EmPu

MBC:n vaaliopas

Vihreät, nuo poliittiset pikku tuuliviirit, ovat julkaisseet ehdokasoppaan jonka avulla rönsyilevät ja unohtuneet ideologiat yhdistettäisiin edustajamäärät saataisiin hillittömään, suorastaan ennennäkemättömään nousuun. No, jotainhan sielläkin on yritettävä kun vaalikarja kentän väki on tyrmistynyt puolueen toiminnasta nykyisessä hallituksessa ja hajaannuksen tila näyttää varmemmalta kuin koskaan.

Tekopirteiden ja ympäripyöreiden ohjeiden sijaan MBC julkaisee oman ehdokasoppaan, jota voivat vapaasti lainata mitkä tahansa puolueet ideologiaan katsomatta, olkaa hyvä:

  • Avaa silmät ja katsele kerrankin ympärillesi. Ei haittaa, vaikka lähtisit vähän kauemmaksikin katselemaan, miltä siellä näyttää. Kannattaa jättää se ympärillä parveileva nyökyttelijäjoukko muodostamaan vaikka selkääntaputusrinkiä, niin samojen mantrojen hokeminen ei hämärrä kykyäsi nähdä asioita niinkuin ne oikeasti ovat.
  • Unohda jo kauan sitten kuolleet ideologiat, ne kuolivat ihan syystä ja turha niitä on enää nykyaikana raahata perässään. Sormella osoittelijat ja naurajatkin vähenevät kummasti.
  • Rahoitustahan kampanjat tarvitsevat, ilman sitä ei saada näyttävää kampanjaa aikaan. Muista kuitenkin rahaa ottaessasi, että ilmaista lounasta ei ole ja että lautataapelia on jälkikäteen hankala selittää taivaasta tippuneeksi ihmeeksi.
  • Viimeiset vapaaehtoiset menivät talvella 39-40, joten se hännystelijäjoukko joka toimistollesi raahautuu, ei välttämättä ole ihan pyyteettä toiminnassa mukana. Selkäpuolelle pukua kannattaa varustaa jonkinsortin suojalevy sinne tulevien teräaseiden varalta.
  • Vastaa suoraan kun kysytään, aina sillä ei saada parasta äänimäärää, muttet myöskään nolaa itseäsi esittämällä puolentunnin mitäänsisältämätöntä jargonia, joka tarkemmin analysoituna todistaa vain sen, ettet edes ymmärtänyt kysymystä. Muista, että puolueestasi riippuen potentiaalisten äänestäjiesi kyky ottaa tekstiä vastaan vaihtelee iskulauseista jopa pariin virkkeeseen.
  • Edelliseen viitaten; myönnä myös rehellisesti, ettet tiedä kyseisestä aihepiiristä yhtään mitään ja lupaa ottaa asiasta selvää.
  • Taas edelliseen viitaten; ota myös asiasta selvää, mutta ole tarkkana valitessasi lähdettä, mistä asiantuntemusta haet; uskottavuuttasi mitataan lähteesi perusteella ja tuohon ovatkin kompastuneet hyvin monet edustajat, etenkin viimeaikoina.
  • Älä aliarvioi äänestäjiesi älykkyyttä ja mollaa heitä heittelemällä jo miljoonaan kertaan pohjaan argumentoituja teesejä, tämä on myös oiva keino tehdä poliittinen seppuku. Nykyisen median aikakautena teet vain itsestäsi pellen, mutta on toki myönnettävä, että moni pitää klovneista, onhan se nähtävissä nykyisen eduskunnan kokoonpanostakin.
  • Kun nyt kuitenkin kaikesta huolimatta väsäät muodikkaan blogin, ole tarkkana mitä sinne raapustat ja muista, että “kerran netissä, aina netissä” pitää hyvin paikkaansa ja kerran housuun lörähtänyttä aivopierua ei saa imaistua takaisin, vaikka se kuinka hävettäisi jälkikäteen. Saatat jopa saada lähtemättömän maineen matematiikan taitojesi, totaalisen asiavirheiden toistamisen, maailmanvalloitussuunnitelmiesi tai päähän nousseen vallan paljastumisen takia. Kaljan tai parin jälkeen mieleentullut kuningasajatus kannattaa jättää drafteihin, kunnes sen voi aamulla vielä katsoa uudelleen.
  • Fanaattisuus tuo joitain hajaääniä, yleensä sellaisesta porukasta johon tarkemmin tutustuttuasi et välttämättä halua tulla yhdistetyksi, joten ole tarkkana kiihkosi kanssa.
  • Tilastot ovat kivoja, samasta taulukosta saa väännettyä omaa asiaa tukevan olit sitten puolesta tai vastaan. Ole kuitenkin tarkkana, etteivät jotkut kirotut internetin irvileuat pääse iskemään kimppuusi faktojen oltua taas mistä sattuu.
  • Ennen vaaleja äänienhimossasi tulet kuitenkin luvanneesi poistaa työttömyyden, nälänhädän, sodat ja kaikki muut ihmiskunnan vitsaukset, joten niiden toteuttaminen tulee olla päätyösi. Vaikka hyvin pian tulet huomaamaan tehtävän mahdottomuuden, älä säikähdä; edustajanpalkkasi tulee juoksemaan seuraaviin vaaleihin asti ja pitämällä matalaa profiilia saatat päästä vielä jatkokaudellekin. Tuota hankaloittavat äänestäjien lisääntyvä kiinnostus tuloksista ja nykymedian pidentynyt muisti.
  • Aloitteita ei kannata tehdä vain niiden tekemisen vuoksi, antaa vain sen Paavo Pesusienen olla niiden ulkopuolella, keskittymiskykyäsi tarvitaan ihan oikeidenkin ongelmien ratkomisessa.
  • Vihollisen vihollinen ei välttämättä ole ystävä, senkin on historia osoittanut lukemattomia kertoja.

Jos noista neuvoista huolimatta pääset eduskuntaan, olet jo aika vahvoilla myös siellä pysymään ja jotain järkevääkin saamaan aikaiseksi, onnea matkaan.

Tags: , , , ,

Wednesday, August 25th, 2010 Analyysejä, EmPut, Lopunajat, Vaalit 5 Comments

Laajakaistalaki, osa 3

Muistutettakoon, että Laki™ määrää jokaiselle kansalaiselle kuuluvaksi perusoikeudeksi laajakaistan käyttömahdollisuuden. Koska Laki™ on erehtymätön, kaiken korjaava ja kaiken kattava, on tällä kommandolla täytynyt olla megalomaanisen huonoa tuuria kuluneena kesänä, sillä ylivoimaisesti suurimmassa osassa vierailluissa paikoissa ei ole ollut mahdollisuutta käytännössä minkäänlaiseen nettiliittymään. Kommandon kannalta ei välttämättä pelkästään huono asia ajan kuluttua monen uuden ja mielenkiintoisen tekemisen parissa.

Joojoo, lakkaa jo hokemasta tuota samaa, kuuluu lukijoiden keskuudesta.

Muuten saattaisin lakatakin, mutta kun tuohon samaan Lain™ erehtymättömyyteen, kaiken korjaavuuteen ja kattavuuteen tunnutaan sokeasti nojaavan myös muissa asioissa, kuten nyt esimerkiksi paljon puhutussa ja kohistussa aselaissa. “Jotain täytyy tehdä”, kuuluu vähän joka puolelta ja joka puolueesta. Taulukoista kaivellaan kuumeisesti, mitä sanomalla saataisiin kerättyä suurin äänipotti ja itselleen suggeroitua, että kaikki on tehty taistelussa Pahaa™ vastaan.

Jo aikaisemmin, tässäkin blogissa, on nostettu esille tarkastelun oikea kohde, eli ihminen, sen harrastevälineen ominaisuuksien sijaan. En voi ymmärtää mitenkään sitä, että harrastaja jolla on lupa 9mm harrastevälineeseen ei saa lupaa ostaa siihen 22LR vaihtosarjaa harjoittelumäärän lisäämiseksi ja harjoittelukustannusten laskemiseksi. Esimerkkejä logiikan ja suoraan sanottuna järjen peittymisestä pelottelun ja demonisoinnin verhon taakse on lukuisia, eikä tilannetta ole enää helppo korjata. Muutamalla panikoidulla teolla on tehty tyhjäksi likimain kymmenen vuoden työ, mitä käytännön työtä tekevien lupahallinnon työntekijöiden kouluttamiseksi oli tehty ja käytännöt ja kansalaisten kohtelu ovat revenneet eriarvoisemmiksi kuin koskaan ennen. Hienoa, hyvin vedetty, mutta tärkeintähän on, että jotain tehdään. Kuten vaikkapa autokorjaamolla, jossa yskivää moottoria huollattamaan mennyt saa laskun vaihdelaatikon vaihtamisesta. Moottori on edelleen rikki ja vaihdelaatikkoremppaan upposivat kaikki rahat, mutta jotain tehtiin.

Stephen Hawking, mies jolle luonto antoi puutteellisen fysiikan vastapainoksi ajattelukapasiteettia, totesi antamassaan haastattelussa, että verrattain pian on aika ottaa reppu ja juosta. Sitä odotellessa voidaan toki hassata aikaa ja kapasiteetteja detailien kanssa nysväämiseen.

BTW: Moskovassa normipäivänä menee ~350 ihmistä ja nyt helteiden ja metsäpalojen aikaan ~700 ihmistä päivässä. Miksikäköhän eivät laadi jotain lakia, joka tuon estäisi?

Tags: , ,

Tuesday, August 10th, 2010 Analyysejä, EmPut, Lopunajat, Vaalit Comments Off

Markan saha

Jyrki sahaa markan sahalla. Savu nousee eikä puu oikein katkea, mutta pakko on sahata, koska nyt on vaan pakko sahata.

.22-käsiaseen hallitseminen voi olla kokemattomalle käyttäjälle myös helpompaa kuin raskaamman käsiaseen käsittely.

Ai.  Aha.

Joka tapauksessa poliitikkojen on tehtävä jotain.

Vaikka sitten sahata markan sahalla. Kovaa on. Tee tässä nyt sitten mottia.

20 uhria, 23, jos Porvoo lasketaan mukaan, on yksinkertaisesti sellainen asia, jota vastuulliset päätöksentekijät eivät voi sivuuttaa.

Hyvä, että tuo määrä tuli nyt sitten määriteltyä. Odotettavissa on siis isosti monipuolista lainsäädäntöä vähän joka rintamalla. Etenkin, kun otetaan huomioon nimittäjässä oleva aika. Kauankos siitä Jokelasta nyt sitten jo olikaan.

valesirun kiinnittäminen luvattomaan aseeseen rinnastuisi lupaväärennökseen

Ai no sittenhän sitä ei kukaan tekisi.

piiritystilanteissa poliisi voisi lukea oven ulkopuolelta, onko sisällä (luvallisia) aseita.

Tästä olisikin ollut iso apu esimerkiksi… no, silloin kun viimeksi poliisi on ottanut piiritystilanteessa osumia, koska sisällä ollut luvallinen ase on tullut yllätyksenä. Ja Fifth Elementissähän toi toimi ihan hyvin, miksei siis muissakin scifileffoissa.

Jokaisen aseen omistajan tulisi liittyä ampuma- tai metsästysseuraan, eikä seuroilla olisi oikeutta kieltäytyä toiminta-alueellaan asuvan henkilön jäsenyydestä.

Nerokasta. Minäkin haluaisin perustaa ampumaseuran, johon olisi pakko ottaa jokainen paikalle löytävä kaheli mukaan. Äkkiä, perustetaan monta! Lisäksi, kun kaikki halukkaat voisivat kuulua ampumaseuraan, ampumaseuran jäsenyys olisi helvetin arvokas tieto lupaharkinnassa.

‘Mitään ei tarvitse tehdä’, ei ole enää 7. 11. 2007 jälkeen ollut hyväksyttävien vaihtoehtojen listalla.

No siinähän se kaipaamani päivämäärä tulikin.

Markan saha on kyllä turhauttava kapine, mutta markan poliitikko tekemässä kymmenen pennin vaikutusanalyysiä on jo raivostuttava.

Tags: , ,

Saturday, August 7th, 2010 Analyysejä 15 Comments

Murhavinkkejä internetissä

(Teksti on käsitelty lapsiturvalliseksi – toim. henk. turv. pääll.)

Vihaamme internettiä, emmekä ihan turhaan. Siellä levitellään kaikenlaista, jota ei ihmissilmien edessä tulisi levitellä.

Urbaani vihreä Kaisa levittelee silmiemme eteen väkivaltaista sanailua:

“Ku*le hu*ra ku*le”

Moisen tekstin julkaiseminen on erityisen käsittämätöntä, kun muistetaan maamme olevan Euroopan henkirik*stilastojen kärkisijoilla.

Järkyttävintä mainitussa kirjoituksessa on kuitenkin siinä annetut vinkit henkirik*ksesta selviämiseen kiinni jäämättä:

Mä aion jemmaa sun ru*miisi johkin kauas me*tään. Oma vikas hu*ra jälleen sä menit mua pettään. Viill*n sun selkääsi nää pah*laisen merkit 6*6 enää et tuu tästä selviin.

Mikäli Anneli A*er olisi tämänkin lukenut ennen tekojaan, emme olisi koskaan saaneet selville, mitä Jukka Lahdelle olisi tapahtunut. Miesparka makaisi vainajana kaukana met*ässä selkä viilleltynä. Voimme vain kuvitella, kuinka monta henkirik*sta tämänlaisen tiedon leviäminen auttaa salaamaan.

Erityisen kammottavaa on alaikäisten sukupu*lielimien kuvailu kirjoituksen loppupuolella. On vaikea hyväksyä, että tämänkaltaistakin tekstiä voi julkaista sananvapauden varjolla.

Kaisan kirjoitus ei ole turvassa lasten silmiltä, vaan se on helposti löydettävissä myös lapsien käyttämällä g*ogle-hakukoneella.

Asiasta on aiemmin kirjoittanut suojattip*nikkimme Angina.

(Jotta MBC ei osaltaan levittäisi pahoja ajatuksia internetissä, olemme pirullisen ovelasti sensuroineet  järkyttävimpiä kohtia *-merkillä. Herkkiä lukijoita kehotetaan harkitsemaan tarkoin linkkien takaa löytyvien tekstien lukemista.)

Tags: , ,

Tuesday, August 3rd, 2010 Analyysejä 5 Comments

Paperiratkaisuja paperitiikereille

Ei mun kyllä oikeasti pitäisi enää asiaan tarttua, mutta minkäs kani pilkuilleen voi, kun ei antibioottikaan auta.

Hiljentykää, nyt tulee viisautta:

Väkivaltarikoksista aiemmin tuomitut joutuvat tyytymään puukkoon, koska heillä ei voi olla aseenkantolupaa eivätkä he asetta ehkä haluakaan, koska tuntevat heikkoutensa.

Täältä.

Ei aseenkantolupaa => ei asetta.

Ei tv-lupaa => ei televisiota.

Ei kalastuslupaa => ei kalastamista.

Ei ajokorttia => ei autoilua.

Ei verokorttia => ei palkkaa.

Tags: , ,

Wednesday, July 21st, 2010 Analyysejä 15 Comments

Osmo: Write-only

Osmo kirjoittaa, vaan ei lue.

Angina sekä luki, että kirjoitti.

Aihetta on tällä sivustolla kaluttu sen perkeleesti kaluamisen juuri mihinkään johtamatta, joten suljen kommentit tästäkin postauksesta. Jutelkaa Anginan tai Osmon pihoilla.

Sen verran on kyllä sanottava, että nyt on siis koittanut se päivä, jolloin MBC on ulkoistanut aselainsäädännöllisen keskustelun stadipunikille.

Tags: , ,

Sunday, July 18th, 2010 Linkkejä Comments Off

Säilytyksestä

Kaikkihan varmaan muistavat edellisen mälväämisen aseiden säilyttämisestä jossain huutan tuutassa. Aiheeseen liittyen MBC:kin julkaisi kantaaottavan artikkelin ihmetellessään, mihin nämä aseet sitten pitäisi viedä. Hetken aikaa tulikin hiljaista ja kommandokin luuli jo sanoman menneen perille, mutta ei.

- Yksi toimiva vaihtoehto voisi olla puoliautomaattisten käsiaseiden kotisäilytyksen rajoittaminen tavalla, jossa aseen toiminnan kannalta keskeistä osaa (esimerkiksi piippu tai sulkulaite) ei säilytettäisi kotona. Kokonaisten ja toimintavalmiiden käsiaseiden kotisäilytys kiellettäisiin, Brax aprikoi.

“Mitähän ihmeen ratkaisua tässä sitten olisi ja mihin?” kysyy MBC:n asemestari John Moses Colt pyöritellen päätään ja hieroen ohimoitaan tuskallinen irvistys naamallaan. “Siis voi elämän kevät!” Haastateltavalle tuottaa selvästi fyysistä tuskaa sopivien sanojen löytäminen uutista kommentoidakseen. “Listaat jumalauta sata syytä, miksi mikään massasäilyttäminen ei ratkaise mitään, päinvastoin, ja nämä katsovat silmiin ja nyökyttelevät ihan kuin jotain olisi uponnut tajuntaan saakka. Seuraavaksi sitten vetäisevät taas vastaavan esityksen… Voi vit… tätä tuskaa” vaikeroi herra Colt.

Surkeaa on nähdä aikuisen miehen kyynelehtivän, mutta tilanteen rauhoituttua uskallamme jatkaa haastattelua. “Ajatus tuntuu varmaan loistavalta sen esittäjästä ja ympärillä parveilevasta älymystöstä, mutta mitkäs tässä nyt ovat niitä pahimpia kompastuskiviä?” esitän varovasti. “Siis hä? Oletkosä kertaakaan, edes puolihuolimattomasti vilkaissut, mitä ongelmia kokonaisten aseiden kollektiivisessa säilyttämisessä on? Esimerkiksi a) kuka säilyttää b) missä säilyttää c) kuka maksaa d) kuka valvoo osansa noutaneen tekemisiä osan noudon jälkeen e) ymmärräthän, että esimerkiksi piipun ja/tai luistin irroittamisen jälkeen useimmat aseet eivät kertakaikkiaan pysy kasassa, joten on aivan sama harjoittelumielessä onko se kahva kotona jos muut osat puuttuvat f) mukava se on taas aamulla ennen sunnuntain kisoja jossain napapiirillä koputella helsinkiläisen säilön ovea, josko saisi pyssyn osat mukaansa…” Tässä kohtaa haastateltavan ilme ja olemus antoivat ymmärtää, että lisäkysymysten esittäminen saattaisi hänet aivoinfarktin partaalle, joten katsoimme paremmaksi kiittää rupattelutuokiosta ja poistua paikalta.

Oven sulkeuduttua kantautui perässämme käytävään vielä viiltävää vaikerrusta ja toistuvia “kuka näitä hittovie äänestää…” kysymyksiä.

Niin, kuka?

Tags: , , , , , , ,

Wednesday, June 23rd, 2010 Analyysejä, Aseet, EmPut 8 Comments

Moottoripyöräkerhoista

Lähes yhtä usein kuin ampuma-aseita kuulee myös moottoripyöräkerhoja vaadittavan kiellettäviksi. Yllättävän usein myös vaatijat ovat samoista piireistä lähtöisin, minkä nyt ei sinällään pitäisi enää hämmästyttää.

Koska MBC:llä ei ole, kuten ilmeisesti suurimmalla osalla muuta kansaa, ollut tapana lähteä kieltämään asioita joista ei ole mitään käsitystä, päätimme ottaa myös moottoripyöräkerhoista selkoa. Ja kuten kaikki sotaelokuviahistoriaa tuntevat tietävät, viimeisenä tullut täydennysmies laitetaan etulinjaan, eihän se muutenkaan kauaa kestä, onneton.

Koko moottoripyöräkulttuurihan sai alkunsa kun Toiselta Suurelta Kansainväliseltä Kovapanosammuntaleiriltä kotiutuneet amerikkalaisveteraanit eivät löytäneet enää paikkaansa rauhallisessa yhteiskunnassa, vaan levottomasti alkoivat vaeltaa ympäri maata kaksipyöräisillä kulkupeleillään. Tutkimuksiemme mukaan myös omassa maassammekin on veteraanipyöriin suuntautuneita kerhoja, joista merkittävin on nimeltään VMPKry, joka koostuu fanaattisista ja pilkuntarkoista motoristeista, jotka sumeilematta teilaavat nettifoorumeilla kaikki bakeliittiset valokatkaisijansa muovisilla aftermarket-osilla korvanneet.

Kuten rahan perässä kaikkea paskaa asiasisältöistä faktaa julkaisevista iltapäivälehdistä saamme lähes päivittäin lukea, pitäisi ensimmäisenä kieltää rikoksia suunnittelevat nk “liivikerhot”, jotka ovat muodostuneet toiseksi suurimmaksi uhaksi yhteiskuntamme Yleiselle Järjestykselle ja Turvallisuudelle. Useammastakin paikasta on kuultu liivikerholaisten suunnittelevan mm. “sen toistaitoisen insinöörinplantun, joka suunnitteli bemarin perän” turpaan vetämistä ja myös Buellin valmistamisen lopettaneen tehtaan valtaamista.

Nk “liivimotoristi” pystyttää tiesulkua toimittajamme nappaamassa salakuvassa

Liivit toimivat usein tunnuksina, joilla motoristit pystyvät erottamaan ketä pistetään pataan oman kerhon jäsenet. Näin on tilanne myös pahamaineisen Gospel Ridersien tapauksessa.

Tämän merkin nähdessäsi ole valmis tekemään tilisi selviksi tämän maailman kanssa.

Tutkimuksen edetessä koko kauhistuttava totuus alkoi paljastua toimittajallemme ja pelko oman turvallisuuden puolesta alkoi nostaa päätään nimettömänä pysyttelevän ilmiantajan tuotua todisteet kerhojen levittäytymisestä valtakuntamme ylimälle tasolle asti.

Edes poliisin puoleen ei pystynyt kääntymään sielläkin rehottavan kerhojärjestelmän vuoksi.

Jarkko-Auliksen kohtalo pakolaiseksi omassa maassaan muuttumisesta alkoi näyttää todennäköiseltä, eikä ajatus puskissa ja sammalien alla vietettävästä loppuelämästä tuntunut hyvälle, joten päätin tutkimukseni tähän.

Tags: , ,

Tuesday, March 23rd, 2010 Analyysejä, EmPut 3 Comments

Erimielisyys turvallisuutesi tiellä

Kauhajoen koulusurmien tutkintalautakunnan ehdottamat turvallisuuden lisäämiseen tähtäävät pyrkivät toimenpiteet ovat jumiutuneet eduskunnan erimielisyyksiin. Henkirikospuolueeksi profiloituneen Kokoomuksen hallitusryhmän sheriffi Doc Holliday ja merirosvokulttuuria ihannoivan laitapuolue RKP:n kapteeni Roope Rosvo ovat ilmaisseet vastarintansa yhteiskunnan suojelemiselle väkivallalta.
Keskusta taas ei ota esitykseen kantaa. Miksi näin?

“No koska kantaa ottamalla voisimme menettää joko ehdotusta vastustavien tai sitä kannattavien ääniä, ja se ei käy.”

Vihreiden Peppi Pitkätossu kannattaa aseiden keräämistä pois, kysyttiin häneltä sitten mitä tahansa. Myöskin Vasemmistoliiton Annika Lapintie on varauksetta esityksen takana, vaikka siihen ei liitykään aseiden omistajien kastrointia.
SDP:n riveissä seisova Geneerinen Virkamies puolestaan heitti ilmoille ennennäkemättömän tuoreen ja innovatiivisen idean, joka on otettu vastaan hämmennyksensekaisella ihailulla niin asehiplaajien kuin normaalienkin ihmisten parissa:

“Vielä pitäisi selvittää [...] voitaisiinko rakentaa järjestelmä, jossa aseita säilytetään kotien sijasta ampumaseuroissa.”

Miksei tätä vaihtoehtoa ole ennen otettu huomioon?

Kuvassa on tyypillinen henkirikos, johon liitetty infrapunatähtäin mahdollistaa murhaamisen öisinkin, kts. Predator.


Tags: , ,

Friday, February 19th, 2010 Analyysejä 4 Comments

Hoidoista ja niiden puutteesta

Punaviherpiireissä lymyilevien kontaktieni kautta sain tietooni tämän.

Kirjoittaja Anu-Elina puhuu käsittääkseni tästä videosta, jonka myös sain käsiini kontaktieni kautta.

Mikäli Mihemmed joskus saa käsiinsä Anu-Elinan tekstin urduksi käännettynä, niin tässä terveisiä miehelle:

MBC pyytää anteeksi, ettemme me suomalaiset saa nussittua hoidettua naisiamme niin, että he olisivat hiukan rennompia eivätkä naputtaisi joka vitun asiasta kuin vaihdevuotiset perseeseen ammutut varikset. Lisäksi olemme pahoillamme siitä, että emme siitä naisillemme tarpeeksi lapsia tai osta tarpeeksi kissoja, jotta nämä voisivat purkaa hoivaviettiään oikeasti hoivan tarpeessa oleviin olentoihin sen sijaan, että sahaavat sähköjäniksen tavoin ympäri planeettaa etsimässä jotain holhottavaa. Erityisesti olemme surullisia siitä, että tekin olette nyt joutuneet länsimaisen etuoikeutetun naisen alentuvan ja aliarvioivan holhousvietin kohteeksi. Meidän kohdallamme on jo myöhäistä – älkää te tehkö samaa virhettä.

Ja otetaas taas:

Tags: , , ,

Friday, November 13th, 2009 Artikkelit 14 Comments


Me vihaamme Internettiä.

Search

 

Muuta hyödyllistä

Arkisto

Osta onnea


Ringer T*
Price: $19.99 - Buy Now

Muuta


@MEMBER OF PROJECT HONEY POT
Spam Harvester Protection Network
provided by Unspam

In Memoriam: