argh
Jos metsään haluat mennä nyt…
…niin takuulla yllätyt. Vaalien alla siellä voi tulla vastaan vaikka minkänäköisiä vipeltäjiä.
Edellisen kaiverruksen kommenttiosiossa pseudonyymimme Mave nosti esille artikkelin, jonka sisällöstä on hieman vaikea enää parodiaa vääntää (kts. aikaisemminkin esitetty termi parodiahorisontti). Siispä jätetään itse artikkelin irvailu sikseen ja pohditaan syitä sille, miksi ne suupielet nykivät ylöspäin tuota lukiessa.
Kun Vihreä Liike perustettiin, oli aatetta, sen paloa ja kannattajat uskaltautuivat jopa ikimetsiin asti, vaikkei metroa sinne vielä mennytkään. Mitäs liikkeelle kuuluu tänäpäivänä? Kannattajakunta on kasvanut ja vakiintunut, mutta samalla myös urbanisoitunut ja suoraansanottuna aika reippaasti irtautunut aatteen alkuperäisen ajatusmaailman mukaisen toiminnan kohteista. Tilalle ovat tulleet globaalimmat kohteet, niitä yhtään väheksymättä, eikä sinänsä ihme, kun puolueen terävintä kärkeä myöten ollaan Afrikassa asti ongelmia ratkomassa. Tyypillisin vihreiden jäsen/kannattaja lieneekin nuorehko naisihminen tai jokin muu pitkätukka, jonka mielestä “jotain pitää tehdä” ja ajattelee, että tämännimisessä porukassa jotain tehtäisiin, mainitaanhan vihreät arvot joka esitteessä. Mainitussa artikkelissa käytetään termiä “City-vihreä”, jollaisia eittämättä ovat puolueen sekä kannattajat, että näemmä myös kannatettavat. “Luonto” on ihan jees, etenkin jos sinne pääsee metrolla, ei ole pahasti itikoita ja suunnistaakin voi näppärästi lentokentän melua kuuntelemalla. Jeps. Näillä eväillä voikin sitten luontevasti ottaa kantaa mihin tahansa luontoon ja siellä liikkumiseen liittyvään asiaan, mukaanlukien metsästys, kalastus ja niissä käytettävät välineet. Kumma kyllä, porukan kannatus siellä, missä sitä luontoa ja siellä liikkuvia ihmisiä oikeasti on, on kovin vähäistä.
Pisteitä annamme rehellisyydestä (myönnetään tarve paikata hallituksessa tehtyjä tekoja) ja siitä, että nyt osa Vihreistä voi pröystäillä kanssasiskoilleen vaeltaneensa luonnossa ja siten omaavansa jotain pohjaa toiminnalle. Paikkaako tämä nyt sitten uskottavuutta? Jaa’a, se nähdään kevättalvella.
Käsiasekuolemista
Aikaisemman kaiverruksen kommenttiosiossa toinen blogimme järjestön ulkopuolisista lukijoista nosti esille käsiaseiden osuuden kuolemansyistä maassamme. MBC:n tyypilliseen tapaan vasta-argumentointi avattiin vittuilulla, mutta aihe ansaitsee myös pidemmän ja syvällisemmän vastineen. Epäilemättä väitteen esittäjällä on jokin hienosti laadittu taulukko väitteensä tueksi, mutta mietitäänpäs hetki, mistä oikein voisi olla kysymys:
Onnettomuus
Maassamme olevien aseiden lukumäärän huomioiden onnettomuuksissa menehtyneitä on hyvin vähäinen joukko, ohjatuissa harjoittelu- ja kilpailuolosuhteissa suurinpiirtein pyöreä nolla, mikä on jo itsestäänselvä tavoitetilakin ja mihin pyritään uusien ampujien kouluttamisellakin. Tämä ei siis voi olla syynä mahdolliseen tilastomerkintään, eikä aseessa voi oikein olla tahattomasti patruunaa sitä puhdistettaessa.
Itsemurha
Tässä kohtaa pitää ymmärtää se, ettei se aseella itseltään hengen ottanut ole yhtään sen kuolleempi kuin hirttäytynyt, hukuttautunut, ranteensa avannut, katolta hypännyt, rekan alle ajanut, myrkkyä ottanut tai ylipäätään millä tahansa keinolla päivänsä päättänyt. Tekotavan ja -välineen jeesustelulla saadaan kyllä marttakerhon tee-illassa kohinaa aikaan, mutta mitään parannusta asianlaitaan taas ei. Tästäkin on hieno tilasto olemassa Australia-nimiseltä mantereelta, jossa paukuteltiin henkseleitä kun aseilla tehdyt itsemurhat vähenivät asekieltojen jälkeen. Vähemmälle huomiolle jäi se fakta, ettei itsemurhien kokonaismäärässä tapahtunut kuitenkaan muutosta.
Etnisen ryhmän toiminta
Eräs aikaisemmin ajattelukykyisenä analyytikkona pitämäni pitkän linjan poliitikko hämmästeli hiljattain sitä, että jos poliisin mukaan jokaisella tietyn vähemmistöryhmän edustajalla on ase, miksi niitä ei oteta pois. Hyvä kysymys, olen itse päässyt tutustumaan erään paikkakunnan kaduilta kerättyihin laitteisiin ja kyllä niitä vaan melkoisia määriä on, ei pelkästään ampuma-aseita, vaan myös erilaisia teräaseita ja astaloita. Oletetaanpas, että poliisi moisen urakan ottaisi tehtäväkseen; kuinkahan kauan menisi kun pääsisimme kansainvälisiin otsikoihin ihmisoikeuksia polkevana valtiona, jossa ilman erityistä syytä tarkastetaan vähemmistökansalaisia ja takavarikoidaan heiltä omaisuutta. Lisäksi pitää, ainakin yrittää muistaa, että epäily laittomasta aseesta ei riitä perusteeksi kotietsintään. Kuitenkin tilastoissa on lähiajoilta parikin merkintää vähemmistön (luvattomalla) aseella tekemästä veriteosta. Luvallisten ampumaharrastajien syytä, tottakai. No, seuraavaksi kuuluukin lukijoiden joukosta “Laittomat aseet ovat joskus olleet laillisia” perusteena sille, että laillisetkin pitäisi kerätä pois, oli omistaja minkä kansanryhmän edustaja tahansa. Oletteko sattuneet huomaamaan, että meillä on melko pitkän rajan takana yksi maailman suurimmista aseiden valmistajamaista? Luuleeko joku ihan oikeasti, ettei sieltä löydy lähdettä markkinoihin vastaamaan?
Sosiopaatin toiminta
Näitäkään ei voida sivuuttaa, onhan pari traagista esimerkkiä olemassa näistäkin. Jos joku suunnittelee vuosikausia nähdyn kaltaista iskua, ei aivan varmasti suunnitelma kaadu aseen puuttumiseen, vaan tekoväline vaihtuu esimerkiksi pommiin. Joka sekin on nähty. Oliko Gerdt:in teko suunniteltu, vai vahinko, ei muuta uhreja yhtään sen elävämmiksi, eikä tragediaa yhtään sen pienemmäksi. Viittaan kohtaan “itsemurha”; tekovälineen osuus lopputulokseen ei ole oleellinen, se että maassamme yksilöt kokevat niin suurta ahdistusta, että päätyvät moisiin tekoihin on ennemminkin se oikea tarkastelun kohde.
Humalassa toilailu
Suurimmassa osassa henkirikoksia ylipäätään on mukana alkoholi, kuten myös hukkumisonnettomuuksissa. Onko humalassa veneellä kiville ajanut ja useamman kuolonuhrin aikaansaanut yhtään sen syyttömämpi tai syyntakeettomampi kuin aseen kanssa sekoillut? Onko sepalus auki juhannuksena hukkunut yhtään sen elävämpi kuin itseään ampunut? Puhutaan, että jokainen aseen kanssa tapahtunut kuolema olisi turha, onko sitten oksennukseen tukehtuminen jotenkin tärkeämpi tai ylevämpi tapa lähteä? Entä rattijuopon kyydissä/vastaantulleessa autossa kuolleet?
Yhteenvedonomainen lopetus
Ihmisiä kuolee, jokainen yleensä kerran, jossainkohtaa ja jostain syystä, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Lisäksi olemme jo kauan sitten saavuttaneet rajan yhteiskunnan puolelta tulevan holhoamisen tehoamiselle; sellaista jota lait ja asetukset eivät kiinnosta, ei voi niillä myöskään ohjata, voi ainoastaan hankaloittaa lakeja noudattavien elämää saavuttamatta enää sen enempää. Yrittämisen puutteesta ei voida päättäjiämme syyttää, lakien nikkarointi on saavuttanut jo sen kuuluisan parodiahorisontin ja mennyt jo hyvän matkaa ylikin. Ylemmän tason mikromanagerointi on kuitenkin turhaa, jos alemman tason ongelmat ovat hallitsemattomissa. Niiden hoitaminen onkin sitten pitkäaikaisempi, kovempi ja haasteellisempi juttu, eikä ollenkaan mediaseksikästä, saati edes tilastoilla mitattavissa. Siellä ne ratkaisun avaimet kuitenkin piilevät, jos oikeasti halutaan maailmaa parantaa.
Säilytyksestä
Kaikkihan varmaan muistavat edellisen mälväämisen aseiden säilyttämisestä jossain huutan tuutassa. Aiheeseen liittyen MBC:kin julkaisi kantaaottavan artikkelin ihmetellessään, mihin nämä aseet sitten pitäisi viedä. Hetken aikaa tulikin hiljaista ja kommandokin luuli jo sanoman menneen perille, mutta ei.
- Yksi toimiva vaihtoehto voisi olla puoliautomaattisten käsiaseiden kotisäilytyksen rajoittaminen tavalla, jossa aseen toiminnan kannalta keskeistä osaa (esimerkiksi piippu tai sulkulaite) ei säilytettäisi kotona. Kokonaisten ja toimintavalmiiden käsiaseiden kotisäilytys kiellettäisiin, Brax aprikoi.
“Mitähän ihmeen ratkaisua tässä sitten olisi ja mihin?” kysyy MBC:n asemestari John Moses Colt pyöritellen päätään ja hieroen ohimoitaan tuskallinen irvistys naamallaan. “Siis voi elämän kevät!” Haastateltavalle tuottaa selvästi fyysistä tuskaa sopivien sanojen löytäminen uutista kommentoidakseen. “Listaat jumalauta sata syytä, miksi mikään massasäilyttäminen ei ratkaise mitään, päinvastoin, ja nämä katsovat silmiin ja nyökyttelevät ihan kuin jotain olisi uponnut tajuntaan saakka. Seuraavaksi sitten vetäisevät taas vastaavan esityksen… Voi vit… tätä tuskaa” vaikeroi herra Colt.
Surkeaa on nähdä aikuisen miehen kyynelehtivän, mutta tilanteen rauhoituttua uskallamme jatkaa haastattelua. “Ajatus tuntuu varmaan loistavalta sen esittäjästä ja ympärillä parveilevasta älymystöstä, mutta mitkäs tässä nyt ovat niitä pahimpia kompastuskiviä?” esitän varovasti. “Siis hä? Oletkosä kertaakaan, edes puolihuolimattomasti vilkaissut, mitä ongelmia kokonaisten aseiden kollektiivisessa säilyttämisessä on? Esimerkiksi a) kuka säilyttää b) missä säilyttää c) kuka maksaa d) kuka valvoo osansa noutaneen tekemisiä osan noudon jälkeen e) ymmärräthän, että esimerkiksi piipun ja/tai luistin irroittamisen jälkeen useimmat aseet eivät kertakaikkiaan pysy kasassa, joten on aivan sama harjoittelumielessä onko se kahva kotona jos muut osat puuttuvat f) mukava se on taas aamulla ennen sunnuntain kisoja jossain napapiirillä koputella helsinkiläisen säilön ovea, josko saisi pyssyn osat mukaansa…” Tässä kohtaa haastateltavan ilme ja olemus antoivat ymmärtää, että lisäkysymysten esittäminen saattaisi hänet aivoinfarktin partaalle, joten katsoimme paremmaksi kiittää rupattelutuokiosta ja poistua paikalta.
Oven sulkeuduttua kantautui perässämme käytävään vielä viiltävää vaikerrusta ja toistuvia “kuka näitä hittovie äänestää…” kysymyksiä.
Niin, kuka?
Joukkokuolemia luvassa!
Ratkiriemukkaan Skepsis ry:n tempauksessa vedettiin pillereitä niin että napa paukkui. Navan paukkuminen olikin sitten ainoa seuraus ja toivottu (?) joukkoitsemurha jäi toteutumatta. MBC on seurannut jo vuosia aseellisen joukkomurhan välinettä ja aivan varmasti kohta alkaa tapahtumaan, ovathan aseet niin sanomattoman vaarallisia, etenkin ne itsestäänlatautuvat.
Luodit alkavat lentämään millä hetkellä hyvänsä, älkää räpäyttäkö silmiännekään.
Sitä odotellessa.
Sotilas nähty aseen kanssa
Silminnäkijähavaintojen mukaan sotilaalla on ollut ase. Sotilas on muutenkin ollut sotaisan näköinen ja pelästyneet hysteerikot kansalaiset saivat näkemästään henkisiä vammoja, jotka todennäköisesti kestävät elämän loppuun saakka. Erityisen vaaralliseksi tilanteen teki sotilaan aseessa ollut sysäyksenvahvistin, joka moninkertaistaa aseen lähettämät ilkeät sysäykset.
“Ase olisi pitänyt jättää vartioituna ajoneuvoon” konahtaa kesävänrikki Modern Warfare. Tuo olisikin ollut tavallista haasteellisempi tehtävä sotilaan oltua liikenteessä yksin moottoripyörällä, mutta pääesikunnan mukaan ituhippien valistuneiden kansalaisten mielenterveys on prioriteeteissä senverran korkealla, ettei moinen detaili olisi saanut estää ohjeistuksen täyttämistä.
“Harkitsemme vakavasti, voisimmeko kerätä aseet tappokoneistolta puolustusvoimilta kokonaan pois ja korvata ne vaikka elektronisilla” ideoi pääpuolustusvastaava Zdravstvui Tavarits.
Puolustusministeriö järjestää tapauksen nähneille kriisiapua ja SPR:n auttava puhelin päivystää tutussa numerossa kellon ympäri.
Ken miekkaan tarttuu, Barbi ei
Maalaistaajaman räkälästä ravintolasta poistettu mies oli palannut kalpa kourassaan tarkoituksenaan kysyä portsarilta tarkemmin em. operaation taustalla vaikuttaneista syistä. Tielle osuneet viattomat sivustakatsojat saivat matkalla osumia ja poliisikin tuli paikalle ennen tilanteen eskaloitumista todelliseksi verilöylyksi.
Voimme todeta, että paikalla vältyttiin uhrien suurelta lukumäärälta vain uskomattoman tuurin ja miekkamiehen viiden promillen ansiosta.
Onkin aika herätellä kansalaiskeskustelua miekkailun ja miekkojen tarpeellisuudesta; joko nyt uskottaisiin, että tuo muinainen tappamisen harjoittelu on täysin tarpeetonta nyky-yhteiskunnassa ja että tuollaisten murhavälineiden hallussapito tulisi kieltää yksittäisiltä kansalaisilta? Kuka ihmeessä tarvitsee miekkaa? Mihin ihmeen tarkoitukseen? Eihän sillä saa edes makkarapakettia auki vaarantamatta omaa ja ympärilläolevien turvallisuutta.
“Oikein ahdistaa ajatella, että kenellä tahansa vastaantulijalla saattaa olla miekka poplarinsa alla. Siellä, missä on miekka, sitä myös käytetään” kommentoi tapahtunutta eräskin yhteiskunnan tilasta huolestunut turkulainen rouvashenkilö.
“Kyseinen henkilö ei ole ollut oikea miekkailunharrastaja, vaan sellainen peräkammarissa säiläänsä teroittanut mielipuoli.” kiirehtii miekkailijoiden edustaja kommentoimaan. “Meidän miekat eivät edes näytä tuollaisilta, eikä tuollainen miekka sovellu vakavahenkiseen harrastamiseen ollenkaan, viidakkoveitsestä puhumattakaan”, sieltä jatketaan.
Kymmenettuhannet huolestuneet kansalaiset ovat jo allekirjoittaneet kuvatunkaltaisten murha-aseiden kieltämiseen tähtäävän nettiadressin, mukana on tälläkin kertaa kansainvälisiä kuuluisuuksia Aku Ankka ja Clark Kent etunenässä.
MBC tulee keräämään jäsenistöltään kaikki yli kymmensenttisillä terillä varustetut teräaseet, smirglaamaan ne tylsiksi ja luovuttamaan ne yhdessä vessapaperipaalin kanssa sisäministerille sopivaksi katsottuna ajankohtana.
“Oikeuden elämään ja turvallisuuteen suojaamiseksi”
Tarkemmin perustuslakivaliokunnan lausuntoa makusteltuani aloin vihdoin pääsemään perille sen syvimmästä tarkoituksesta, eli itsepuolustuksesta Wanhaan Willin Lännen tyyliin.
Kun kerran perustuslainkin yli voidaan kävellä perustelulla “oikeuden elämään ja turvallisuuteen suojaamiseksi”, niin mitäs rikoslaki on sen rinnalla?
Jokaisella kansalaisella on siis todellakin oikeus elää ja olla turvassa. Sekin seisoo perustuslaissa. Eli suojellessani perustuslain nojalla omaa tai jonkun toisen elämää ja/tai turvallisuutta, voin sivuuttaa voimassa olevat muut lait, tämähän on melko suora ja looginen ajatuksenkulku. “Lock-and-load”, sanoisi amerikkalainen.
Kiitos, Sasi ja kumppanit, tämä asia onkin kaivannut lisäselvitystä.
Hyvä yritys
Espoossa on yritetty ryöstää. Ryöstöä oli yritetty niin, että oli jäänyt hieman epäselväksi onko yritetty. Ryöstöä yrittänyt mies oli vetänyt päähänsä sukkahousut, joissa oli lukuisa määrä denimejä, ja joista ei nähnyt läpi. Miehen oli taltuttanut myyntiteline, jossa tapahtumahetkellä oli ollut naistenlehtiä. Poliisin saapuessa paikalle ryöstöä yrittänyt makasi maassa päällään Kotivinkkejä ja mitä näitä nyt on. Poliisin kertoman mukaan mies oli päässyt noin neljän metrin etäisyydelle ryöstöstä, mutta juossut itsensä pahki telineeseen. Kukaan ei havainnut yritystä ennen iltasiivousta, jonka aikana siivooja oli löytänyt lehtitelineen alla vaikeroivan miekkosen. Miehen vierellä oli poliisin mukaan ryöstämiseen soveltuvaa välineistöä, kuten lippalakki, polkupyörän pakoauton avaimet, ja S-Marketin muovipussi $-merkillä varustettu pussi. Tästä vallan innostunut poliisi keksi tapahtumapaikalla ihan uuden rikosnimikkeen, joka tästedes on siis murtovälineen hallussapito. MBC otti yhteyttä Espoon poliisiin kysyäkseen mitkä kaikki esineet voidaan tulkita murtovälineiksi. “Noh, ainakin vasara, ruuvimeisseli, sorkkarauta, iskupora, käsisaha, moottorisaha, kaikki mahdolliset sahat, ja kaikki muukin välineistö, jollain voidaan hetikohta tai heti kun silmä välttää olettaa aloitettavan murtoyritys. Myös välineistön ryöstöön soveltuvuuden estimointi mielessään ja kaupan kassassa mahdollisesti olevan rahasumman kalkylointi mielessään on rangaistavaa.“, sanoo konstaapeli Reinikainen.
MBC:n edustaja kertoo ilmiantavansa teidät kaikki, jotka hallussanne pidätte murtovälineitä.
Taas me kaikki kuollaan
Uusi Suomi tietää kertoa, että mies ja ase on tappava yhdistelmä.
Kommentoin “uutista”, mutta ihan siltä varalta että se sattuu jäämään vaikka, öö, spämmifiltteriin, niin lisätäänpä kommentti tännekin:
Tunnen useita miehiä, joilla on aseita. Olenko vaarassa? Olen useita kertoja ollut paikassa, jossa on ollut useita miehiä ladattujen aseiden kanssa, onko vain tuurista kiinni että olen selvinnyt hengissä tätäkin kommenttia kirjoittamaan? Maassamme on satoja tuhansia miehiä, joilla on aseita, pitääkö minun varautua siihen, että jonain aamuna en pääsekään töihin, koska teillä makaa niin paljon ammuttujen ruumiita että liikenne seisoo?
Onko syynä otsikon laadintaan toimittajan puutteellinen osaaminen vai onko sen taustalla kenties toimittajan oma mielipide asiasta?
“Näistäkin tapoista voisi ehkä puolet olleet voineet olla toteuttamatta, ellei näitä aseita ihmisillä olisi ollut kodeissaan saatavilla.”
Ehkä noin puolet liikennekuolemista olisi jäänyt toteutumatta, jos autoilla ei voisi ajaa yli 120 km/h. Ehkä noin puolet tädeistä olisivat setiä, jos…
Valitettavasti tuon teorian kannalta aseiden määrä ei juuri missään korreloi henkirikosten määrän kanssa.
Me vihaamme Internettiä.
Search
Viimeisimmät postaukset
Viimeisimmät kommentit:
- Torvi on Breaking news
- usp_tactical45 on Breaking news
- Habahoo on Breaking news
- Max on Breaking news
- Paha Kani on Breaking news




