höpöhöpö

Sijoittamisesta

Jotkut “never-heard” rauhanorganisaatiot ovat itseään esilletuodakseen teettäneet taas yhden nollatutkimuksen suomalaisten eläkerahojen sijoittamisesta.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten eläkerahat ovat menneet mm. aseisiin, tupakkaan ja alkoholiin, seikka joka on ollut esimerkiksi MBC:lle itsestäänselvyys.

“Raudassa ei oo raha hukassa, totesi jo ukkivainaakin aikoinaan sotasaalis pystykorvaansa lataillessaan” toteaa järjestön sijoitustoiminnasta vastaava Aina Auki.

“Pyssyihin ja patruunoihinhan ne meidänkin rahat menee, osalla tietty ostetaan keppanaa jo järjestön nimenkin velvoittamana ja loput tuhlataan” hän jatkaa “Siinä ne on sitten ne meidänkin eläkesäästöt, visusti kaapissa ja Alkosta saa paremmat prosentit kuin pankista, lukuunottamatta näitä kansainvälisiä valuuttakauppiaita.”

Lisäksi kummastusta herätti jutussa käytetty kuvitus; miten .22 kaliberinen itsestäänlatautuvakertatulikonepistooli liittyy eläkerahastojen sijoituksiin, asia joka jää varmaan ikuiseksi arvoitukseksi.

Tags: , ,

Thursday, June 10th, 2010 Niitänäitä 3 Comments

Autoiluniksi

Kaikenlaisten niksien ja vinkkien julkaisu on allekirjoittaneen mielestä pelkkää pätemisen tarvetta ja halua todistella kanssaihmisilleen omaa nerokkuuttaan.

Kuitenkin aina satunnaisesti tulee vastaan niin kirkkaita neronleimauksia, että kyynisinkin kommando huomaa nyökyttelevänsä hyväksyvästi.

Tällä kertaa kyseessä on vanhan tuttavamme IltaLäpyskän lohkaisema autoiluvinkki. Kopsataan vielä sellaisenaan esille myös tänne, ettei niksin nerokkuus vain pääse interineetistä katoamaan, olkaa hyvä:

Jos pidät autoa autotallissa ja sinun on vaikea arvioida, milloin auton keula on tarpeeksi lähellä takaseinää, tee näin:

1) Laita tennispallo naruun roikkumaan.

2) Työnnä auto viiden sentin päähän autotallin takaseinästä.

3) Asenna narussa oleva tennispallo roikkumaan katosta niin, että se osuu tuulilasin ylälaitaan.

4) Jatkossa voit aina niin lähelle, että takalasi osuu tennispalloon.

5) Näin et kolhi autoasi, etkä parkkeeraa liian kauas.

Jatkotutkimuksemme mukaan tälläisen vinkin lukijoita on vain kahta lajia, niitä jotka ja niitä jotka eivät.

Tags: ,

Wednesday, May 26th, 2010 Analyysejä, Viihde 2 Comments

Lisää aiheesta

Sillai.

Tags: , ,

Friday, May 7th, 2010 Niitänäitä 4 Comments

Ihme on tapahtunut

Pelkiassa on tapahtunut sumutus ihme. 23 vuotta koomassa maannut mies on nyt ryhtynyt kommunikoimaan, halleluja. Kukaan ei tosin ole edelleenkään havainnut miehessä elonmerkkejä, paitsi markan terapeutti, joka väittää välittävänsä koomapotilaan viestejä liikuttamalla hänen kättään kosketusnäytöllä. Ilmiötä kutsutaan sumutukseksi avustetuksi kommunikaatioksi. Pelkialaisen sairaalan työntekijä, satunnainen tutkija kertoo asiasta kysyttäessä seuraavaa:

“Jos kerran todetaan tajuttomaksi, hyvin harva pääsee leimasta enää eroon”

Tutkijalla on kertomansa mukaan asiasta omakohtaistakin kokemusta. Hän menetti kerran tajuntansa rock-konsertin väenpaljoudessa ilmeisesti happivajeen takia, ja siitä lähtien häntä on kohdeltu tajuttomana. Ihmiset ovat kuulemma aina läpsimässä poskelle, ja jankuttamassa “herää!”. Lisäksi vaikeuksia tuottaa alati vanavedessä seuraava ensiapuryhmä, joka herkeämättä yrittää asettaa happinaamaria tutkijan kasvoille toistellen lausetta: “happisaturaatio laskee”. Lisäksi intubointi kuulemma sattuu vitusti kun on oikeasti tajuissaan. Jääkiekkoilijoilla asia tuottaa kuulemma erityistä päänvaivaa. Monet kiekkoilijat ovat kertoneet avustetusti kommunikoiden, että matsissa sattuneen tajunnanmenetyksen jälkeen kukaan ei enää pidä heitä tajuissaan olevana, vaikka heillä olisi hyvinkin selkeä näkemys siitä mihin peli tänään ratkesi. Samaa ovat valittaneet tosin myös kiekkoilijat, jotka eivät vielä ole menettäneet tajuntaansa, hekin avustetusti kommunikoiden.

