Annika

Ydinaseiden kotisäilytyksestä

Obama haluaa ydinasemateriaalit lukkojen taakse, uutisoi Hesari. MBC:n haastattelussa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kertoi olevansa huolissaan nykyisestä ydinasemateriaalien kotisäilytyksestä. Ydinasemateriaalia on löydetty mm. vantaalaisista asunnoista ja löydösten takia on jouduttu evakuoimaan päiväkoteja. Nykykäytännön mukaan ydinasemateriaalille on hankittava lukollinen kaappi vasta, kun sitä on yli viisi kiloa tai jos materiaali on ns. erityisen vaarallista ydinasemateriaalia. Pienemmät määrät ydinasemateriaalia voidaan säilyttää esimerkiksi pöydällä tai hyllyssä.

Obaman keskustelunavaus on herättänyt vastustusta Nuclear Race Association-järjestössä, joka lobbaa vapaan ydinaselainsäädännön puolesta. “On muistettava, ettei ydinase tapa, vaan yleensä se laskeuma, lämpösäteily tai paineaalto.”

Turkulainen nimettömänä pysyttelevä ydinaseasiantuntija Annika puolestaan toteaa, että on jo pitkään ollut huolissaan ydinaseiden leviämisestä. “Ei varmasti lisää yhteiskunnan turvallisuutta, jos jokaisella vastaantulijalla voi olla ydinase kassissa,” Annika tiivistää. “Ydinaseiden leviämisen estämiseksi olen jo vuosia laatinut lakialoitteita, joissa esitetään talonmiehille oikeutta henkilöön käyvään tarkastukseen kerrostalojen alaovilla. Lisäksi on selvitettävä, voitaisiinko ydinaseuhkaa torjua esimerkiksi internettiä sensuroimalla.”

Internet-sensuuri voitaisiin Annikan mukaan toteuttaa esim. liimaamalla monitoreihin ilmastointiteippiä ydinpommiohjeiden kohdalle.

Tags: , ,

Tuesday, April 13th, 2010 Analyysejä 10 Comments

Kaikki on taas leviänä

Naisemme eduskunnassa otti hiljattain sen tuhannennen kerran esiin kysymyksen, joka on minuakin vaivannut jo vuosia:

“Kysyin hallitukselta ensimmäisen kerran jo vuonna 2000 mitä Suomessa aiotaan tehdä aseiden leviämisen estämiseksi.”

Kohtalaisen pitkän linjan aseharrastajana haluaisin itsekin toistaa tämän kysymyksen: mitä hallitus aikoo tehdä estääkseen aseiden jatkuvan leviämisen? Varsinkin viime aikoina tämä kysymys on ollut erittäin näkyvästi tapetilla toistuvien välikohtausten takia. Todisteena esitän seuraavaa:

  • Kesäkuussa AR levisi Loimaalle. Osia lensi hiekkaan, ja vähempikin leviäminen olisi riittänyt, kiitos. Leviäminen saatiin loppumaan rahalla.
  • Heinäkuussa pienoiskivääri levisi Satakuntaan. Toistuvat syöttöhäiriöt kielivät laajalle edenneestä leviämisestä. Leviäminen saatiin pysähtymään vain huoltopurulla ja runsaalla voitelulla.
  • Elokuussa haulikko levisi Hämeenlinnaan. Kesken rastin se meni leviäksi, eikä kukaan tehnyt mitään.
  • Syyskuussa pistooli levisi niin, että leviämisen varsinaista tapahtumapaikkaa on vaikea määrittää. Kyseinen itselatautuva asetyyppi ei ole kovin herkästi leviävä, toisin kun “1900-luvun alkupuoli” -merkkiset itsesyttyvät pistoolit. Silti leviäminen oli siksi hallitsematonta, että suoritus jäi siihen.
  • Toukokuussa ystäväni levisi aseineen päivineen rastille, ja leviämisen seurauksia jouduttiin paikkaamaan laastarilla. Kyseinen miekkonen on erittäin herkästi leviävä, ja sitä saa aina olla laastaroimassa. Käytössä ollut asetyyppi on vahvasti etupainoisena omiaan aiheuttamaan käyttäjänsä leviämistä.

Kuten Annika, myös minä vaadin hallitukselta välittömiä korjaavia toimenpiteitä:

1. Herkästi leviävien käsiaseiden paikka ei ole kotona. Niiden paikka on metallinkeräyksessä. Harrastajien koteihin on saatava käsiaseita, joiden kanssa voi keskittyä ampumiseen, eikä pään verille raapimiseen.

2. Suomessa on jotain viisi miljoonaa pienasetta, joista valtaosa on ihan paskoja. Näiden aseiden osalta lupaharkinta on käynnistettävä uudelleen, ja tarvittaessa ohjattava harrastaja ostamaan kunnollinen tilalle.

3. Hallituksen on huolehdittava siitä, että kunnollisia varaosia on aina saatavilla. Vain näin voidaan estää aseiden jatkuva leviäminen käsiin ja hiekkaan.

4. Aseen leviämisellä ja suorituksen loppuajalla on selkeä yhteys. Tämä on osoitettu empiirisellä tutkimuksella, jossa todettiin syöttöhäiriön selvittämiseen kuluvan joskus jopa minuutteja. Aseen leviäminen on estettävä keinolla millä hyvänsä, tai edellä mainituin keinoin.

Tags: , ,

Monday, September 14th, 2009 Niitänäitä 28 Comments

Valoa pimeään syksyyn

Luettavissa täältä.

Meillä on myötämielisiä voimia eduskunnasa. Nyt joka mies ylös! Läts-läts-läts.

Keskustelu ei ole vailla huumoriakaan. Tässä muutama teaseri:

Mutta sen lisäksi itse olen vuonna 2000 tehnyt ensimmäisen aloitteen täällä eduskunnassa käsiaseiden saatavuuden rajoittamiseksi ja nimenomaan sen vuoksi, eli aseiden määrällä ja asesurmilla on aivan yhtä suoraviivainen yhteys.

[...] toivon, että kun valiokunta käsittelee asiaa, niin kuunnellaan myös niitä tahoja, jotka ovat huolissaan siitä, että Suomi on yksi maailman aseistetuimmista maista, kuunnelkaa myös vaikkapa rauhanjärjestöjä [...]

Lupien säännöllisellä uusimisella niin poliisi, terveysviranomaiset kuin ampumaseurat ja metsästysseurat voivat riittävästi valvoa, ettei aseharrastuksesta koidu vaaraa sivullisille.

Samoin aseiden ja aseenkantolupien valvonta on sitä vaikeampaa, mitä enemmän aseita on. Sen lisäksi, vaikka näiden asioiden luulisi olevan aivan päivänselviä, asiaa on myös tutkittu. Aseiden määrällä ja asesurmilla on selkeä yhteys. Tätä on tutkittu muun muassa Toronton yliopistossa.

Ampuma-aseita on Suomessa käytetty esimerkiksi poliisisurmissa, kettutarhaiskuissa, Helsingin ampumaratasurmassa, erilaisten ryyppyporukoiden välienselvittelyssä, Liedon arvokuljetusryöstössä sekä huume- ja moottoripyöräjengien välienselvittelyissä

Poliisin pommiryhmä on joutunut tyhjentämään hengenvaarallisiksi asevarastoiksi muuttuneita asuntoja.

Sitten kun aikaa on, niin näihinkin väitteisiin voisi vielä kerran paneutua. Ei sillä, että koomikko itse tajuaisi.

Tags: , ,

Friday, September 11th, 2009 Analyysejä 26 Comments

Lasten puolesta

Olen pöyristynyt.

Stereotyyppivasuri Annika on kiinnittänyt huomiota huutavaan puutteeseen lasten perusoikeuksissa. Täältä löytyvässä puheenvuorossaan hän aivan oikeutetusti perää hallitukselta lasten asemaa Suomessa oleellisesti parantavaa toimenpidettä, lasten oikeuksien sopimuksen artiklan 35 ratifioimista.

Lapsen oikeuksien sopimus (LOS) suojaa lapsia kaikilta seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön muodoilta. Artiklassa 35 kielletään lasten ryöstäminen, myynti tai kauppaaminen missään tarkoituksessa. Lasten myyntiä, prostituutiota ja lapsipornografiaa käsittelevä lisäpöytäkirja kriminalisoi eräitä vakavia lapsen oikeuksien rikkomuksia, kuten lapsikaupan, laittoman adoption, lapsiprostituution ja pornografian. Lisäpöytäkirja korostaa kansainvälisen yhteistyön ja yleisen tietoisuuden merkitystä taistelussa valtioiden rajat ylittäviä rikkomuksia vastaan. Lisäpöytäkirja muistuttaa myös tiedotus- ja opetuskampanjoiden tärkeydestä lasten suojelun lisäämisessä.

(lihavoinnit allekirjoittaneen)

On mielestäni erittäin huolestuttavaa ja suurelta osin yllättävää, että Suomessa on nykyään lasten ryöstäminen, myynti tai kauppaaminen joissain tarkoituksissa laillista. Myöskin lapsikauppa, laiton adoptio (!!), lapsiprostituutio ja pornografia (oletettavasti lapsi-) ovat ilmeisesti toistaiseksi kriminalisoimatta. MBC yhtyy Annikan vaatimukseen ym. tekojen, erityisesti laittoman adoption, kriminalisoimisesta rikoslaissa.

Rikoslakiin voisi lisätä vaikka seuraavia pykäliä:

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Joka

1) on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,

2) koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai

3) saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,

on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa.

Yritys on rangaistava.

Törkeä paritus

Jos parituksessa

1) tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä,

2) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti,

3) aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila taikka näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä tai

4) kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä parituksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Törkeä ihmiskauppa

Jos ihmiskaupassa

1) käytetään 3 §:ssä tarkoitettujen keinojen sijasta tai lisäksi väkivaltaa, uhkausta tai kavaluutta,

2) aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila taikka näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä,

3) rikos kohdistuu kahdeksaatoista vuotta nuorempaan lapseen tai henkilöön, jonka kyky puolustaa itseään on olennaisesti heikentynyt, tai

4) rikos on tehty osana 17 luvun 1 a §:n 4 momentissa tarkoitetun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä ihmiskaupasta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Törkeästä ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka alistaa toisen orjuuteen tai pitää toista orjuudessa, kuljettaa orjia tai käy kauppaa orjilla, jos teko kokonaisuutena arvostellen on törkeä.

Yritys on rangaistava.

Lakiehdotukset ovat vapaasti käytettävissä.

Äkkiä, kirjoitetaan papereita.

Tags: , ,

Friday, February 13th, 2009 Analyysejä 6 Comments

Englannin kokemuksista

Taloussanomissa laskeskellaan käsiaseiden pakkolunastuksen hintaa, siis tämän toimenpiteen, joka kannattaisi, jos sillä pelastettaisiin edes yksi ihmishenki. Muuten artikkeli ei oikein jaksa herättää mun tunteitani, mutta ah, onneksi siellä siteerataan Annikaa:

Annika Lapintie arvioi, että aseiden hallussapidon rajoittaminen on nyt helpompi vaihtoehto. Kieltoajatusta hän ei kuitenkaan vielä hylkäisi.

– Toteutuksessa voitaisiin käyttää hyväksi esimerkiksi Englannin kokemuksia, sanoo Lapintie.

Vai että Englannin kokemuksia. Ovatkohan kyseessä nyt ne kokemukset, joista tälläkin forumilla on vaahdottu säännöllisesti? Henkirikostilastot? Aserikostilastot? Yleinen järjestys ja turvallisuus? Vai puhuuko Annika kenties jostain ihan eri Englannista, sellaisesta joka sijaitsee ehkä jossain rinnakkaistodellisuudessa?

Järjestömmehän on ulkoistanut ymmärtämisen ja muut senkaltaiset toiminnot Anginalle. Auta, Angina, mitä helvettiä tuo nyt tarkoittaa? Mikä saa ihmiset äänestämään tuollaista? Toksoplasmoosi?

Tags: , , ,

Saturday, November 22nd, 2008 Analyysejä 25 Comments

Hengitystä pidätellessä

Nyt ne saatanat ovat vesittäneet Ahtisaaren Nobelinkin.

Koska en itse ole rypäleaseasiantuntija, kysyin Annikan kommenttiosiossa tältä aseasioiden virtuoosilta tarkemmin hänen kantansa perusteita. Annika varmasti vastaa aivan näinä hetkinä viiltävän analyyttisesti ja kertoo tehneensä päätöksensä kylmien faktojen valossa.

Miksei Suomi voisi hankkia nykyisen sota-aseistuksensa tilalle ns. rauhan aseita?

Tags: , , ,

Saturday, November 1st, 2008 Niitänäitä 6 Comments

Bonnie&Clydesta Heckler&Kochiin

Näin kunnallisvaalien alla haluaisin muistuttaa, että ei ole yhdentekevää ketä äänestää. Esimerkiksi äänestämällä populistia pahimmasta päästä voi varmistaa, että kunnallispoliitiikankin tasolla kulutetaan jatkossakin aikaa ja veromarkkoja seuraavanlaisten peruskysymysten äärellä. Tämähän on toki toiston toistoa, mutta on hevosia jotka eivät potkimalla kuole.

Suomessa pienaseiden määrä on asukasta kohden laskettuna Euroopan kärkiluokkaa. Näitä aseita myös käytetään, esimerkkeinä poliisisurmat, kettutarhaiskut, ryyppyporukoiden välienselvittelyt, erilaiset ryöstöt sekä huume- ja moottoripyöräjengien välienselvittelyt. Koko maassa ampuma-aseiden lukumäärä oli vuoden 1996 tilaston mukaan 0,35 asetta asukasta kohden. Nämä ovat luvallisia aseita, mutta yli puolet ampuma-aseella tehdyistä rikoksista tehdään luvatta hallussapidetyillä aseilla. Yhdysvalloissa FBI:n tilastojen mukaan jo yli puolet henkirikoksista tehdään ampuma-aseilla. Aseiden määrä Suomessa kasvaa jatkuvasti ja myös eri tyyppisten aseiden kirjo on lisääntynyt. Yksi syyllinen kehitykseen on Internetissä toimivat erilaiset asekaupat, joista kuka tahansa, joka omistaa luottokortin, voi tilata itselleen uuden jännittävän aseen.

Tällainen uusi Suomeen leviävä ase on 9 mm Heckler & Koch MP5 A3 -merkkinen itseladattava kertatulikonepistooli. [...]

Heckler & Koch on suunniteltu sotilas- ja viranomaiskäyttöön. Siinä on teleskooppiperä, eikä se täytä kiväärille asetettuja pituusvaatimuksia. Teleskooppiperänsä ansiosta asetta on helppo kuljettaa ja se on helpompi kätkeä kuin tavallinen kivääri.[...]

Yhteiskunnan turvallisuutta ei paranna lainkaan se, jos jokainen vastaantulija voi kantaa kassissaan tai taskussaan harrastusvälineeksi tarkoitettua tuliasetta. Aseiden leviämistä mietittäessä tulisi muistaa vanha totuus: “Siellä missä on ladattu ase, se myös laukaistaan”. Erilaisten aseiden omistaminen vaikkapa vain harrastuksen nimissä on vaarallista. Aseiden joutuminen niin sanotusti vääriin käsiin on siten todennäköisempää, mitä enemmän yhteiskunnassamme on aseita, ja lisäksi aseiden ja aseenkantolupien valvonta on aina vaikeampaa, mitä enemmän aseita on liikkeellä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä estääkseen esimerkiksi tämän Heckler & Koch -tyyppisen, viranomaiskäyttöön tarkoitetun kertatulikonepistoolin leviämisen harrastekäyttöön ja mitä toimenpiteitä hallitus on suunnitellut estääkseen aseiden leviämisen ja yleistymisen yhteiskunnassa? Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2000 Annika Lapintie /Vasemmistoliitto “.

Ettei arvon äänestäjiltä jäisi tarinan keskeisimmät opetukset huomaamatta, referoin ne tähän. On huomattava, että pienaseita käytetään joka päivä esimerkiksi poliisisurmiin. Noin joka toinen päivä raskaasti aseistetut kettutytöt tekevät rynnäkköjä tarhoihin cuba libreä huutaen. Moottoripyöräjengeille myönnetyt yhteisöluvat sinkoihin ja kranaatteihin ovat myös syynä monen viattoman kuolemaan. Syynä aseiden leviämiseen ovat internetissä toimivat asekaupat, joista saa ykkösbonuskortilla itseladattavia (kukaan ei lataa niitä puolestasi, toim. huom.) kertatulikonepistooleita. Suomeen on leviämässä Heckler ja Koch ruton tavoin. Tähän tapaan. Kuvassa Heckler punaisella, ja Koch sinisellä.

Kuva 1

Leviää kohta Norjaankin jollei mitään tehdä. Heckler ja Koch on vaarallinen, koska siinä on teleskooppi, jolloin se on helppo kätkeä. Asekätkennällä on Suomessa muutenkin pitkät perinteet, joten ei tähän tarvita enää lisää helposti kätkeytyviä. Aseiden leviämistä mietittäessä tulisi muistaa vanha totuus: “Siellä missä on ladattu ase, se myös laukaistaan” Juuri tämän takia siellä missä on esimerkiksi poliisi, on myös aina silmitön tulitaistelu päällä. Muistakaa myös, että siellä missä ei ole asetta, siellä sitä ei voida laukaista. Aseen voi siis laukaista vain siellä missä se on. Kaukolaukaisu ei tule kysymykseen. Tämän vuoksi myös ampujan täytyy olla siellä missä asekin on. Kehän päässä on totuus, ja se todella on se, että siellä missä laukaistaan, siellä on myös ase. Vai miten se meni. Erilaisten aseiden omistaminen vaikkapa vain harrastuksen nimissä on vaarallista. Erilaisten veisten omistaminen vaikkapa vain leivänleikkuumielessä on vaarallista. Keihään omistaminen vaikkapa vain keihäänheittomielessä on vaarallista. Teräskärkisten maihareiden omistaminen vaikkapa vain kävelymielessä on vaarallista.

Vain äänestämällä voit estää Hecklerin ja Kochin leviämisen suinpäin Suomeen.

Tags: , ,

Tuesday, October 7th, 2008 Niitänäitä 24 Comments

Helmiä

Tähän postaukseen on kerätty parhaita paloja Kauhajoen joukkomurhan jälkeisestä paskamyrskystä.

Aloitetaan vahvalla luottopelaajalla, Annikalla. Annikaa harmittaa, kun yhteiskunta tekee kaikkensa tarjotakseen ihmisille mahdollisuuksia harrastaa ampumaurheilua, ja on myös ymmärtänyt kyseisen harrastuksen syvimmän olemuksen:

On käsittämätöntä, että Suomessa suojellaan ihmisten oikeutta ampua viimeiseen asti. Miksi tappoaseita pitäisi saada säilyttää kotona?

Lisäksi Annikalla on suhteellisuudentaju kohdallaan:

Suomessa on maailman liberaalein aselainsäädäntö USA:n jälkeen.

Annikan blogin kommenteissakin esitellään vahvaa yleistietoa maailman tilasta:

Täysin silmitöntä ammuskelua ja vandalismia esiintyy todellakin vain Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Muitakin helmiä sieltä löytyy, kannattaa tutustua.
Nimettömäksi (syystä) jäävä demari taas on huolestunut kaupunkikuvassamme niin kovin yleisistä aseista:

SDP:n mielestä käsiaseiden vapaa hallussapito julkisilla paikoilla ei ole modernissa yhteiskunnassa kansalaisoikeus.

Osmo taas on tutustunut ampuma-aselakiin ja etenkin sen pykälään 106 :

Siksi ampumaurheilua pitäisi harjoittaa varsin pitkään, ennen kuin oikeus säilyttää pistoolia yöpöydän laatikossa irtoaa.

Eräs kaikkien aikojen jämerimmistä pääministereistämme, Matti, on löytänyt syyn tapahtumiin mekaanisen laitteen ominaisuuksista:

Pääministeri ei kuitenkaan lähde syyllistämään poliiseja, vaan esittää pohdittavaksi, ovatko käsiaseet sellaisia aseita, joihin pitäisi saada lupia.

Poliisin toimintahan on ollut moitteetonta, mutta kun se pyssy oli niin lyhyt, niin näinhän siinä sitten kävi. Mutta Matti osaa myös nähdä asioiden välisiä yhteyksiä.

Poliisissa taas on asiantuntemusta tietoverkoista, esimerkkinä poliisiylijohtaja Mikko:

Pitää miettiä, voidaanko netin sisältöjä muilla keinoilla esimerkiksi rajoittaa.

Kristillinen Päivi taas ratsastaa rohkeasti tapahtumalla kohti auringonlaskua:

”Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle. Sen jäljet ovat synkät ja pelottavat”

Sisäministerimme puolestaan poikkeaa linjasta, ja haluaa selvittää asioita ennen kuin tekee johtopäätöksiä:

“Pitää löytää se tie, ettei kohtuuttomasti vaikeuteta ampumaharrastajien toimintaa.”

Annella on muutenkin poikkeuksellisia mielipiteitä:

“Aseethan eivät ketään tapa, vaan se, kun ne ovat väärissä käsissä. En lähde syyllistämään ketään, jotka metsästävät tai harrastavat ammuntaa.”

Mahtaako tuo poliitikko ollakaan. Kysyy asiantuntijoilta eikä edes vaahtoa suupielistä.
Muistakaa siis äänestää, mutta olkaa tarkkana, kun äänestätte.

Tags: , , , , ,

Tuesday, September 30th, 2008 Analyysejä 22 Comments

Päivän EmPu

Arvoisa lukijamme nimimerkki herja on poliittisesti valveutunut, ja äkkäsi tuoreimman hölmöilyn itseladattavan kertatulikonepistoolin kotisivuilta. Annika on tällä kertaa huolestunut siitä, että poliisin käsiin toimitetut luvattomat aseet huutokaupataan.

Mielestäni on todella hyvä, että laittomat aseet voi luovuttaa poliisille ilman, että tarvitsee pelätä rankaisutoimia. Täällä tavoin voidaan vähentää liikenteessä olevien aseiden määrää.

Typerää sen sijaan on, että aseet laitetaan huutokaupan kautta takaisin liikenteeseen.

“Liikenteessä” olevien aseen määrä on yhtä huolestuttava kuin liikenteessä olevien vanhojen Ladojen määrä. Nyt kun ne aseet on kerran saatu pois “liikenteestä”, niin on se nyt kumma että liikenne vaarannetaan uudelleen työntämällä se täyteen aseita. Mutta tässä on tämä kansallisen turvallisuuden aspekti:

Jos itselläni olisi luvaton ase hallussani ja jos veisin sen poliisille, niin tietysti haluaisin, että ase tuhotaan. Näin sillä ei enää koskaan uhattaisi ainuttakaan ihmishenkeä.

“Enää”?. Onko nyt niin, että lähtökohtaisesti “liikenteessä” olevalla aseella, varsinkin luvattomalla, ensisijaisesti uhataan ihmishenkiä, mukaan lukien Annikan luvaton ase? Annikalla on varmasti tuhansia sivuja dokumentteja sen väitteen tueksi, että poliisin asehuutokauppa on kansallinen turvallisuusriski. Nyt onkin syytä epäillä poliisin sekaantuneen alamaailman kuvioihin:

Mielestäni on todella kummallista, että poliisi järjestää rahanpesun tapaisen asepesuoperaation. Eli laittomat aseet takaisin kiertoon…

Kansalliseksi turvallisuusriskiksi luetaan seuraavat aseet:

  • Laiton ase
  • Alaston ase
  • Alaston ase 2 1/2
  • Tappava ase 5
  • AC/DC: Big gun

Puurot ja vellit on nyt, kuten tavallista, Annikalta taas aivan sekaisin, mutta on tässä skandaalissa Annikan mielestä jotain hyvääkin:

Toisaalta täytyy myöntää, että huonossa asiassa on sentään jotain hyvääkin. Poliisi järjestää asekaupan avoimesti ja varmistaa, että aseiden huutajilla on aseisiin vaadittavat luvat.

Huolestuttavaa olisi, jos poliisi myisi aseet takaluukusta ohikulkijoille S-etukorttia vastaan. Annika todella luulee, että tämä on normaali käytäntö, sillä:

Tämän takia mietinkin, että pitäisiköhän minun mennä huutamaan itselleni joku kaupan olevista haulikoista, kivääreistä, pistooleista, revolvereista, yhdistelmäaseista tai kaasuaseista? Saatuani aseen voisin sitten tuhota sen.

Sikäli pitäisi, jos sinulla on aseelle hyväksyttävä käyttötarkoitus, ja pystyt osoittamaan harrastuneisuutesi. Aseen tuhoaminen ei ole hyväksyttävä peruste sen hankinnalle. Annika, olet uponnut aseasioissa jo niin monta kertaa jäihin, että seuraavaksi kun aiot antaa hölmöjä lausuntoja asian tiimoilta, niin kysy edes ensin joltakin, jolla on edes auttava käsitys yleisesti ottaen mistään.

Tags: , ,

Thursday, May 8th, 2008 Niitänäitä 4 Comments

Laiton pistooli internetistä

Annikahan sellaisia lupaili olevan. Tampereella Annikaa ilmeisesti uskotaan:

(Klikkaa kuvaa)

Kerrottakoon nyt epätietoiselle Tapparan miehelle, että poliisi kerää laittomia aseita pois aina niitä tavatessaan. Laittomia aseita voi siis tiedustella lähimmältä poliisilaitokselta. Puhelinnumero on 07187 40131.

Tags: , , ,

Monday, January 28th, 2008 Aseet Comments Off


Me vihaamme Internettiä.

Search

 

Viimeisimmät kommentit:

Muuta hyödyllistä

Arkisto

Osta onnea


Ringer T*
Price: $0.00 - Buy Now

Muuta


@MEMBER OF PROJECT HONEY POT
Spam Harvester Protection Network
provided by Unspam

In Memoriam: