leirinuotio
Jos metsään haluat mennä nyt…
…niin takuulla yllätyt. Vaalien alla siellä voi tulla vastaan vaikka minkänäköisiä vipeltäjiä.
Edellisen kaiverruksen kommenttiosiossa pseudonyymimme Mave nosti esille artikkelin, jonka sisällöstä on hieman vaikea enää parodiaa vääntää (kts. aikaisemminkin esitetty termi parodiahorisontti). Siispä jätetään itse artikkelin irvailu sikseen ja pohditaan syitä sille, miksi ne suupielet nykivät ylöspäin tuota lukiessa.
Kun Vihreä Liike perustettiin, oli aatetta, sen paloa ja kannattajat uskaltautuivat jopa ikimetsiin asti, vaikkei metroa sinne vielä mennytkään. Mitäs liikkeelle kuuluu tänäpäivänä? Kannattajakunta on kasvanut ja vakiintunut, mutta samalla myös urbanisoitunut ja suoraansanottuna aika reippaasti irtautunut aatteen alkuperäisen ajatusmaailman mukaisen toiminnan kohteista. Tilalle ovat tulleet globaalimmat kohteet, niitä yhtään väheksymättä, eikä sinänsä ihme, kun puolueen terävintä kärkeä myöten ollaan Afrikassa asti ongelmia ratkomassa. Tyypillisin vihreiden jäsen/kannattaja lieneekin nuorehko naisihminen tai jokin muu pitkätukka, jonka mielestä “jotain pitää tehdä” ja ajattelee, että tämännimisessä porukassa jotain tehtäisiin, mainitaanhan vihreät arvot joka esitteessä. Mainitussa artikkelissa käytetään termiä “City-vihreä”, jollaisia eittämättä ovat puolueen sekä kannattajat, että näemmä myös kannatettavat. “Luonto” on ihan jees, etenkin jos sinne pääsee metrolla, ei ole pahasti itikoita ja suunnistaakin voi näppärästi lentokentän melua kuuntelemalla. Jeps. Näillä eväillä voikin sitten luontevasti ottaa kantaa mihin tahansa luontoon ja siellä liikkumiseen liittyvään asiaan, mukaanlukien metsästys, kalastus ja niissä käytettävät välineet. Kumma kyllä, porukan kannatus siellä, missä sitä luontoa ja siellä liikkuvia ihmisiä oikeasti on, on kovin vähäistä.
Pisteitä annamme rehellisyydestä (myönnetään tarve paikata hallituksessa tehtyjä tekoja) ja siitä, että nyt osa Vihreistä voi pröystäillä kanssasiskoilleen vaeltaneensa luonnossa ja siten omaavansa jotain pohjaa toiminnalle. Paikkaako tämä nyt sitten uskottavuutta? Jaa’a, se nähdään kevättalvella.
Raskasta päivää edeltävä ilta
Mies istahtaa sohvalle käsi verta vuotaen. Verisessä kourassa on olutpullo. Pullo on kiinni ja korkinavaaja on keittiössä. Miehen vaimo kyselee, että joko tuli valmista.
No ei tullut valmista. Itku siitä tuli.
Miehen rystyset vuotavat verta valkoiselle sohvalle, koska miehen piti vaihtaa pyöräänsä polkimet. Mies väänsi kolme avainta mutkalle ja tiesi, että neljäs lentäisi mutkalle väännyttyään keittiön ikkunasta sisään. Toisen avaimen livetessä miehen käsi osui pyörän voimansiirron teräaseeseen rinnastettaviin osiin. Niinpä mies on nyt sohvalla, sohva veressä ja polkimet ovat edelleen pyörässä.
Pyörässä oli väärät polkimet, koska mies oli kuunnellut ajaessaan kitinää. Pääteltyään polkimien olleen kitinän juurisyynä mies vaihtoi polkimet. Uudet polkimet olivat kenkään lukittuvaa mallia. Pyörä olikin kuin miehen ruumiin jatke yhdistelmän kyntäessä nokkospensaita ja ojanpohjia. Keräiltyään itseään lepikoista sadan kilometrin lenkkien verran mies päättää jatkossa olla kiintymättä kulkuvälineeseen tällä tavoin ja irroittaa tuomiopäivän polkimet.
Toisin kävi. Polkimet lukittuivat paitsi kenkiin, myös polkupyörään. Vaikka mitä tekisi.
Mies huomaa tahrineensa sohvan paitsi vereen, myös ketjurasvaan. Heti kohtsillään alkavan mykkäkoulun loputtua on odotettavissa kitinää myös ei-mekaanisista lähteistä. Mies peittää tahrat Avotakan alle, vaikka ei se kauaa auta.
Seuraavana päivänä mies vie pyörän huoltoon. Huollossa huomautetaan ensin, että vasen poljin kiristyy vastapäivään, ja sitten väännetään poljin irti myötäpäivään.
Samalla selviää, ettei kitinän syy ollut polkimissa, vaan keskiössä, joka on ollut löysällä. Löysä keskiö on kitissyt rungon vaihtokuntoon. Tämän selvitessä miehen puhelin aloittaa kotikutoisen sohvaperäisen kitinän ensimmäiset merkit. Mies toivoo, ettei se kitinä vie mitään vaihtokuntoon.
Kun keskustelu kääntyy siihen, miten runko olisi ollut pelastettavissa sata kilometriä sitten, mies työntää ramman kulkupelinsä ulos ja lähtee pelkoa ja kipua kohti.
Ei se siitä.
Kaksi tapaa grillata
Sivustolla on tässä keskusteltu grillaamisesta, ja joidenkin esitettyjen mielipiteiden mukaan kasviksien grillaaminen on ihan ok.
MBC ei tue tätä kantaa.
Vaan, tuli tässä mieleen keskustelu niiltä ajoilta kun Don Nallen kanssa toimme järjestystä kaaokseen. Meidät shanghaijattiin naisen emännöimiin grillijuhliin ja hämmästelimme grillille siirtyessämme meille uskottujen kantamusten suurta määrää ja diversiteettiä. Paljastui sitten purkkeihin kurkkiessamme, että kannoimme barbaariorjien lailla pitkin hiekkarantaa mm. tankoparsaa, kukka- ja parsakaaleja sekä parsaa. Kyseenalaistimme suunnan, johon touhu oli liukumassa, mutta niin siinä vain kävi, että kabanossiemme seassa käristyi kaikenlaista silsaa.
Koska olemme läpikotaisin analyyttisiä, laadimme siinä parsakaaleilla emäntää paiskoessamme ja tätä täten suuresti ärsyttäessämme kuvauksen naisen ja miehen järjestämistä grillijuhlista. Vaikka illan muistiinpanot ovat hieman puutteelliset eikä esitutkintapöytäkirjoissakaan mainita tätä osaa illasta riittävällä tarkkuudella, uskon seuraavan esityksen olevan olennaisilta osiltaan riittävän tarkka:
Naisen grillijuhlat:
- No Sirkka, Perttu ja Leila täytyy kutsua ja Leilan serkun mies.
- Ja olet sitten sen kanssa kunnolla etkä haasta riitaa.
- Ja sitten tarvitaan kukkakaalia, parsakaalia, kaalia, ruusukaalia ja tomaattia.
- Ja joku patonki ja miksei keksejä.
- Ananakset on ihania tähän aikaan kesästä, niitä kans ja salaattia, kurkkua ja kesäkurpitsaa.
- Paprikaa! Ai kun mun tekee mieli paprikaa ja latva-artisokkia täytyy kans ostaa.
- Ota pari tavallistakin artisokkaa.
- ja diibadaabaatrallaallaa.
Miehen grillijuhlat:
- Olutta
- Hienoihin grillijuhliin myös makkaraa
- Jos halutaan oikein hifistellä, niin joku keino kuumentaa sitä makkaraa
Pahan pahvin vastaisku
Yön vielä peittaessä maan tuli vielä unenpöpperöisille Kommandoille kokoontumiskäsky, liikkeellelähtö olisi aamun ensimmäisten sarastamisen merkkien aikaan. Kaukaa pohjoisesta oli tullut päämajaamme tieto, että Pahvit, erityisesti ne pahat sellaiset, ovat liikkeellä ja niitä pysäyttämään tarvitaan pikaisesti osaavia miehiä ja paljon a-tarvikkeita. Nojailin lähtömerkkiä odotellessani parhaasta Kruppin teräksestä valmistettuun blitzkriegwageniin ja yritin pitää ajatukset loitolla tulevista koitoksista.
Pitkän moottorimarssin jälkeen saavuimme kohdealueelle. Kysyttyämme aikaisemmin, miten osaisimme perille, vastaukseksi tuli ylimalkainen “ette voi erehtyä”. Ja todentotta; oikean tienristeyksen merkkinä oli seivästetty Pahvi pään osoittaessa sivutietä kohti. Perkele: täällä sotivat miehet, eivätkä marjanpoimijat!
Tästä merkistä emme todellakaan voineet erehtyä.
Ajettuamme ajoneuvot oikeaoppisesti ilmasuojaan suoritimme pikaisen lähitiedustelun. Rintamalohkoja näytti olevan kolme ja jokaiselle muodostettiin kovaa vauhtia iskuryhmiä ensitorjuntaan. Huolestuneena katselimme runsaslukuisia Pahveja ja mietimme, olisiko sittenkin pitänyt ottaa enemmän lippaita mukaan. Kaiken lisäksi Thor näytti ajelevan vaunuillaan kohti taistelutannerta: pian koko alue muuttuisi tulen ja sateen infernoksi.
Thor itse tuli tarkkailemaan edesottamuksiamme, nyt ei ole varaa tyriä.
Ensimmäiseksi kohteeksemme osoitettiin Pahvien ja niiden kovaluontoisempien kumppaneiden Peltien rynnäkön torjuminen. Koska kohteet olivat jo lähes iholla, oli aseistukseksi määrätty haulikot ja pistoolit. Suurta viisautta osoittaneet johtajat eivät sallineet molempien olevan ladattuina yhtäaikaa, ovat tainneet nähdä toimintaamme aikaisemminkin.
Pahvit olivat jo ylittäneet esteiksi rakennetut vallit ja etenivät kohti asemiamme.
Hämmästykseksemme omat tappiomme olivat voittoisan taistelun jälkeen vielä olemattomat ja koko ryhmä pääsi suorittamaan seuraavaa meille osoitettua torjuntatehtävää. Päämajamme oli jo vallattu ja pahveja tunki pihalle ovista ja ikkunoista, tehtävämme oli pitää koko joukkio sisällä; yksikään ei saisi päästä ehjänä ohitsemme.
Sieltä niitä pirulaisia kurkkii.
Torjunta onnistui taas yli odotustemme ja menestyksestämme innostuneet johtajat osoittivat meille uuden tehtävän. Jo kootessamme varusteitamme saimme kuulla, että tehtävä ei tulisi olemaan helppo. Emme osanneet kuvitellakaan, mitä olisimme pian kokevia. Pellon toisella laidalla oli ryhmä Pahveja ja Peltejä, joiden eliminoimisen jälkeen pitäisi räjäyttää Pahvien tunneliverkoston suu umpeen ja siten estää täydennysten saapuminen tantereelle. Räjäytyspainike oli sijoitettu melkoisen juoksumatkan päähän ja puuskutus olikin jo melkoinen haparoidessani sitä hikisiin käsiini. Kaboum! Onnistunut räjäytys! Mutta mitä vittua? Paukusta suivaantuneet pahvit ratsastivat hurjasti huutaen ja astaloita heilutellen kaksipäisellä hirvellä yhden tullessa vielä lieasta riippuen perässä! Uskomatta omia silmiäni kohotin vapisevin käsin kiväärini ja aloitin tulittamisen. Ennakkoa? Kyllä kiitos, suoraan tilille.
Jumalauta, tätä ei joka päivä näe!
Grande Finalen jälkeen kokoonnuimme yhteen ja saimme kuulla, että kaikki eivät selvinneet: nimilistassa oli muutama murheellinen “Died Quietly”. Nostamme tuopin ponnisteluillenne veljet, taivaskin itki tämän kuultuaan.
Tätä lisää.
Syökää lihaa!
Alkaneen kesän parhaista päästä kuittailu on nähty Tampereella.
“Me katsottiin, että oli niin nälkiintyneen näköistä sakkia kerääntynyt siihen torille ja auttamisenhalu ponnahti pintaan” kertoi tapahtuneesta eräskin bussimatkalainen. “Miten niin tässä mitään pahaa olisi, ymmärtäähän sitä nyt tälläisen väärinkäsityksen? Kattokaa nyt totakin nälkäkurkea; naamassa olevat niitit painavat jo enemmän kuin kantaja!” huudahtaa toinen joukkoliikennevälineestä ulostullut grillaaja.
MBC:n edustaja seuraa elintarviketyöläisten neuvotteluja ja miettii, olisiko pitänyt viikonloppuna ostaa pakastimeen vielä toinen laatikollinen kyrsää ja filettä.
Perjantaisatu
Olipa kerran kaukaisessa maassa linna. Linnaa pyöritti puolen tusinaa linnanpyörittäjää. Linnassa oli kuitenkin ongelma: vanha, seniili kuningas oli palkannut linnanpyörittäjien joukkoon yhden ilkeän noita-akan. Noita-akka ryssi linnan toimintaa mm. kusemalla muiden linnanpyörittäjien muroihin aamuisin. Lisäksi kokouksissa noita-akan suustaan taikomat rupikonnat sotkivat asioita.
Linnanpyörittäjillä oli selvä käsitys siitä, mistä tilanteessa oli kyse. Jos muroihin ei enää kustaisi ja jos kokouksissa ei tarvitsisi puolustautua rupikonnien invaasiota vastaan, työolot olisivat ihan siedettävät. Linnanpyörittäjät kertoivat tilanteen kuninkaalle, joka oli myös sitä mieltä, ettei siitä tule mitään, että muroihin kuseskellaan, eivätkä ne rupikonnatkaan kuulu linnaan. Kuningas ryhtyi toimeen ja teki, mitä moisessa tilanteessa on tietysti tehtävä: palkkasi konsultin.
Konsultti saapui linnaan, ja aloitti yötä päivää kestävän inkvisition. Inkvisitiossa linnanpyörittäjille tehtiin selväksi, että muroihin ei jumalauta enää kusta. Tämä hiukan hämmensi linnanpyörittäjiä, koska heille oli alusta asti ollut selvää, ettei muroihin kuseminen ole hyväksyttävää käytöstä. Inkvisiittori ei moista pajunköyttä niellyt: muroihin on selvästi kustu, eihän tässä tilanteessa muuten oltaisi. Ja nyt olisi kaikkien otettava vastuuta siitä, ettei kuseminen enää jatkuisi. Muroihin kuseskelu on koko ryhmän ongelma, ja elleivät kaikki muuttaisi heti käytöstään ja mene itseensä, ei sitä saataisi ikinä loppumaan. Lisäksi noita-akan jatkuva panettelu oli heti lopetettava. Yhden linnanpyörittäjän syyllistäminen ei ollut rakentavaa toimintaa. Noita-akka myhäili tyytyväisenä taustalla, kun muu ryhmä pakotettiin vannomaan käsi FDA:n guidelineilla, etteivät enää kusisi kenenkään muroihin. Myöskin rupikonnien taikominen kokouksiin kiellettiin ankarasti, ja jo linnassa kurnuttavien rupikonnien alkuperästä ei pitänyt esittää spekulaatioita. Rupikonnat olivat yhteinen ongelma, ja kaikkien oli tehtävä töitä ongelman ratkaisemiseksi. Sitäpaitsi, tehokas linnanpyöritysorganisaatio keskittyy linnan pyörittämiseen eikä rupikonniin.
Inkvisitioon väsynyt Kaha Pani (nimi muutettu) suostui lopulta “sitoutumaan” siihen, ettei enää kuse muroihinsa, tuo töihin rupikonnia eikä varsinkaan hauku työkavereitaan noita-akoiksi. Inkvisition kestäessä Kahan mielessä pyöri lähinnä kaksi asiaa:
- Jos konsultin avaisi, löytyisiköhän sen sisältä muutakin kuin cd-levyllinen fraaseja “Meidän on keskityttävä olennaiseen” ja “Muutos lähtee meistä itsestämme”?
- Käyttääköhän konsultti stringejä? Housujen läpi ei ainakaan näy pikkuhousujen rajoja.
Kai tästäkin jotain hyötyä jollekin on. Oletettavasti sille konsultille.
Omistamisesta
Viime aikoina kovasti tapetilla ollut omistusoikeuden kyseenalaistaminen toi mieleeni tapauksen pimeästä menneisyydestäni. Tavallisesta poiketen tähän näytelmään ei liity Kania, vaan jouduin tällä kertaa ratsastamaan yksin. Kani kun ei ole koskaan erehtynyt tuomaan leipää pöytään portsarina, vaan tyytyi myymälävartijan mielenkiintoisiin ja haasteellisiin työtehtäviin.
Tuona synkkänä ja myrskyisenä yönä seisoskelin ovella, jota kutsuin yhden neliön yksiökseni. Myöhäisyöstä aina tuppasi käymään niin, että rautainen asiakaspalvelutaitoni lähti kotiin asiakaspalveluhaluni kanssa, ja minä jäin yksin seisoskelemaan yksiööni. Ihmisten hätistely kotiin alkoi puoli neljältä, ja siinä hommassa ratkaistiin joka yö itsehillinnän maailmanmestaruus. Tänä yönä Odin oli lähettänyt kiusakseni muodikkaasti pukeutuneen nuoren miehen (myöhemmin Lacostehomo). Sälli oli ryypiskellyt vähän enemmän kuin häneen mahtuu, ja oli helvetin kovassa sumussa sekä supliikkikunnossa. Lacostehomo osti minuuttia ennen kolmea prikallisen kaljaa, ja suunnitteli juovansa ne kaikki, ja kuvitteli minun odottelevan aamuyön tunneille. Paha virhe. Neljältä pyysin Lacostehomoa suksimaan vittuun ja äkkiä sittenkin. Kloppi ryysti ylimielisen hitaasti kaljaansa kuvitellen, että hänellä on oikeus istua täällä vaikka aamun valkenemiseen asti. Paha virhe. Ylimielisyyttään hän säesti seuraavin vuorosanoin:
Minulla on omistus- ja hallintaoikeus tähän olueen
On totta, että laillisesti hankitun yksityisomaisuuden takavarikointi on omaisuutta suojaavien lakien takia vähän ongelmallista. LH juhli voitonriemuisena. Löysin kuitenkin hetken mietittyäni laista porsaanreiän. Oluen omistus- ja hallintaoikeus on todella Lacostehiipparin, mutta lasin ei. Lasi on ravintolan, eli tässä tapauksessa toimiessani ravintolan edunvalvojana, minun omaisuuttani. Tämän keksittyäni kaadoin olutlasin sisällön Lacostehomon Lacostepaidan kauluksesta sisään, ja otin lasin haltuuni ja omistukseeni. Tämän jälkeen kysyin haluaako hän kenties lunastaa loppujenkin oluiden omistus- ja hallintaoikeuden itselleen. Ei halunnut. Halusi mennä kotiin oksentamaan hallintaansa kuuluvaa olutta.
Toivottavasti joku oppi tästä jotain.
Another day in paradise
Tarina sijoittuu aiempaan ajanjaksoon kuin se edellinen Esaan liittynyt välikohtaus. Pääosissa ovat vasta hetken aikaa myymäläturvalla leipää pöytään hankkineet Nalle ja Kani, sekä Joni (nimeä ei muutettu).
Urheat vartijamme viettävät leppoisaa perjantai-iltaa valvomalla yleistä järjestystä kamerahuoneen pöydän alla koisaten, kunnes piippari päästää äänen ja helvetin irti. Urheiluosasto uhkaa räjähtää, ja räjähtääkin ellemme heti välittömästi laukkaa paikalle. Syyllinen kaaokseen on Joni, tuo vanha ystävämme, joka ei koskaan jätä kylmäksi. Myyjä kertoo, että Jonilla on housut täynnä uimahousuja. Tämähän ei tietysti käy, muuten kyllä kävisi. Vaadimme alkajaisiksi housuja hallintaamme. Katsotaanpa, miltä se kuulostaa:
Housut tänne ja heti!
No se ei kuulosta hyvältä, mutta menköön kokemattomuuden piikkiin. Koska housuja ei ala kuulua, toistamme vaatimuksemme tiukemmin:
Tiedämme, että housuissasi on uimahousuja. Ole hyvä jä tyhjennä housusi housuista, tai joudumme menemään housuihisi, ja tyhjentämään housusi voimakeinoin. Tästä koituu sinulle ansaitsemaasi kärsimystä, ja vannomme että haluaisit sillä hetkellä olla jonkun muun housuissa, mieluiten sellaisen, jonka housuissa ei ole uimahousuja.
No tuostahan ei ymmärrä mitään ilman korkeakoulututkintoa, joten Joni päättää jättää nämä tasangot, ja aloittaa raivokkaan pakomatkan. Pakomatka kestää puolitoista metriä ja kaksi sekuntia, sillä Joni sekaantuu jalkoihinsa ja menee turvalleen niin että uimahousut pölähtävät. Tässä vaiheessa asiakkaista koostuva suuri yleisö on asettautunut puolikaareen niin että kaikki näkevät. Koska olimme olleet työpareina vasta hetken aikaa, meillä ei ollut sanatonta konsensusta oikein mistään, joten tartuimme Joniin ja yritimme vetää häntä jaloista eri suuntiin. Tarkoituksenamme oli siirtää nilkki pois suuren yleisön silmien alta, koska silloin yleensä nilkinkin halu ylidramatisoida tilannetta vähenee. Joni käytti tilanteessa sellaisia argumentteja, kuten “Aaaaaaargh”, “pois mun housuista”, ja “hyvät veljet, älkää tappako”. Viihdytimme yleisöä taikatempuilla vetämällä Jonin housuista uimahousuja. Lisäksi yritimme löytää yhteistä suuntaa jonne vetää Jonia, jottei hän huutaisi kuin tapettava. Jonista irtosi häneen integroimattomia osia, kuten vasemman jalan sukka ja kostajabandana. Yleisöstä kuului kannustavia kommentteja, kuten “kattokaa nyt, ne yrittää taittaa sitä kahtia”. Kun olimme löytäneet yhteisen suunnan, se valitettavasti kulki irtaimiston läpi, ja siksipä henkilökunnan tiloihin siirtyi Joni, Nalle josta roikkui Speedon uimalasiteline, sekä Dexalin urheilujuomapusseihin verhoutunut Kani.
Kuten arvata saattoi, yleisön poistuttua Joni koki ihmeparantumisen, nousi lattialta itkupotkimasta, ja seestyi muutenkin siihen kuntoon että tyhjensi housunsa uimahousuista ihan itse. Kysyttäessä Joni ei osannut antaa arviota siitä, mitä helvettiä hän aikoi tehdä kymmenellä parilla uimahousuja. Täytimme huutonaurua pidätellen papereita, ja saatoimme sitten Jonin kadulle ja käskimme tekemään itsellensä jotain. Kaupan puolella meitä odotti suuri joukko kysymysmerkkejä. Täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva Joni, sekä joulukuusi ja juhannussalko, joista roikkui erikoisia koristeita, siirtyi kadun puolelle niin kuin tämä olisi jokapäiväistä.
Suomen nuoret, hankkikaa opiskelurahanne mieluummin vaikka Hesburgerin kassalla.
Päivä miehen elämässä
Tapahtuipa kerran myymäläturvapiireissä, ei niin kovinkaan kaukana täältä. Tarinaan liittyy myymäläturvalla vielä silloin leipää pöytään hankkineet Nalle ja Kani. Vähintään yhtä tärkeässä osassa oli hampuusi, olkoon tässä nyt vaikka Esa. Oli itse asiassa oikeastikin Esa. Nykyisin jo meistä riippumattomista syistä Valhallaan siirtynyt.
Eli siis Nalle, Kani ja Esa (nimeä ei muutettu). Kaksi ensin mainittua vietti normaalia myymäläturvapäivää syömällä Kana Kung Paoa jossain nurkan takana piilossa siellä minne puhelin ei kuulu. Piippari sen sijaan kuuluu, ja kesken Kung Paon syömisen piippari kertoi helvetin olevan irtoamaisillaan, eikä ihmiskunnalla olisi tulevaisuutta ilman Kanin ja Nallen panosta sen pelastamisessa. Kommandon ruokapaussin keskeyttäminen on jo rikos sinänsä, eikä syyllinen kiinnijäädessään tulisi säästymään rangaistukselta. Myyjä piti pikabriiffin, ja sanoi että semmoinen jota te olette ennenkin paiskoneet vei jotain ja lähti. Kelmi oli ehtinyt kadun toiselle puolelle hesekyltin taakse piiloon. Siellä se Esa oli. Esa, joka oli elävä esimerkki siitä, kuinka virheellinen on väittämä, että asiat selviävät puhumalla. Esan takin alla pullotti arviolta vähintään kaljakori, eikä syyllisyyttä tarvinnut sen kummemmin puntaroida. Vaihdoimme alle kaksi sanaa, ja tämän keskustelun aikana kävi heti selväksi ettei Esa lähde täältä kuin kilon palasina. Ravistelimme Esaa, jolloin Esasta putoili osia, joita emme tunnistaneet. Lisäravistelujen jälkeen Esasta irtosi runsaasti samanlaisia osia, ja lopuksi iso osa, sekin tunnistamaton. Kun Esa oli ravisteltu tyhjäksi, ravisteli hän itsensä irti ja meni bussin alle. Koko kansan huomio oli jakamaton, kun kaksi karjua maanitteli hampuusia tulemaan pois bussin alta. Lapsellinen hippi kieltäytyi, vaikkei ollut edes kokonaan renkaan alla. Lopulta Esa saatiin tökittyä kepillä pois bussin alta, ja Esasta irronneet osat kerättyä talteen. Niitä oli runsaasti myös bussin alla, jolloin Nalle joutui konttaamaan bussin alla Kanin ravistellessa Esaa ja väistellessä Esan taustajoukkojen suunnalta tullutta kirvespotkujen tulvaa. Esa löysi hetkeksi sisäisen rauhan ja taustajoukot menivät roskikseen, ja kävelimme mukavia jutustellen kohti vartiokoppia, paitsi Esa joka ei halunnut tulla mihinkään. Esa oli kuitenkin niin häviävän pieni ihminen, ettei Esan henkilökohtaiset mielipiteet juurikaan vaikuttaneet asioiden kulkuun. Paitsi vartiokopin ovella, jossa Esa sai supervoimat ja lupasi tappaa sekä turpaan. Sanojaan tehostaakseen Esa riistäytyi isällisestä otteesta irti, teki täyskäännöksen, juoksi päin seinää ja putosi. Siis oikeasti ilman kommandojen myötävaikutusta. Hölmistyneet kommandot eivät hetkeen tienneet millaiset tanssiaskeleet seuraavaksi tuli valita. Esalla oli tolkku pois, eikä henkilökunnan käytävällä näytä hyvältä nurkassa verissään makaava hampuusi. Niinpä kommandot ottivat Esan jaloista kiinni, 1 per kommando, ja raahasivat Esan pois silmistä jättäen jälkeensä verivanan, joka päättyi suljetun oven taakse. Suljetun oven takana oli hiljaista. Käytävän täyttivät que pasaa kyselevät myyjät. Totesimme rauhallisesti että ketään ei ole kuollut, ainakaan vielä, eikä käytävällä olevasta HIV-positiivisesta verestä tarvitse välittää. Poliisit kävivät hakemassa Esan palaset pois, paitsi ne, joiden tulkitsimme olevan Esaan kuulumattomia osia. Uskoaksemme käsiimme jäänyt sälä oli Esan ryöstösaalis. Kommadoilla ei ollut mitään käsitystä mikä se oli. Kirjoitimme raporttiin “varasti ompelusetin”, koska se näytti meistä ompelusetiltä. Myöhemmin joku oli korjannut raporttia, ja kirjoittanut sinne “varasti lämpörullat”.
Lepää rauhassa Esa, elät muistoissamme.
MBC muuttaa
Olipa kerran vuodesohva. Sohvan välittömässä läheisyydessä asusteli Kisumirri Kusiruiskulainen, jonka takia sohva ei ihan raikkaalta tuoksunut. Saman Kisumirrin takia myös erään Kani Koipelaisen asepussi oli saanut eläinviritteistä aromia, mutta se on eri tarina se.
No sohvan omistaja, Nalle Nöpönenä, sitten muutti sohvineen ja naisineen. Aromaattisista syistä sohva olisi hyvä loppusijoittaa kaatopaikalle, argumentoi Nalle naiselleen. Kissankusi tuo huonoa Feng Shuita. Nainen oli kuitenkin järkkymätön: sohva muuttaa mukana. Kusenhaju on pikkujuttu ja sitäpaitsi se lähtee kun sen sohvan pesee.
No Kani ja Nalle sitten raahasivat sen sohvan neljä kerrosta kierreportaita alas ja neljä kerrosta kierreportaita ylös, kuten kunnon metsäneläimet konsanaan. Ylöspäin siirryttäessä Kani oli Nalle-sohva-Kani-kompleksin alimmainen komponentti ja mietti siinä, sohvan tukkiessa ylähengitysteitään, että noinkohan tuo haju lähtee edes tavanomaisilla räjähteillä. Lopulta sohva saatiin kuitenkin uuteen uljaaseen asuntoon, jossa nainen sitten pyyhki sitä märällä wettexillä ja fairylla.
Talvisodan ihme ei toistunut: wettex ja fairy eivät poistaneet kissankusen hajua. Tämä tuli suurena yllätyksenä kaikille, paitsi Kanille ja Nallelle.
Nalle haisteli kotieläimiensä reviirimerkintöjä pari kuukautta, kunnes nainen totesi että voisit sentään viedä tuon sohvan helvettiin tuosta haisemasta. Kuten arvattavaa oli, homma putosi pahaa-aavistamattoman Kanin käpälille.
Varsinainen koettelemus alkaa vasta tarinan tässä vaiheessa.
Sohva oli mieltynyt uuteen asuinpaikkaansa, ja transformoitui vuoteeksi helvetin ahtaassa raossa, josta se olisi juuri ja juuri saatu sohva-konfiguraatiossa ulos. Lisäturvaksi translokaatiota vastaan sohva upotti tukirautoja sentin syvyyteen tammiparkettiin.
Ja katso: suuri oli itku ja hammasten kiristys.
Yritettyään siirtää sohvaa neuvoin, kehoituksin ja käskyin, muuttoeläimemme katsoivat saapuneensa siihen pisteeseen, jossa mikään ei ole varmaa. Kuten soitto- ja lauluyhtye Apulannan kappaleessa todetaan, siinä pisteessä on kyse enää siitä että kehen sattuu ja paljonko.
Ensin sattui parkettiin, josta sohva veisteli kappaleita irti, kun sitä yritettiin houkutella pois paikaltaan. Samassa konfliktissa myös ovenkarmit kärsivät lähtemättömiä lapsuudentraumoja. Sitten Kani löysi Leathermanin, jonka kanssa alkoi katkoa sohvan jousia, jolloin Leatherman vaihtoi konfiguraationsa kouralliseksi rautaromua ja viime töikseen puraisi Kania käpälään. Kanin sotahuuto tyhjensi rappukäytävän uteliaista eläkeläisistä. Leathermanin sirpaleet sinkoutuivat seinään, mutta Nalle oli joka tapauksessa aikeissa tapetoida eteisen uudelleen.
Ensiavun jälkeen sohva, jonka vapautta yli nyt yritetty verellä lunastaa, päätettiin siirtää hinnalla millä hyvänsä ovenraosta. Murtokohta merkittiin valolla ja siihen kohdistettiin kaikki käytettävissä olevat voimat. Sohva, ovenkarmit ja suuri määrä parkettilattiaa ensin taipui ja sitten murtui. Hyödynsimme läpimurtoa välittömästi ja ajoimme vihollisia edellämme ja kuuntelimme heidän naistensa valitusta siirsimme sohvan ja muun irtaimen materian rappukäytävään ja sitä kautta alaovelle.
Lopullinen voitto häämötti jo. Yhdeksäs armeijakunta koukkasi pääkaupunkiimme harhautetun vihollisen selustaan ja uudet ihmeaseet käsissään huippukuntoinen Volkstrum odotti hetkeä, jolloin se nousisi raunioista antamaan pahaa-aavistamattomalle viholliselle kuoliniskun.
Mutta voih! Voitonnälässämme emme huomanneet ajavamme suoraan ansaan takki auki. Sohvan jouset tarttuivat ulko-oven kahvaan ja sohvan eteneminen pysähtyi siihen. Tilanne oli sikäli haastava, että ovi oli pääosin lasia, ja sohvasta irrottaminen johtaisi oven siirtymiseen maahan arviolta tuhantena kappaleena. Sohvasta kiinni pitäminen taas johti siihen, ettei järjestöllä ollut enää käsiä käytettäväksi sohvan irrottamiseksi ovenkahvasta.
Paikalle tulivat myös Nallen liikuntarajoitteiset naapurit, Hilkka Huuhkaja ja Jaakko Jarru, jotka kyselivät että meneekö vielä pitkään, kun bussi menee kohta. Kanin hermot napsahtelivat yksi kerrallaan poikki, mutta itsehillintänsä viimeisillä rippeillä hän ehdotti että josko pariskunta käyttäisi vaikka takaovea, siinä kun ei ole yhtään sohvaa jumissa. Hilkka ja Jaakko poistuivat sitten takaovesta jupisten että ei ennen vanhaan vaan. Nalle huusi perään että kyllä te ambulanssiin ehditte, mutta eivät tainneet kuulla.
Tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt, miten sohva lopulta irtosi ovesta, mutta siihen liittyi suuri määrä nytkytystä, vääntämistä, kiroilua ja veivaamista. Lasi natisi vahvuuttaan, mutta ei murtunut. Sohva nakattiin naamalleen asvalttiin ja sen selkänoja läpäistiin teräskärjillä pihalla kulkijoiden jakamattoman huomion keskellä. Kun sohvan vastarinta oli murrettu, se muilutettiin pakettiautoon ja haudattiin kahden metrin syvyyteen. Haudan päälle ripoteltiin pyhään veteen sekoitettua poltetun kirkon tuhkaa, jotta sohva ei palaisi kuolleista.
Me vihaamme Internettiä.
Search
Viimeisimmät postaukset
Viimeisimmät kommentit:
- Torvi on Breaking news
- usp_tactical45 on Breaking news
- Habahoo on Breaking news
- Max on Breaking news
- Paha Kani on Breaking news