Koomapotilasta hoitava ryhmä tajuttomia on kuitenkin vakuuttunut viestien aitoudesta. Miestä kirjoittamisessa avustava rehellinen hoitaja kertoo, että mies ohjailee hänen kättään “pienenpienillä puristuksilla”

“[...] hän tuntee myös selvästi vastustusta, jos hän on ohjaamassa Houbenin kättä oikeaan suuntaan.”

Puristukset ovat siis pienenpieniä, mutta oikeaan suuntaan mentäessä vastus on huomattavaa. Todisteena avustaja esitti MBC:n pyynnöstä seuraavaa. Tietokonenäytölle asetettiin kaksi vastausvaihtoehtoa:

  1. Juu kyllä ymmärrän ja kuulen ja pystyn kommunikoimaan, ja sinä teet tätä ihan vaan auttaaksesi, etkä päästäksesi otsikoihin.
  2. Olen neliraajahalvaantunut  aivokuollut, joten mikä on paras arvauksesi kysymykseen pystynkö kommunikoimaan?  Neliraajahalvaantuneena koomapotilaana olen myös kyvytön paljastamaan vedätystäsi, noita.

Esitettyään kysymyksen hoitaja otti seinästä jalalla tukea ja väänsi kaksi käsin koomapotilaan käden selvää vastusta tuntien ykkösvaihtoehdon kohdalle.




Tags: ,

Wednesday, November 25th, 2009 Niitänäitä 12 Comments

Läpimurto

Syöväntutkimuksessa on tehty kansainvälisesti merkittävä läpimurto. Tutkimustulosten mukaan suurin yksittäinen syövän aiheuttaja on narsistin petos. Tutkimusryhmään kuului alan arvostetuimpia asiantuntijoita, kuten Aira yksin. Tutkimustulokset ovat näin maallikolle varsin vaikeaselkoista luettavaa, mutta mikäli nyt oikein ymmärsimme MBC:n lääketieteellisessä tiedekunnassa, niin yli 20 vuotta jatkunut petos aiheuttaa lähes varmasti syövän kymmenen vuotta myöhemmin. Toisin sanoen yli 30 vuotta jatkunut valhe on erittäin merkittävä karsinogeeni. Aira oli empiirisiä tutkimusmenetelmiä soveltaen altistanut itsensä valheelle 20 vuotta, jonka jälkeen hän oli elänyt postvalheellisessa tilassa kymmenen vuotta. Tätä kymmentä vuotta voidaan melko luotettavasti pitää prekanseroottisena ajanjaksona, ja pahanlaatuiseksi tilanne muuttui sillä samaisella hetkellä kun narsistin valhe tuli ilmi. Syövän puhkeamisen aiheutti lopulta Airan ystävätär, joka täysin sääliä tuntematta vasikoi narsistin.

Lääkäripiireissä väitteellään nyt kiivaasti siitä, miten tuoreita tutkimustuloksia pitäisi soveltaa käytännön työssä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan syöväntorjunnassa avainasemassa on narsistien välttäminen, erityisesti niiden jotka kusettavat. Joidenkin toisten mielestä taas tulisi välttää valehtelijoita ylipäänsä, mutta keinot valehtelijoiden tunnistamiseen ovat vähissä, kun ei niiltä oikein kysyäkään voi. Sumuttavat kuitenkin ja sairastuttavat siinä samalla. Kasvava joukko asiantuntijoita, MBC mukaanlukien, ovat kuitenkin sitä mieltä että kaikkein tärkeintä on välttää ystävättäriä. Käärmenkieliset Irmat ovat pahempia kuin asbesti, ja luotettavien tutkimusten mukaan on kaikille parempi että niistä pysyy erossa.

Irma vai mikä Aira se oli ei aio jäädä laakereilleen lepäämään. Hän aikoo seuraavaksi todistaa, että pakko-oireisen persoonan kertoma kasku on viisitoista vuotta myöhemmin suurin yksittäinen multippelin skleroosin aiheuttaja. MBC toivottaa Irmalle tai Airalle kaikkea hyvää vaikka ei se mitään auta.

Tags: ,

Sunday, November 15th, 2009 Niitänäitä 7 Comments

Suomen Standaaroimisliitto

Suomen yhdistystaivaalle on supernovan tavoin räjähtänyt uusi tähti. 1.4.2009 perustettu Suomen Standaaroimisliitto on ottanut siipiensä alle useita aiemmin hyvikin erilaisissa toimissa kunnostautuneita järjestöjä. Liiton puheenjohtaja, Guido Laine, miksi tämä uusi liitto?

No aiemminhan toimin Kuntaliitossa, ja tulin siinä kerran lukeneeksi strategiaamme. Siellähän lukee, että Kuntaliitto

  • on ennakoiva ja suuntaa näyttävä edunvalvoja
  • tarjoaa profiloituja palveluja ja osaamista kuntien erilaistuviin tarpeisiin
  • luo kunnille kehittämisympäristöjä, jotka mahdollistavat verkostoitumisen ja hyvien käytäntöjen leviämisen

Tuostahan nyt näkee otsallaankin, että mitään me ei tehdä. Ja muutenkin koko juttu on ihan pelkkää sanahelinää, vai mitäs toimittaja on mieltä tästä:

  • Kuntien tulee olla aloitteellisia ja aktiivisia toimijoita ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sen vaikutuksiin varautumisessa.

Onnea matkaan vaan, jos aiotaan ilmastonmuutosta hillitä erilaisilla lausunnoilla ja muilla paperilapuilla. Eipä tarkoita tuokaan mitään, ei. Silloin tällöin annamme kaikenlaisia huuhalausuntoja asioista, jotka eivät meille juuri kuulu ja joista emme mitään ymmärrä, ihan vaan pätemisentarpeesta.

No kaikkien näiden hankalien lauseiden tarkoituksenahan on kätkeä se, että koko liitto on olemassa vain sitä varten että sen puuhatimot ja -tertut saavat käyntikortteja komeilla titteleillä ja erilaisia standaareja kaikenlaisissa kissanristiäisissä. Mietittiin sitä sitten siinä Ylä-Pohjois-Karjalan Keskisuurten Kuntien toisessa syyskokouksessa, ja tajuttiin, että näitä tämmösiä pilipalikerhoja täytyy olla valtakunta väärällään, ja niinhän se oli. Soiteltiin sitten vähän yhdistyksiä läpi, ja aika lailla siellä oltiin samaa mieltä. Päätettiin sitten yhdistää voimamme, jotta saisimme hankittua esimerkiksi standaareja isompia eriä ja sitä kautta saada rahaa säästöön.

Vai niin. No mitäs te säästyneillä rahoilla aiotte tehdä?

No kenenkäs toimittaja luulee tämänkin ravintolaillan kulut maksavan?

Hmm, niin juuri, niin juuri. Tuota noin. Palataanpa aiheeseen. Mitä muita järjestöjä saitte mukaan toimintaan?

Kun selitimme, että samalla rahalla voi saada jopa 33% enemmän tai isompia standaareja, niin ilahduttavan moni itseriittoinen kerho lähtikin tähän mukaan. Mukana ovat mm Reserviläisliitto, Tehy ja Akava olivat innolla liittymässä heti ensimmäisten joukossa.

Standaaroimisliitosta heti alkumetreillä erotetun Varsinais-Suomalaisen vakavastiotettavan järjestön edustaja kiisti ehdottomasti väitteet järjestönsä olevan katkera.

“Ei edes haluttais kuulua tommoseen paskakerhoon. Ja se on sitten valetta että me oltais niitä ikkunoita rikottu.”

Tags: ,

Tuesday, April 28th, 2009 Niitänäitä 8 Comments

Ajatuksien avaamista

Sain sähköpostia huolestuneelta lukijalta. Lukijan sähköpostin… tyylistä… päättelisin, että lukija oli enemmänkin irtonumeron kioskilla selaaja kuin kestotilaaja. Lukija oli kuitenkin huolissaan minun maailmankuvastani, joka oli kuulemma “iloton”, “surullinen”, “säälittävä” ja “masentunut”. Tähän johtopäätökseen lukija oli päätynyt luettuaan tähän blogiin suoltamiani tekstejä, jotka ovat siis ilmeisen synkkiä ja huolestuttavia.

Kuinka ollakaan, en itse näe asiaa lukijan tavoin.

En nyt sorru samaan olettamusten kattamaan sudenkuoppaan lukijan kanssa, enkä siis väitä juuri tämän kyseisen lukijan olevan pää pilvissä/pensaassa kaikelta maailman pahalta piilotteleva idealisti. Väitän kuitenkin, että tällainenkin ihminen on jossain olemassa, ja kutsun häntä nyt tässä Sinikaksi.

Mut ja Sinikan erottaa se, että mun maailmassani on ikäviä asioita. Pystyn pitämään maailmassani näitä rumia, vastenmielisiä ja muutenkin kamalia juttuja, koska ymmärrän, ettei niiden olemassaolo myrkytä koko maailmaa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa tämä viime aikoina kovastikin tämän blogin tapetilla ollut virkamieskunnan toilailu. Virkamiehisyydelle on karakteristista loputon usko reaalimaailman muttamiseen ja kontrollointiin laatimalla papereita ja eväämällä myöntämällä erilaisia lupia ja muita diplomeja. Mä en varmaan koskaan väsy tälle nauramiseen. Mutta vaikka mä kuinka sille irvailisin ja räksyttäisin, mä pystyn kuitenkin nauttimaan hyvistä leffoista, koti-illoista, pitkistä kävelylenkeistä ja mitä näitä nyt on ihan siinä kuin kaikki muutkin. Mä en istu kotona pimeässä huoneessa ja pure pöydänkulmaa virkamiesvihassani kuin viikonloppuisin.

Aika moneen asiaan suhtautuminen helpottuu, kun hyväksyy sen, mitä ei voi muuttaa ja nauraa sille. Suosittelen yrittämään. Edistyneemmät voivatkin sitten yrittää nauraa itselleen. Siitä vasta kuulkaa riemu repeää.

Mutta palatakseni Sinikkaan, Sinikan tapa selvitä elämän niistä elämänmakuisemmista osista on työntää pää hiekkaan kuten anekdootin lentokyvytön lintu. Uskaltaisin väittää, että Sinikalta jää iso osa elämää maistamatta, ja hiekka tukkii nenänkin.

Eli lyhyenä yhteenvetona, jos koet elämäsi olevan siinä määrin mallillaan, että omista asioistasi huolehtiminen ei enää tarjoa tarpeeksi haasteita, hanki vaikka kummilapsi Pietarista. Älä huolehdi mun asioistani, kyllä mä tonttini hoidan.

Tags: , ,

Sunday, January 18th, 2009 Analyysejä 8 Comments

Viihdetoimittaja, ota yhteyttä

Kirjoittaminen on vaikeaa.

Kirjoittamisen vaikeus johtunee siitä, että kirjoitustyylini on paitsi kankea ja pitkälauseinen, myös reaktiivinen ja räksyttävä. Loka-marraskuun aikana blogimme suorittama surge on mitä ilmeisimmin tavoitteidensa mukaisesti ainakin tilapäisesti pakottanut yhteiskuntaamme riivaavan typeryyden sordiinolle, ja näin ollen vähentänyt meille tarjolla olevia pilkan kohteita. Osittain tähän on varmasti vaikuttanut myös mm. kepun kollektiiviseen nenään imaistut hernekeittotölkit ja kenties jopa kunnallisvaaleja edeltäneen huutopopulismin valuminen takaisin viemäreihin, mutta uskon blogikirjoittelumme olleen se ratkaiseva tekijä. Kansakuntamme tyhjäpäisimmät ja äänekkäimmät toimijat ovat varmasti lukeneet viiltävän analyyttisiä tekstejämme ja todenneet omat kantansa kestämättömiksi.

Valitettavasti en osaa kirjoittaa esim. Idolsista tai maajusseista, niiden morsiamista puhumattakaan. Bonsai, kääripä kuule hihat ja ala ansaita palkkaasi.

Ai niin, ja pikkuvinkkejä ammattilaisilta: Liikunnallisista aktiviteeteista pidetyn 18 kk kestäneen tauon jälkeen ei ole paras mahdollinen idea vetää lautasellista perunamuusia ja lihapullia ja tulla treeneihin. Terkkuja Redneckille, kyllä se siitä.

Tags: , ,

Monday, December 15th, 2008 Niitänäitä 3 Comments

Hiipuva patriotismi

Mä tein natsitestin hiukan yli kaksi vuotta sitten, ja nyt uudestaan. Tässä uusimmat tulokset:

Achtung! You are 23% brainwashworthy, 18% antitolerant, and 24% blindly patriotic

Isänmaallisuuttani on siis ammuttu, eikä se oikeastaan pysty enää ratsastamaan. Eipä tämä erityisenä yllärinä kyllä tullut.

Testi olisi kyllä syytä nimetä uudestaan, nyt sen nimestä pystyy päättelemään, mitä haetaan. Pitäiskö tässä jonain päivänä…

Tags: ,

Monday, November 24th, 2008 Niitänäitä 6 Comments

Katu-uskottavuutta

Prinsessa hankki minulle viikkorahoillaan lisää katu-uskottavuutta puhelimeen.

Kitty on prinsessan listalla yksi maailman kaikkein kovimmista jutuista, ja niitä ei ihan kevyesti jaella. Ja tätä ei tarvinnut maksaa itse.

Tags: ,

Thursday, October 30th, 2008 Niitänäitä 4 Comments


Me vihaamme Internettiä.

Search

 

Muuta hyödyllistä

Arkisto

Osta onnea


Ringer T*
Price: $0.00 - Buy Now

Muuta


@MEMBER OF PROJECT HONEY POT
Spam Harvester Protection Network
provided by Unspam

In Memoriam: