Ei näin.
Ukkoutumista
Sattuneesta syystä kommando on perehtynyt syvällisemmin maamme metsästyskulttuuriin ja genressä vaikuttaviin henkilöihin.
Kaikkien, jopa liittojen ylimpien johtojen, mielestä hommaa uhkaa perikato metsästäjien keski-iän ollessa jo reilusti yli 35 (huom Nallen aiempi kaiverrus) ja keskeisten toimijoiden siirtyessä suorakoipisten osastoon.
Luonnollisena korjauksena asiaan tuntuisi olevan nuorempien ottaminen mukaan seuratoimintaan ja tätä kaikissa puheissa ja pääkirjoituksissa jaksetaan toistaa. Mielenkiintoisena detailina mainittakoon tässä välissä, että metsästäminen tapahtuu pääosin metsässä ja että kaupungeissa noita ko. käyttöön kelpaavia metsiä on sangen vähän ja maalla, jossa siis metsiä vielä toistaiseksi on, on taas vähän nuoria ja kuten mainittua, yhä vähenevässä määrin myös vanhoja.
Miten saataisiin sitten nuoret metsästäjät ja vanhat maanomistajat yhteen? Vastauksena todettakoon, ettei sitten niin mitenkään. Pari toisiinsa liittymätöntä esimerkkiä kuluneelta vuodelta:
Seura 1:
Seurassa oli pistetty jo joitain aikoja sitten merkille, että kynnelle kykeneviä ukkoja alkaa olla vuosi vuodelta vähemmän ja vieläpä kuluvana vuonna seuran aktiivisiin toimijoihin kuulunut herrasmies oli mennyt kuolemaan ja toiminta pieneni sitäkin kautta. Kokouksessa oli päätetty, että Homman saamiseksi nousuun pitää ottaa jäseniä vaikka sitten kauempaakin tai muuten voidaan laittaa parin vuoden kuluttua torrakot naulaan loppujenkin osalta. Tämän uutisen oli sitten sukulaiselleen kaupunkiin välittänyt eräs seuran nuoremmista jäsenistä ja yksissä tuumin he päättivät laatia jälkimmäisen jäsenhakemuksen seuraan liittymiseksi. Eipä hyväksytty, perusteena oli maaomistuksen puuttuminen kyseiseltä alueelta.
Seura 2:
Tässäkin seurassa oli tehty tismalleen samat havainnot kuin edellisessä ja samansuuntainen päätös jäsenistön lisäämisestä. Kuinka ollakaan, jäseneksi pääsikin livahtamaan yksi kaupunkilainen, mikä aiheutti taas maanomistajakaartissa sellaisen itq-potq-raivari reaktion, että he erosivat koko porukasta ja pistivät oman seuran pystyyn. Nyt näyttää, että kummallakaan alueen seuroista, siis tällä vanhalla ja tuolla uudella, ei ole tarpeeksi suurta yhtenäistä maa-alaa, että pystyisivät laillisesti hakemaan hirvilupia. Mites se vanha biisi menikään “jos en mää sua saa, niin ei saa kukaan muukaan…?”.
Summasummarum:
Kyseessä on siis senluonteinen umpikuja, ettei ratkaisua ole nähtävillä. Ja kun toiminta on tuolla tolalla, niin antaa sitten sen loppua, kuka tuollaiseen toraan haluaakaan sekaantua. Kainona pyyntönä pyytäisin kuitenkin lopettamaan tuon asian tiimoilta julkisen voivottelun kun asialle ei oikeasti voida mitään.
Lähes rikollista
Meillä täällä Turussa on kuvattu hanureita.
Turun poliisi on tuominnut naisten takapuolia Turussa kuvanneen miehen sakkoihin. Poliisi sai viime päivinä useita ilmoituksia miehestä, joka kuvasi naisia turkulaisissa ostoskeskuksissa.
Mies toimitettiin tänään Turun poliisiasemalle sen jälkeen, kun hän jäi jälleen kiinni naisten kuvaamisesta. Poliisi antoi 63-vuotiaalle miehelle 12 päiväsakkoa, vaikka laista ei löytynyt teolle sopivaa rikoskuvausta. “Tapausta pohdittiin pitkään, koska laki ei taivu juuri tähän tapaukseen. Lähimpänä kuvaaminen oli sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista,”
Samaan aikaan toisaalla:
Kuvaaja menetti kameransa valtiolle.
Laissa ei ole suoranaisesti kielletty tämänkaltaista kuvaamista, mutta tuollainen pykälä löytyi.
Turun poliisi, jolle tuomiovalta on käräjäoikeudelta siirretty, tuomitsi miehen sakkoihin ja menettämään omaisuuttaan valtiolle, koska rikos on lähes tapahtunut. Vastaavaa menettelyä on tapahtunut meillä tosin aikaisemminkin. Keski-ikäinen mieshenkilö oli hiljattain ajanut taajamassa rajoituksen mukaista nopeutta. Laista ei löytynyt sopivaa rikoskuvausta, mutta törkeä liikenteen vaarantaminen ja rattijuopumus olivat lähimpänä. Turun poliisi tuomitsi miehen vankilaan ja menettämään vaimonsa valtiolle. Lisäksi Turun poliisi tuomitsi miehen ikuiseen kadotukseen sille Jumalalta siirrettyjen oikeuksien turvin.
Poliisista kerrotaan, että suunnitelmissa on ottaa kaikki kadulla liikkujat jatkossa kiinni, ja keksiä sitten rikosnimike, jonka tunnusmerkit ovat lähimpänä täyttymistä. Kysymykseen saattaa tulla esimerkiksi kansanmurha tai törkeä petos.
Laajakaistalaki, osa 2
Kun muutkin kommandot menevät siitä, mistä aita on matalin laativat jalostuneita moniosaisia artikkelisarjoja jostain huuhaasta kiinnostavista aiheista, niin miksen sitten minäkin, eli täältä pesee ja linkoaa:
Nyt meillä on ollut kuukauden voimassa suurella kohulla esitelty ja maailmallakin noteerattu laki, jonka mukaan kaikkialle pitää ja on siis aivan pakko, saada vähintään 1Mbps internetyhteys. Haastattelimme heti tuoreeltaan muutamia henkilöitä, joiden elämää piti kyseisen lain kovasti helpottaa. Jostain syystä sähköpostilla laittamaamme jatkohaastatteluun ei olla saatu yhtään vastausta, ilmeisesti surffailevat nopeilla kaistoillaan niin tiiviisti, etteivät ennätä postejaan lukea, saati niihin vastata.
Siispä kommandon pitää kirjoittaa ihan omista kokemuksistaan vääntämättä pseudonyymien muiden henkilöiden kokemuksista tekstiä. Onneksi tällä nimenomaisella kommandolla on ollut mahdollisuus tutustua aiheeseen ihan omakohtaisesti useammasta eri paikasta.
Kaikkiaan viidestä eri yöpymispisteestä kesäisessä maassamme yhdestäkään ei saanut langallista yhteyttä (ei saatavilla koko alueella) ja kaikkiaan kolmen eri operaattorin langattomat yhteydet olivat n. 15-150kbps luokkaa. Ei ollut 3G:tä lähimaillakaan ja silloin kun yhteyden sattui saamaan auki, oli kaista niin tukossa, ettei minkään nettisivun selaamisesta tullut yhtään mitään. Koska laki on kuitenkin laki, lienen oikeutettu tekemään rikosilmoituksen; kertokaa vain minne pistetään? Ja belsebuubi armahtakoon, jos vielä näen sellaisen mainoksen, jossa riippumatossa makaileva ja hymyilevä kesäetätyöntekijä laatii läppärillään nettiin osavuosikatsausta, tuollaista harhaanjohtavuutta ei olla nähty edes Vihreiden vaalikampanjoissa.
No, hommahan ei ole jäänyt tähän. Lakeja lakien vuoksi ry on saamassa rykäistyä kasaan uuden, entistä ehomman lain, jossa virkavaltaa omaamattomat operaattorit velvoitettaisiin valvomaan yksityisten kansalaisten tietoliikennettä ja etsimään sieltä laitonta materiaalia. Hommahan rikkoo ensimulkaisulta muutamaakymmentä lakia ja on teknisestikin aivan mahdotonta P2P liikenteenkin ollessa nykyään useasti kryptattua ja käytettävät portit samoja kuin esimerkiksi pankkiyhteyksissä. Asiantuntijaorganisaatiot ovat ensijärkytyksestään toivuttuaan alkaneet kysellä, ovatko moisen ehdotuksen esittäjät vetäneet mitä ainetta ja kuinka paljon ja hienovaraisesti on otettu esille väärinkäytön olevan vaarallista, kuten Kuopiossa ihan hiljattain nähtiin. Koska saadut kommentit olivat iltakoulussa asetetun linjauksen kanssa niin voimakkaasti ristiriidassa, ei niitä voitu esitystä laadittaessa ottaa huomioon ja ennenkuin huomaattekaan, tuokin esitys karkaa laiksi asti.
Kun tämän valtakunnan asiat ja lainsäätäminen ovat tällä tolalla, niin tietääkö kukaan mistä saisi muuttolaatikoita, sellaisia pidempää kuljetusta kestäviä ja ilman palautusvelvollisuutta?
Epäiletkö olevasi kusessa?
Yleissivistävässä juttusarjassamme olemme aiemmin kertoneet, mistä tunnistat hukkuneen. Nyt kerromme, mitkä merkit saattavat kertoa sinulle, että olet kusessa.
- Pyöräilet umpimetsässä ja Nalle on porukan paras suunnistaja.
- GPS kertoo sijantia kysyttäessä olevasi kusessa ja nyyhkyttää hiljaa.
- Aurinko laskee ja paras mukaan tullut valonlähde on mainitun GPS:n akun varoitusvalo.
- Törmäät luurankoihin, jotka ovat edelleen kiinni fillareissaan lukkopolkimilla.
Sijoituksia huomista varten
Eläkesijoittaminen on kova juttu ja internetistä ne parhaat tavat saada massia jemmaan yleensä pakkaavat löytymään. S-postin kauttahan on MBC:kin aikoinaan yrittänyt selvittää, mistä niitä senttejä oikein tulee ja lopputulemahan oli, ettei alalinjalaisille mistään, saati sitten Nigerialaisesta pankista. Kaikesta huolimatta näihin tuntuu aina löytyvän lähtijöitä, heille toivotamme hyvää matkaa.
Rahastoissa ja pyramidin pohjalla se raha lepää, totesivat Ketonen & Myllyrinnekin. Kiikkikii.
Voimankäytön ABC, osa n
Oklahomassa eivät isoäidit hypi silmille. Homma ei siis suinkaan lähtenyt lapasesta, olihan asento aggressiivinen.
Prosessissahan ei oikein yksikään kohta pääse ylitse muiden, mutta kaupan päälle 6 päivää suljettua kruunaa koko hoidon. : )
Kannattaa siis muistaa, kun selostaa treeneissä aggressiivisen asennon tärkeydestä ja toivottavuudesta.
Pohjoisen taivaan alla
Arktisen heimomme päästäminen pitkälle viikonloppuvapaalle on johtanut taas lukuisiin murhenäytelmiin.
Tuota on melkoisen vaikea muunmaalaisen ymmärtää, eikä se ihan helppoa ole alkuperäiskansan jäsenellekään; mikä siinä on, että yhden viikonlopun ajan koko maa menee aivan sekaisin? Tai no, uutenavuotena olisi varmaan yhtä synkeät lukemat, mutta kun järvissä on jäät päällä, niin hukkumisesta tulee karvanverran vaikeampaa.
Otsikoita silmäillessä ei voi välttyä mielikuvalta, ettei kertakaikkiaan mikään ole vierasta, vai mitä tuumaatte miehestä joka päätti leikillään ampua itseään päähän tai sitten gineksen ryydyttämien varusveijareiden automatkasta? Ensimmäisen tapauksen neropatti ei selvästikään ollut käynyt minkään sortin aseenkäsittelykurssia, eikä ollut tosin hankkinut lupiakaan, toisessa tapauksessakin alkoi syy löytymään armeijan liian löysistä käytännöistä, muistammehan, ettei kukaan voi olla vastuussa omista tekemisistään.
Ajatelkaapa, miten synkät tilastot olisivatkaan, jos olutta saisi kaupasta ennen aamuyhdeksää ja sen mainonta olisi vapaata?
Säilytyksestä
Kaikkihan varmaan muistavat edellisen mälväämisen aseiden säilyttämisestä jossain huutan tuutassa. Aiheeseen liittyen MBC:kin julkaisi kantaaottavan artikkelin ihmetellessään, mihin nämä aseet sitten pitäisi viedä. Hetken aikaa tulikin hiljaista ja kommandokin luuli jo sanoman menneen perille, mutta ei.
- Yksi toimiva vaihtoehto voisi olla puoliautomaattisten käsiaseiden kotisäilytyksen rajoittaminen tavalla, jossa aseen toiminnan kannalta keskeistä osaa (esimerkiksi piippu tai sulkulaite) ei säilytettäisi kotona. Kokonaisten ja toimintavalmiiden käsiaseiden kotisäilytys kiellettäisiin, Brax aprikoi.
“Mitähän ihmeen ratkaisua tässä sitten olisi ja mihin?” kysyy MBC:n asemestari John Moses Colt pyöritellen päätään ja hieroen ohimoitaan tuskallinen irvistys naamallaan. “Siis voi elämän kevät!” Haastateltavalle tuottaa selvästi fyysistä tuskaa sopivien sanojen löytäminen uutista kommentoidakseen. “Listaat jumalauta sata syytä, miksi mikään massasäilyttäminen ei ratkaise mitään, päinvastoin, ja nämä katsovat silmiin ja nyökyttelevät ihan kuin jotain olisi uponnut tajuntaan saakka. Seuraavaksi sitten vetäisevät taas vastaavan esityksen… Voi vit… tätä tuskaa” vaikeroi herra Colt.
Surkeaa on nähdä aikuisen miehen kyynelehtivän, mutta tilanteen rauhoituttua uskallamme jatkaa haastattelua. “Ajatus tuntuu varmaan loistavalta sen esittäjästä ja ympärillä parveilevasta älymystöstä, mutta mitkäs tässä nyt ovat niitä pahimpia kompastuskiviä?” esitän varovasti. “Siis hä? Oletkosä kertaakaan, edes puolihuolimattomasti vilkaissut, mitä ongelmia kokonaisten aseiden kollektiivisessa säilyttämisessä on? Esimerkiksi a) kuka säilyttää b) missä säilyttää c) kuka maksaa d) kuka valvoo osansa noutaneen tekemisiä osan noudon jälkeen e) ymmärräthän, että esimerkiksi piipun ja/tai luistin irroittamisen jälkeen useimmat aseet eivät kertakaikkiaan pysy kasassa, joten on aivan sama harjoittelumielessä onko se kahva kotona jos muut osat puuttuvat f) mukava se on taas aamulla ennen sunnuntain kisoja jossain napapiirillä koputella helsinkiläisen säilön ovea, josko saisi pyssyn osat mukaansa…” Tässä kohtaa haastateltavan ilme ja olemus antoivat ymmärtää, että lisäkysymysten esittäminen saattaisi hänet aivoinfarktin partaalle, joten katsoimme paremmaksi kiittää rupattelutuokiosta ja poistua paikalta.
Oven sulkeuduttua kantautui perässämme käytävään vielä viiltävää vaikerrusta ja toistuvia “kuka näitä hittovie äänestää…” kysymyksiä.
Niin, kuka?
Isoveli päivittää välineitään
Enlannissa, tuossa ahtaan geenipoolin demonisten aseiden riivaamassa maassa, ollaan ottamassa uusia metodeja käyttöön jatkuvien tulitaisteluiden jälkiselvittelyissä ennaltaehkäisyssä. Jo nyt maailman kattavimpaan kameraverkostoon ympätään laukaustentunnistusmenetelmiä, joilla voidaan jälkikäteen katsoa etukäteen paikallistaa, kuka, millä ja mistä oikein ampui aikoo ampua. Tämä kaikki siis maassa, jossa on jo käsiasekielto päällä, jonka piti poistaa kaikki demoniset aseet niiden käyttäjien käsistä ja tehdä saarivaltiosta auvoisa rauhantyyssija.
Joku taisi jo aiemminkin todeta, että suuremmat voimat sijoittivat britit aikoinaan saarelle ihan tarkoituksella?
The Solution
Meksikonlahdellahan on menossa kenties laajin ympäristökatastrofi, mitä maapallon historia tuntee.
Onneksi amerikkalaiset ovat ideoineet ongelman ratkaisuksi The Solution:in, jolla tuo pikku onnettomuus saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä.
“Nuketetaan se!” kertoo ideasta Red Neck, ehdotuksen alullepanija. “Hel-vet-ti, mikä show siitä irtoaa!” hän jatkaa saaden silminnähtävää mielihyvää pelkästä ajatuksesta. “Ja kun alkuun päästään, niin nuketetaan Irak ja pari naapurimaataankin, ihan opetukseksi ettei meille kuule aleta” hän visioi tulevaisuutta.
Kysyttäessä mahdollisista ympäristövaikutuksista ja muun maailman reagoimisesta vieraiden valtioiden pyyhkimiseen pois maailmankartalta herra Neck innostuu: “Mitään muita maita enää olisikaan, jos ei me jenkit oltaisi aina apuun tultu. Ette te eurojuntit olisi sitä Saksaakaan aisoihin saaneet, jos ei Setä-Sam olisi niitä kurmuuttanut. Ja kahdesti! Istukaa vaan kuulkaa alas ja kattokaa, miten nämä probleemat hoidellaan ihka-aitoon lännen tyyliin!” kuuluu vaahtoisesta suusta. “Saatana, jos olisin saanut aikoinaan Saigonissa päättää, niin ei olisi mennyt kymmentä vuotta siinäkään rähinässä…”
Keskustelutuokiomme keskeytyi kahden kookkaan hoitajan tultua auttamaan herra Neckille hihatonta paitaa ylle. Seuraava vierailuaika on kuulemma huomenna puoliltapäivin, siihen asti kuulemiin.
Me vihaamme Internettiä.
Search
Viimeisimmät postaukset
Viimeisimmät kommentit:
- Torvi on Breaking news
- usp_tactical45 on Breaking news
- Habahoo on Breaking news
- Max on Breaking news
- Paha Kani on Breaking news




