femakot
Odotettavissa verbaaliakrobatiaa
Yhteiskunnassamme on nykyisellään useita perinjuurin ihania asioita. Näitä ovat mm.
- Muslimit, ml. dorkat muslimit
- Naisten oikeudet
- Sananvapaus
- Seksuaali- ja muiden vähemmistöjen oikeudet
Kaikki yllämainitut ovat siis ihania, ehkä jopa pörröisiä asioita. Ihanien asioiden välillä ei voi tietenkään olla ristiriitoja. Jos niitä silti näyttää olevan, ne voidaan selittää pois tarpeeksi luovalla verbaaliakrobatialla ja kenties muutaman sanan uudelleenmäärittelyllä.
Tätä odotellessa blogin toimituksessa tungetaan jo poppareita popcornia uuniin.
Uhrimentaliteetista
Turisti ei suostu näkemään itseään sorrettuna, maskuliinisen ikeen alla vaikeroivana uhrina. Tämähän ei tietenkään susirumille femakoille käy, vaan Turistin on nyt kertakaikkiaan oltava sorrettu uhri, eikä hiljainen valituskaan olisi pahaksi.
On tämä vaikeaa. Jos, ja kun, mä keitän aamulla kahvia itselleni ja vaimolleni, teen sen sen takia, että vaimoani vituttaa selittämättömästä syystä aamuinen kahvinkeitto niin pahasti, että on kaikkien edun mukaista että minä teen sen. En keitä kahvia sen takia, että olisin erityisen pahan feminiinisen ikeen alla. Samoin vaimoni laittaa ruokaa, koska “ei tota iänkaikkista chili con carnea syö kukaan vuositolkulla”, eikä sen takia, että hakkaisin hänet pesukarhuksi jos ruokaa ei tipu. Vesisateella lasten ulkoilutus ja roskien ulosvienti on mun kontollani, koska vaimoni ei ole jokasäänvaimo, vaan enemmänkin sellainen kauniiden aurinkoisten kesäpäivien tai vaihtoehtoisesti lämpimien sisätilojen vaimo. Tässäkään emme ole huomanneet kysyä hyväksyntää naapurin vanhaltapiialta.
Turisti myös uskoo, että hänellä on itsemääräämisoikeus:
Minä en koe omakseni sitä maailmankuvaa, jota nämä minulle kirjoitelleet ämmät edustavat. Päätän itse omista asioistani. Parisuhdetta koskevista asioista päätän yhdessä Miehen kanssa, koska ne asiat eivät koske vain minua, vaan myös häntä ja siksi konsensus on mielestäni ainoa vaihtoehto.
Tämähän on väärä usko, koska parisuhdeasioissa naisen on hyväksytettävä toimintansa ja mielipiteensä jokaisella vaahtosuisella militanttifemakolla.
Kulttuurikritiikkiä
Tätä kautta löysin tämän. Toisin kuin Junis, olen tästä tekstistä iloissani.
Olen nimittäin ollut kovasti huolissani siitä, että havaintojeni mukaan tässä maassa olisi kiellettyä arvostella kulttuurien piirteitä tahi kulttuureja kokonaisuutena. Mikä tahansa kielteinen seikka on ollut selitettävissä jonkun tietyn kulttuurin ilmenemisenä ja täten se on suljettu arvostelun ja kriittisen tarkastelun ulkopuolelle. Ilokseni huomaan, että kulttuureja saa sittenkin arvostella.
Rosa Meriläinen arvioikin hyvin kriittisesti havaitsemaansa kokonaisuutta, jota nimittää “mieskulttuuriksi”. Rosa on mm. sitä mieltä, että jos olisi mies, hakeutuisi yliopiston feministipiireihin, jotta saisi pesää tasa-arvoylistyksellään. Tässä teoriassa on havaittavissa kolme (3) väärästä tulkinnasta syntynyttä aukkoa, jotka kaikki aion seuraavaksi tukkia vuorotellen.
Ensinnäkin, sitä on jo yritetty. Tästäkin blogista olen joskus linkannut johonkin feministimiesten järjestöön, jotka hame korvissa hihkuvat naisten ylivertaisuutta ja kaiken miehisen primitiivisyyttä, ja silti tumputtavat itsensä yksin uneen.
Toiseksi, femakon paneminen ei kyllä eroa edukseen esim. masturbointiin verrattuna. Yleensä jo ihan visuaalisista syistä.
Kolmanneksi, yleisesti ottaen miehistä pitävät naiset pitävät miehistä, ja miehen määritelmään kuuluu kyllä tietynlainen käyttäytyminen, vaikka se sitten olisikin Rosan mielestä ihan tyhmää. Rosaan tässä ei ollakaan vaikutusta tekemässä, kts. kohta kaksi.
Katsotaanpa vielä tätä lainausta:
Tuntuu, että mieskulttuuriin ei kuulu syy-seuraus -suhteiden ymmärrys. Jos lyö, sinua lyödään ja sitten sattuu. Jos pommittaa, sinua pommitetaan ja sitten sattuu tosi paljon. Ei ihme, että moni miespuolinen ystäväni on halunnut irtisanoutua koko touhusta, tuosta mieskulttuurista, ja ryhtynyt sivariksi ja humanistiksi.
Nuokin syy-seuraus-suhteet ovat varmaan valideja Rosan tuntemien miespuolisten ystävien kannalta katsottuna. Jos lyö tai pommittaa huonosti, sattuu. Lyömällä, pommittamalla ja niiden analogioilla on vuosimiljardien aikana ratkottu useita erimielisyyksiä sangen lopullisesti ja toisen osapuolen kannalta menestyksekkäästi. Sivarit ja humanistit puolestaan on syöty eväineen tiukan paikan tullen.
Sitä, että mieskulttuuri tappaa miehiä, ei tietenkään saisi sanoa, koska taas tässä nyt sitten miehiä syyllistetään ja haukutaan. Ei, miehet eivät ole sikoja. Ei, miehet eivät ole tyhmiä. Ei, miehet eivät ole putkiaivoisia raiskaajia. Ei, miehet eivät ole kyvyttömiä hoitamaan lapsia.
Miehistä osa tuntuu vain toimivan kuin jonkun joukkohypnoosin vallassa, jossa ei ikään kuin ymmärretä sitä, että kannustamisesta moninaiseen holtittomuuteen ja piittaamattomuuteen seurauksena ovat vähäisemmät elinvuodet ja suuri syrjäytymisriski. Herätkää hypnoosistanne!
Musta tuntuu, että Rosa nyt piilorasistisesti arvostelee muslimikulttuuria, ja se ei kyllä enää käy päinsä. Ei sananvapauden varjolla saa sentään loukata, muslimeja siis.
Katsoa ei saa, eikä koskea.
Feministivivahteinen Katja vaahtosi aseenteelliseen sävyyn jo helmikuussa Helsingin WC-paperissa naisten kokemasta kaltoinkohtelusta, enkä minä huomannut mitään. Myöhäisheräsin ja suutuin, mutta en uskalla linkittää, koska minut heitettäisiin leijonille.
Kun ihmisoikeusjärjestöt huolestuvat suuresta määrästä naisia, joita miehet täällä rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat, kaikille kelpaa yhtä painavaksi vasta-argumentiksi marginaalinen naisten harjoittama väkivalta.
Naisten pieksäntä on järjestelmällistä, ja kullakin miehellä on oma vastuualueensa. Esimerkiksi leskinaisen kysymyksessä ollen saattaa naapurin miehellä on vastuullaan kyseisen naisen piekseminen. Tämä Das List on kuitenkin kavalasti naisille salainen, eikä koskaan voi tietää milloin tulee turpaan. Lisäksi turpaanveto on sen verran rutiininomaista, että se kuuluu hyvin usein miesten aamutoimiin. Kuulostaa kollektiiviselta syytökseltä?
En sano, että kaikki miehet käyttäytyvät niin. Mutta pohjimmiltaan suomalainen yhteiskunta on syvästi naisvihamielinen.
No sanotpa. Deduktiivisen analogiasi mukaan kaikki miehet eivät piekse naisia, mutta kaikki naisia pieksevät miehet ovat miehiä. Tämän vuoksi on syytä leimata yhteiskuntamme syvästi naisvihamieliseksi. Samaan paskaläjään haluan oksentaa nyt oman ajatukseni. Kaikki islamilaiset miehet eivät kunniamurhaa, mutta kaikki kunniamurhaajat ovat islaminuskoisia miehiä. Islam on siis todellinen hengenvaara naisille. Se, että kaikkia naisia ei tapeta johtuu joko siitä, että kaikki islaminuskoiset miehet eivät kunniamurhaa, tai sitten kaikki naiset eivät puhu brittisotilaille. Minä taivun kyllä jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Siinä on sinulle syvästi naisvihamielinen yhteiskunta.
Ja nyt sitten saadaan seurata tätä absurdia keskustelua seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla
Asiayhteydestään irroitettuna tuo on kyllä niin totta. Mutta kun se on nimenomaan irroitettu asiayhteydestään, niin:
Seksuaalisen häirinnän tarkoitus on mitätöidä kohde. Laittaa nainen paikalle, jolle hän miehen mielestä kuuluu. Ja se on: miehisten tarpeiden ja määräysvallan kohteeksi.
[...]Joidenkin naisten mielestä taas eräät kireät ämmät eivät ymmärrä leikkiä: päinvastoin saisivat olla iloisia, kun mies osoittaa heille huomiota
Viisi ylintä paidannappia ei jää vahingossa auki. Pöydän yli ei kurotuta vahingossa niin että kaikki pöydän ääressä istuvat näkevät paidankauluksesta sisään. Valkoisten pellavahousujen alle ei laiteta vahingossa mustia stringejä. Olen itse ottanut ongelmilta välttyäkseni ohjenuorakseni sen, etten riko putkinäköä vaikka työhuoneeseeni ilmestyisi kymmenen neitsyttä perseet pystyssä. Pidän aina tehtävän kirkkaana mielessäni, enkä horju päämäärässäni vaikka tulisivat töihin ilman paitaa. Jos joku yrittää kurottua pöydän yli, niin menen pöydän alle. Jos joku tulee käytävällä vastaan ryntäät edellä, hyppään ikkunasta. Jos joku on vähissä vaatteissa jalkakäytävällä, ajan äkkiä liikenteenjakajaan.
Vaan lopuksi Katja seisoo taas haarat auki:
Arvatkaa, miksi vanhempia naisia harvemmin häiritään tällä tavalla? “Joo, koska ne ovat rumia” – ei siksi! Vaan siksi, että heitähän ei helvetti soikoon kohdella niin.
No ei vaan koska silavaisesta perseestä ja nahkalapasista tykkää uskoakseni vain häviävän pieni vähemmistö. Vielä naistenpieksijöitäkin pienempi. Mutta koska silavaisesta hanurista ja nahkalapasista tykkäävät miehet ovat aina miehiä, niin deduktiivinen päättelyketju paljastaa minunkin salaiset perversioni.
Naisen paikka
MBC on tasa-arvoinen järjestö, joten me emme jaottele tehtäviä miesten ja naisten tehtäviin. Todisteena kuva operaatio Perikadosta viime viikonlopulta. Taustalla Mama suorittavan tason tehtävissä ja Turbokitten ja paikalle shanghaijattu viaton sivullinen suunnittelevat suuria linjoja.

Viime viikonloppu oli muuten kevään operatiivisin, raportteja odotettavissa ihan tässä pian.
Miesten maailma
Ulkoministerin piina ei hellitä. Tekstiviestit eivät ole yksityisasia, ja niistä pitää puhua, sanoo feministiseen mediatutkimukseen perehtynyt Iiris.
Pidän tutkijana tärkeänä, että asiaa ei peitellä [....] Pelkästään yksityisyyden verhon taakse jupakkaa ei saa piilottaa.
Tarkoitit nyt Iiris varmaan, että pidät feministinä tärkeänä sitä, että ulkoministerin persekarvat saadaan grillattua, ja miesvaltaiseen, epätasa-arvoiseen hallitukseen saadaan ulkoministeriksi vaikkapa Tuulikki, jonka jälkeen minä muutan kyllä Ugandaan. Iiriksen näkemyksiä tukee Mikko, helvetin kova ..öö… feministi hänkin:
Hän sanoi Sunnuntaisuomalaisessa Kanervan ympärille muodostuneen miespuolinen suojelurinki, hyvä veli -verkosto. [...] Homososiaalinen liitto, miespoliitikot ja politiikan miestoimittajat suojelevat Kanervaa, Lehtonen väitti Väli-Suomen lehdissä. Nyt halutaan viestiä, että jotkin asiat ovat yksityisasioita, mitä ne eivät silti ole.
Nyt halutaan viestiä, että miesten lähettämät tekstiviestit eivät muka kuulu koko maailmalle. Irstaiden äijien keskuudessa on nyt vallalla käsitys, että pilluviesteistä ei tule lähettää kopiota medialle ja vaikkapa Tuulikille, ja että vihjailevan tekstiviestin lähettäminen olisi häveliäämpää kuin vaikka se, että eduskunnan täysistunnossa ehdottaa vieressä istuvalle Irmalle tapaamista naistenvessassa. Nainen kuluttaa joka aamu meikkaamiseen kaksi tuntia, ja ostaa joka toinen päivä uudet korkokengät, ja heti kun joku osoittaa vähän huomiota niin se on oikeusjutun paikka. Jos lärvi näyttää siltä, että se on syttynyt tuleen ja sammutettu sen jälkeen palokirveellä, niin menen melkeinpä takuuseen että on turvassa irstailta ehdotuksilta. Tämä siis vinkkinä niille, joita sikamaiset ahdistelijat jatkuvasti kehuvat kauniiksi. Jättäkää kesäleningit kotiin ja pukeutukaa makuuhuoneen rullaverhoon, niin säästyy siltäkin kehulta. Kun jättää uudet hienot kengät kotiin, ja menee töihin vaikka minisuksissa niin taas tilanne paranee. Jos naama on väkisinkin luonnonkaunis, niin suosittelen käyttämään meikkivoiteen sijaan napalmia. Siitä se lähtee ja tikku perään. Kampaus kannattaa viimeistellä vaseliinilla niin paketti on aika lailla valmis. Jos joku vielä ehdottelee, niin minäkin kyllä jo tuomitsen. Ach, mutta Iiris mitä vielä?
Iiris epäilee vallan huipulla syntyneen tietynlainen maskuliininen kulttuuri, kun politiikan kärkipaikat ovat olleet pääosin miesten hallussa. Ennen mahtimiesten yksityisasioita ei juuri pöyhitty.
No näin se todellakin taitaa olla. Jos siellä vallitsisi feminiininen kulttuuri, niin jokaisen eduskunnan täysistunnon alussa kulutettaisiin pari tuntia sen ruotimiseen, että mitä Ritva sanoi, ja mitä Irma siihen sitten sanoi, ja voitko uskoa.
Pitkälle kysymys on siitä, mitä sallitaan ja kenelle sallitaan. Ruohon mukaan miesten ja naisten tekemisiä arvioidaan yhä eri kriteerein.
Nimenomaan. Vallalla on suoranainen villitys. Jos joku erehtyy olemaan minusta kiinnostunut, hän on irtas sika, ja siitä on kerrottava lehdistölle. Jos puolituntematon nainen taas vaatii ministeriltä kyrpää, niin ministeri on siitä lähinnä otettu, eikä haluaa jakaa saalista kenenkään kanssa, kaikkein vähiten median kanssa. Elämme itse asiassa naisten maailmassa, jota miehet näennäisesti johtavat, mutta jonka säännöt sanelee nainen. Käyttäydy tai saat tuomion. Ahdistellut naiset, toimikaa antamieni ohjeiden mukaisesti, ja te pelastutte.
Tasa-arvosta vielä
MBC on jo aiemmin (klik, klik) tukenut rumia feministejä näiden väsymättömässä kamppailussa seksististä yhteiskuntaamme vastaan. Tällä uljaalla tiellä jatkamme edelleen.
Naisasialiitto Unioni ja siltä (turhaan) torttua toivova Profeministimiehet ovat hermostuneet siihen, että naiset törmäilevät enemmän sillankaiteisiin. MBC:n teelehdistä ennustamien tietojen mukaan silloille asetetaan mieskiintiö. Miesten tulee tehdä vähintään 51 % kaideriippuvaisista törmäilyistä. Jos tavoitteeseen ei muuten päästä, miesten autojen eteen aletaan heitellä kaiteenpalasia.
Lisäksi miesten on kolhittava autojaan parkkipaikoilla vähintään kerran kahdessa vuodessa, ostettava kivuliaita kenkiä joka toinen viikko ja läpäistävä julkkisjuorujen omaksumista mittaava kirjallinen koe. Höpöjen puhuminen työpaikan kahvitauoille ei näillä näkymin tule vielä pakolliseksi, mutta sitä suositellaan.
Muutenhan tätä meidän tasa-arvotilannettamme saa hävetä silmät päästään maailmalla liikkuessaan.
Tasa-arvo toteutuu
Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on nostanut kapelin törkeästä sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä. Miesten hiustenleikkuu on huomattavasti halvempaa kuin naisten, ja tämähän ei käy. Tosin, jakohihnan vaihtaminenkin maksaa enemmän kuin tuulilasinpyyhkijän sulan yksinomaan siitä syystä, että siinä on vitusti enemmän hommaa, mutta kun musta tuntuu. Pirkko tietää varmasti itsekin varsin hyvin, että kampaamoyrittäjät eivät uhkasakon alla ainakaan naisten hiustenleikkuun hintaa laske, vaan nostavat pakon edessä miesten hiustenleikkuun hintaa, ja Pirkko nukkuu yönsä hyvin mutta kapitalisti ei. Pirkolta onkin nyt unohtunut, kuten niin usein aikaisemminkin kaiken maailman naisasiainaktivisteilta, että toimivan tasa-arvon idea ei ole ottaa muilta pois sitä, mitä sinulla ei ole, vaan yrittää saada itselleen samat edut kuin toisilla.
Aion tehdä rikosilmoituksen naistenpäivästä, naisten kuntovitosesta, kirkon naiskuorosta, naistentaudeista ja eräästäkin riippumattomien koululaitosten järjestöstä nimeltä “National Association of Independent Schools” (NAIS).
Huomioita
Linkkasin eilen tuonne Turistin blogiin, jossa kerrotaan siitä, kun musta tiskari kuulutti keskellä suurkeittiötä etsivänsä valkoisia vallanpitäjiä. Mun mielestäni se oli helvetin hauska juttu. Postauksen kommenteissa Kanarian Don Juan toteaa seuraavaa:
Hienoa, että ulkomaalaisiakin on joukossanne.
Nythän heitä jo toivotaan tänne suuremmllakin joukolla. Ehkä Suomi-idolitkin alkavat kohta sopeutua heihin. Maata kun voi rakentaa muutkin kuin valkoiset suomalaiset.
Ehkä mä en ottanut tarpeeksi huomioon tiskarin ulkomaalaisuutta.
Tuli mieleen se, kun joku sattumanvarainen Nursen tuttavapariskunta kävi meillä. Prinsessamme esitteli vieraille Puuha-Pete -kaivinkonettaan josta oli kovin ylpeä. Se on hieno kaivinkone ja sen nimi on Kaivuri. Pariskunnan naaras kehui, että onpa hienoa, kun ette ole sukupuoliroolittaneet tyttölastanne, vaan annatte hänen leikkiä kaivinkoneillakin.
Ehkä mä en ollut ottanut tarpeeksi huomioon lapseni sukupuolta.
Mä en varmaan tiedosta tarpeeksi.
Halosesta
Nyt kun vaalit lähestyvät, ja MBC:nkin on aika aktivoitua toimimaan poliittisesti, jatkan viiltävän analyyttisiä poliittisia… analyysejäni risupartademareita piikittelemällä.
Suomeenhan oli pakko saada naispresidentti, mutta kukaan ei oikein tiedä miksi. Edellisten presidentinvaalien alla kyselin tutuilta naisilta, että mikä siinä Tarjassa nyt oikein on, että sitä pitää taas äänestää. Vastaus oli, että “no ei kai se oikein ole mitään mokaillutkaan”. Tuolla perusteella voidaan töissä pitää vaikka nyt porttivahtia tai puhelinvaihdetta, mutta ei se mun mielestäni hääppöinen meriitti presidentille ole.
Nyt sitten löytyy ihan konkreettinen esimerkki Tarjan mokailuista. Mä toivon, että tämän jälkeen asiasta ei tarvitse enää keskustella.
“Halonen: Intian Bollywood-elokuvilla markkinarako Suomessa”
Vaikka olenkin laajalti tunnettu avarasta maailmankatsomuksestani, lokeroin Bollywoodin audiovisuaalisen ulosteen samaan kasaan esim. rap-musiikin kanssa. Sen hallussapito, maahantuonti, käyttö ja kauppa tulisi kriminalisoida välittömästi, eikä ihan lievillä rangaistuksilla.
Me vihaamme Internettiä.
Search
Viimeisimmät postaukset
Viimeisimmät kommentit:
- pxi on Ihmishengen vaihteleva arvo
- Zippo on Ihmishengen vaihteleva arvo
- Zippo on Ihmishengen vaihteleva arvo
- SVi on Jotain on tehtävä
- usp_tactical45 on Ihmishengen vaihteleva arvo



