kunnes sen voi aamulla vielä katsoa uudelleen.
- Fanaattisuus tuo joitain hajaääniä, yleensä sellaisesta porukasta johon tarkemmin tutustuttuasi et välttämättä halua tulla yhdistetyksi, joten ole tarkkana kiihkosi kanssa.
- Tilastot ovat kivoja, samasta taulukosta saa väännettyä omaa asiaa tukevan olit sitten puolesta tai vastaan. Ole kuitenkin tarkkana, etteivät jotkut kirotut internetin irvileuat pääse iskemään kimppuusi faktojen oltua taas mistä sattuu.
- Ennen vaaleja äänienhimossasi tulet kuitenkin luvanneesi poistaa työttömyyden, nälänhädän, sodat ja kaikki muut ihmiskunnan vitsaukset, joten niiden toteuttaminen tulee olla päätyösi. Vaikka hyvin pian tulet huomaamaan tehtävän mahdottomuuden, älä säikähdä; edustajanpalkkasi tulee juoksemaan seuraaviin vaaleihin asti ja pitämällä matalaa profiilia saatat päästä vielä jatkokaudellekin. Tuota hankaloittavat äänestäjien lisääntyvä kiinnostus tuloksista ja nykymedian pidentynyt muisti.
- Aloitteita ei kannata tehdä vain niiden tekemisen vuoksi, antaa vain sen Paavo Pesusienen olla niiden ulkopuolella, keskittymiskykyäsi tarvitaan ihan oikeidenkin ongelmien ratkomisessa.
- Vihollisen vihollinen ei välttämättä ole ystävä, senkin on historia osoittanut lukemattomia kertoja.
Jos noista neuvoista huolimatta pääset eduskuntaan, olet jo aika vahvoilla myös siellä pysymään ja jotain järkevääkin saamaan aikaiseksi, onnea matkaan.
Ukkoutumista
Sattuneesta syystä kommando on perehtynyt syvällisemmin maamme metsästyskulttuuriin ja genressä vaikuttaviin henkilöihin.
Kaikkien, jopa liittojen ylimpien johtojen, mielestä hommaa uhkaa perikato metsästäjien keski-iän ollessa jo reilusti yli 35 (huom Nallen aiempi kaiverrus) ja keskeisten toimijoiden siirtyessä suorakoipisten osastoon.
Luonnollisena korjauksena asiaan tuntuisi olevan nuorempien ottaminen mukaan seuratoimintaan ja tätä kaikissa puheissa ja pääkirjoituksissa jaksetaan toistaa. Mielenkiintoisena detailina mainittakoon tässä välissä, että metsästäminen tapahtuu pääosin metsässä ja että kaupungeissa noita ko. käyttöön kelpaavia metsiä on sangen vähän ja maalla, jossa siis metsiä vielä toistaiseksi on, on taas vähän nuoria ja kuten mainittua, yhä vähenevässä määrin myös vanhoja.
Miten saataisiin sitten nuoret metsästäjät ja vanhat maanomistajat yhteen? Vastauksena todettakoon, ettei sitten niin mitenkään. Pari toisiinsa liittymätöntä esimerkkiä kuluneelta vuodelta:
Seura 1:
Seurassa oli pistetty jo joitain aikoja sitten merkille, että kynnelle kykeneviä ukkoja alkaa olla vuosi vuodelta vähemmän ja vieläpä kuluvana vuonna seuran aktiivisiin toimijoihin kuulunut herrasmies oli mennyt kuolemaan ja toiminta pieneni sitäkin kautta. Kokouksessa oli päätetty, että Homman saamiseksi nousuun pitää ottaa jäseniä vaikka sitten kauempaakin tai muuten voidaan laittaa parin vuoden kuluttua torrakot naulaan loppujenkin osalta. Tämän uutisen oli sitten sukulaiselleen kaupunkiin välittänyt eräs seuran nuoremmista jäsenistä ja yksissä tuumin he päättivät laatia jälkimmäisen jäsenhakemuksen seuraan liittymiseksi. Eipä hyväksytty, perusteena oli maaomistuksen puuttuminen kyseiseltä alueelta.
Seura 2:
Tässäkin seurassa oli tehty tismalleen samat havainnot kuin edellisessä ja samansuuntainen päätös jäsenistön lisäämisestä. Kuinka ollakaan, jäseneksi pääsikin livahtamaan yksi kaupunkilainen, mikä aiheutti taas maanomistajakaartissa sellaisen itq-potq-raivari reaktion, että he erosivat koko porukasta ja pistivät oman seuran pystyyn. Nyt näyttää, että kummallakaan alueen seuroista, siis tällä vanhalla ja tuolla uudella, ei ole tarpeeksi suurta yhtenäistä maa-alaa, että pystyisivät laillisesti hakemaan hirvilupia. Mites se vanha biisi menikään “jos en mää sua saa, niin ei saa kukaan muukaan…?”.
Summasummarum:
Kyseessä on siis senluonteinen umpikuja, ettei ratkaisua ole nähtävillä. Ja kun toiminta on tuolla tolalla, niin antaa sitten sen loppua, kuka tuollaiseen toraan haluaakaan sekaantua. Kainona pyyntönä pyytäisin kuitenkin lopettamaan tuon asian tiimoilta julkisen voivottelun kun asialle ei oikeasti voida mitään.
Pelkotiloja
Rakkauden leirillä riehunut hippi potkaistiin ulos maasta hänen aiheutettuaan ympärillään oleville ihmisille pelkotiloja. Häirikköä oli jo aikaisemmin ojennettu ajamalla hänet pois ko. porukasta, mutta aina vaan hän oli palannut aiheuttamaan pelkotiloja kanssaihmisilleen. “Se oli ainut tapa saada tämä tilanne hallintaan” kommentoi Viiksekäs Sheriffi häädettyään hipin kaupungistaan.
Mulle ja lukuisille muille on aiheuttanut muutama vihrei erään puolueen poliitikko pelkotiloja uhkaamalla viedä rahalla hankkimaani omaisuutta ja rajoittamalla kansalaisoikeuksiani perustuslain vastaisesti. Ja vaikka ne argumentoisi upoksiin yhä uudestaan ja uudestaan, ne palaavat aina vaan samalle haaskalle uhkailemaan viattomia kanssaihmisiä. Toisin kuin tuon aiemmin mainitun hipin tapauksessa ei voida olla varmoja jonkinasteisten päihteiden osuudesta toimintaan; ajatuksen lento on välillä sen oloista, ettei sitä ilman kemikaaleja ole voitu saada aikaiseksi.
Olisiko noita mahdollista saada häädettyä jonnekin tilanteen helpottamiseksi ja pelon hälventämiseksi?
Uusia näkökulmia
Jo aikaisemmin tässäkin blogissa käsiteltyyn tragediaan on saatu uusi näkökulma.
Ennen hairahtumistaan korruption ja tuomittujen rikollisten seuraan rikoskomisariona työskennellyt henkilö osoittaa syyttävällä sormellaan vankeinhoitojärjestelmää ja rikoksista tuomittujen käyttäytymistä ja vastuuta tekemisistään.
Nykyisten kollegoidensa taholta nämä lausunnot tullaan todennäköisesti lyttäämään populistisena ääntenkalasteluna ja että se oli se ase, joka tämänkin onnettoman pään pisti sekaisin. Sehän se on se kaiken pahan alku ja juuri ja sitä ei pidä unohtaman.
Jotenkin jää kuitenkin kaivelemaan tämän kaiken mediamyllytyksen keskellä se seikka, että myös kuuluisan Kauhajoen komitean ainoa henkilö, jolla ylipäätään oli jotain rajapintaa a) aseisiin b) rikollisiin oli loppulausunnosta eri mieltä?
Se, miten nämä valtavirtaa vastustavat anarkistiset häiriköt tullaan jatkossa vaientamaan, jää nähtäväksi.
Säilytyksestä
Kaikkihan varmaan muistavat edellisen mälväämisen aseiden säilyttämisestä jossain huutan tuutassa. Aiheeseen liittyen MBC:kin julkaisi kantaaottavan artikkelin ihmetellessään, mihin nämä aseet sitten pitäisi viedä. Hetken aikaa tulikin hiljaista ja kommandokin luuli jo sanoman menneen perille, mutta ei.
- Yksi toimiva vaihtoehto voisi olla puoliautomaattisten käsiaseiden kotisäilytyksen rajoittaminen tavalla, jossa aseen toiminnan kannalta keskeistä osaa (esimerkiksi piippu tai sulkulaite) ei säilytettäisi kotona. Kokonaisten ja toimintavalmiiden käsiaseiden kotisäilytys kiellettäisiin, Brax aprikoi.
“Mitähän ihmeen ratkaisua tässä sitten olisi ja mihin?” kysyy MBC:n asemestari John Moses Colt pyöritellen päätään ja hieroen ohimoitaan tuskallinen irvistys naamallaan. “Siis voi elämän kevät!” Haastateltavalle tuottaa selvästi fyysistä tuskaa sopivien sanojen löytäminen uutista kommentoidakseen. “Listaat jumalauta sata syytä, miksi mikään massasäilyttäminen ei ratkaise mitään, päinvastoin, ja nämä katsovat silmiin ja nyökyttelevät ihan kuin jotain olisi uponnut tajuntaan saakka. Seuraavaksi sitten vetäisevät taas vastaavan esityksen… Voi vit… tätä tuskaa” vaikeroi herra Colt.
Surkeaa on nähdä aikuisen miehen kyynelehtivän, mutta tilanteen rauhoituttua uskallamme jatkaa haastattelua. “Ajatus tuntuu varmaan loistavalta sen esittäjästä ja ympärillä parveilevasta älymystöstä, mutta mitkäs tässä nyt ovat niitä pahimpia kompastuskiviä?” esitän varovasti. “Siis hä? Oletkosä kertaakaan, edes puolihuolimattomasti vilkaissut, mitä ongelmia kokonaisten aseiden kollektiivisessa säilyttämisessä on? Esimerkiksi a) kuka säilyttää b) missä säilyttää c) kuka maksaa d) kuka valvoo osansa noutaneen tekemisiä osan noudon jälkeen e) ymmärräthän, että esimerkiksi piipun ja/tai luistin irroittamisen jälkeen useimmat aseet eivät kertakaikkiaan pysy kasassa, joten on aivan sama harjoittelumielessä onko se kahva kotona jos muut osat puuttuvat f) mukava se on taas aamulla ennen sunnuntain kisoja jossain napapiirillä koputella helsinkiläisen säilön ovea, josko saisi pyssyn osat mukaansa…” Tässä kohtaa haastateltavan ilme ja olemus antoivat ymmärtää, että lisäkysymysten esittäminen saattaisi hänet aivoinfarktin partaalle, joten katsoimme paremmaksi kiittää rupattelutuokiosta ja poistua paikalta.
Oven sulkeuduttua kantautui perässämme käytävään vielä viiltävää vaikerrusta ja toistuvia “kuka näitä hittovie äänestää…” kysymyksiä.
Niin, kuka?
Vastustusta
Vasemmistoliitto ja Vihreät vastustavat yksissätuumin kieltämisen kieltämistä. Puolueiden mukaan heidän koko poliittiselta toiminnaltaan putoaisi pohja pois, mikäli kaikkeen sopiva ratkaisu, kieltäminen, kiellettäisiin lailla.
“Kyllähän se samantyylinen perusta meidän toiminnalle on, vähän kuten nyt joidenkin vähemmistökansanosien varojen keruukin“, todetaan äärivasemmiston johdosta. “Mitäs meille sitten jää, jos emme saa esittää ratkaisuksi jonkin asian kieltämistä? Joutuisimme esittämään perusteltuja vaihtoehtoja jollekin toiminnalle ja siihen ei, kokemusten mukaankaan, paukut oikein riitä.” jatketaan huokaisten.
“Kieltäminen on kivaa ja helppoa, eikä se vaadi samanlaisia resursseja tai asioihin perehtymistä”, kerrotaan taas iki-vihreiden klassikoiden seurasta. “Ajatelkaapa nyt esimerkiksi tuota ydinvoimaa, helpompaa sen kieltämistä on ajaa, kuin suunnitella jotain korvaavaa energianlähdettä, siis töpselin lisäksi”, kuuluu takaviistosta.
Katkerana tappiona Kaiken Kieltäjät ry kokee sisäministerin antamaa lausunnon, jonka mukaan syyllinen johonkin toimintaan on ihan tekijä itse, eikä mikään demoninen talismaani, kuten joistain piireistä on koetettu kovasti väittää. “Ei se niin voi olla, että yksityinen kansalainen joutuisi ottamaan vastuun tekemisistään! Mites sitten käy kaatopaikkojen laidoille rakentaneille, saatikka lentokentän naapurustosta tontin ostaneille? Yhteiskunnan vika se on, jos rattiin pitää ottaneena lähteä tai kännissä veneestä pudota. Kaikki nämä olisi estettävissä sopivaksi katsotuilla kielloilla. Lentokentät voitaisiin edellämainituissa tapauksissa kieltää, samoin sepaluksen avaaminen veneessä.” jatketaan tilittämistä.
MBC on huomaavinaan horisontissa pientä valon kajastusta, onko se enne järjen hiipimisestä päätöksentekoon vai sitten merkki aurinkoisesta juhannuksesta ja sitä myöden ennätysmäärästä hukkuneita juhlijoita, jää nähtäväksi.
Syökää lihaa!
Alkaneen kesän parhaista päästä kuittailu on nähty Tampereella.
“Me katsottiin, että oli niin nälkiintyneen näköistä sakkia kerääntynyt siihen torille ja auttamisenhalu ponnahti pintaan” kertoi tapahtuneesta eräskin bussimatkalainen. “Miten niin tässä mitään pahaa olisi, ymmärtäähän sitä nyt tälläisen väärinkäsityksen? Kattokaa nyt totakin nälkäkurkea; naamassa olevat niitit painavat jo enemmän kuin kantaja!” huudahtaa toinen joukkoliikennevälineestä ulostullut grillaaja.
MBC:n edustaja seuraa elintarviketyöläisten neuvotteluja ja miettii, olisiko pitänyt viikonloppuna ostaa pakastimeen vielä toinen laatikollinen kyrsää ja filettä.
Aseet pois vääristä käsistä
MBC, yhdessä muiden samanhenkisten järjestöjen kuten jo aiemmin mainittu Sadankomitea, on huolissaan laajamittaisesta kansainvälisestä asekaupasta, kehitysmaiden konflikteista ja aseiden aiheuttamista kärsimyksistä kaduilla. Siksi kehoitammekin kaikkia lukijoitamme poistamaan aseita tuosta kierrosta ja sijoittamaan ne vastuullisten ampuma- ja aseharrastajien kaappeihin. Tee oma osasi jo tänään.
Järkyttäviä kuvia internetistä, ei heikkohermoisille
Nyt on Anna Ilmi -napille käyttöä, itselläni on jo kolmannen hiiren vasen nappi antautumassa kliksuttelusta.
Vihaa tiettyä kansanosaa vastaa lietsova Sadankomitea (ruots. “Satansutskott”) on julkaissut sivuillaan vihaa tihkuvia kuvia vanhuksia, lapsia ja muita viattomia kohtaan.
Millainen sairas mieli yhdistää lailliset harrastukset ja harrastusvälineet esimerkiksi seuraaviin maalitauluihin:
Lisäksi heidän sivustollaan kerrotaan suoria, jo moneen kertaan ja jopa viranomaisten toimesta paljastettuja valheita. Eikö tuollainen vaino ja propaganda ole millään keinolla estettävissä? Eikö Lindenin kiinalaisilta ostama palomuuri toimikaan?
Ilmeisesti ei, koska yhden viattoman hiirenklikkauksen jälkeen löytyy toinen vihasivusto, jossa yhtä sumeilematta ja valheellisesti hyökätään kansanryhmää vastaan, varmasti jopa kiihoittuen, ainakin paatoksesta päätellen. Miksei kukaan tee mitään? Miten tälläinen voi olla mahdollista länsimaisessa sivistysvaltiossa?
Eikö millään ole enää mitään väliä? Saako päämääriensä saavuttamiseksi tehdä ja julkaista ihan mitä tahansa? “Tarkoitus pyhittää keinot”, kerrotaan J. Goebbelsinkin maininneen ja samaa ajatusmallia käytetään näemmä noissakin vihapiireissä.
Jatkan klikkailua, mikäli peloltani kykenen.
Me vihaamme Internettiä.
Search
Viimeisimmät postaukset
Viimeisimmät kommentit:
- Torvi on Breaking news
- usp_tactical45 on Breaking news
- Habahoo on Breaking news
- Max on Breaking news
- Paha Kani on Breaking news







