Parodiahorisontista tajunnanvirtaan

Mä olen oikeasti nyt huolissani. Yhä enenevässä määrin vastaan tulee materiaalia, jolle ei vain voi enää irvailla. Otetaan nyt vaikkapa kotimaiseksi esimerkiksi tämä. Suhteellisuudentaju on kyllä karannut ja juoksee jo kaukana, jos pehmolelun rikkomisesta nousee tuollainen krapeli. Ansioitunut lukija lähetti Anna Ilmille tämän kuvan, ja valitettavasti en pysty tuon parempaan.

Toinen esimerkki horisontin paukkumisesta on herra Roos. Blogimme sai nimettömän ilmiannon Jiipeen teksteistä, ja ensisilmäyksellä kaverin blogi näytti olevan ehtymätön lähde ivalliselle ja omahyväiselle nimimerkin suojista sivaltelulle. Aiemmin JP totesi esittelytekstissään suhtautuvansa positiivisesti kaikenlaiseen maahanmuuttoon, koska se tuo tervetullutta muutosta suomalaiseen vihan kulttuuriin, vai miten se nyt mahtoi mennä. Pääsin heti lyömään Hitler-kortilla: JP:n kanssa samalla tavalla maahanmuutosta ajattelevia löytyi 40-luvun loppupuolella Argentiinasta.

Nykyään JP tyytyy vain toteamaan, että suhtautuu kielteisesti nimettömiin bloginpitäjiin, jota eivät uskalla julkisesti puolustaa mielipiteitään. Ilmeisesti meistä ei sitten tulekaan kavereita.

JP:n blogiin kannattaa kyllä tutustua. Miehestä valuu kolmessa vuorossa melkoista ajatusten Aurajokea, etenkin kommenttiosiossa. Halla-ahon vaalimenestykseen hän tuntuu kompastuneen pahasti, ja ylösnousussa näyttää olevan suuria vaikeuksia. Esimerkiksi tämä kirjoitus on melkoisen kummallinen tullakseen lukeneen ihmisen kynästä. On hyvin vaikea nähdä. miten tuossa käsiteltyä Halla-ahon tekstiä voi tulkita noin väärin, ellei sitten tahallaan tai helvetinmoista typeryyttään.

<tajunnanvirtaa>

Nyt lipsun hiukan aiheesta, mutta tämä tapaus Halla-aho on kyllä omituinen. Emotionaalipiireissä keskitytään miehen leimaamiseen natsiksi, rasistiksi ja muutenkin huonoksi ihmiseksi, mitä hän toki voi ollakin. Halla-ahon persoona ei minua kylläkään juuri kiinnosta, joten toivoisinkin, että edes osa innosta suunnattaisiin hänen tekstiensä ja niissä esitettyjen ajatusten kritisoimiseen ja vääriksi osoittamiseen. JP:kin yrittää sitä kyllä, mutta melko heikosti. Kaikkein lähimmäksi minun ymmärtämääni näytön keräämistä JP pääsee, kun puhutaan ulkomaalaisten yliedustuksesta rikostilastoissa:

Laske nämä uudelleen painottamalla ne eri maahanmuuttajaryhmien ikärakenteella ja työttömyysasteella, tai vertaaamalla lukuja yksinkertaisesti 18-30-vuotiaiden suomalaismiesten lukuihin! Nämä luvut ovat yksinkertaisesti tilastoilla valehtelua

Vaikuttava perustelu.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että arvon professori voisi laskea itse ja esittää sitten luvut ja laskut. Sitten ajatus kääntyy siihen, että jos 18-30-vuotiaat työttömät miehet ovat todellakin sellainen yhteiskunnallinen riskitekijä kuin JP vihjaa, niin miten on suomalaisen yhteiskunnan edun mukaista tuoda heitä tänne lisää ulkomailta?

Mä haluaisin, että Halla-aho ja aatekumppaninsa olisivat väärässä, että kaikki ihmiset olisivat ihania ja että me voisimme tarjota kaikille hyvän elämän. Voisiko joku nyt osoittaa mulle, että niin on? Toistaiseksi näyttö ei vakuuta.

</tajunnanvirtaa>

Kaikkein huonoin elokuvagenre on huono komedia. Huonoille toiminta- ja kauhuleffoille voi nauraa, mutta huono komedia ei edes naurata.

Maastamme on tulossa huono komedia. Tämä on kaltaiseni sarkastisen bloggaajan kannalta erittäin huolestuttavaa. Kuka pystyisi parodioimaan Vintiöitä tai American Pie kutosta?

Kaiversi Paha Kani - WWW
Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • email
  • MySpace

Tags: , , ,

Saturday, November 8th, 2008 Analyysejä

2 Comments to Parodiahorisontista tajunnanvirtaan

  1. Olin jo näin lähellä [aseta tähän kapea sormienväli] kirjoittaa “I feel your pain, brother”, mutta sitten näin Vintiöitä halventavan loppukaneettisi. Tiedoksi vain: eräillä meistä on rakkaita nuoruusmuistoja (vaiko jopa lapsuus-? vuodet menevät niin nopeasti) senkin sarjan parista. Vaikka tietenkin uuden polven Pasila on aivan omassa luokassaan, ei pidä väheksyä kokonaisten sukupolvien merkittäviä tv-kokemuksia.

    Ameriikan piirakoista olen samaa mieltä kanssasi.

  2. Angina on November 8th, 2008
  3. Kuka on kingi? Mistä sitä piirakkaa saisi? Ei kai tuolta Roosilta kuitenkaan?

  4. usp_tactical45 on November 9th, 2008


Me vihaamme Internettiä.

Search

 

Muuta hyödyllistä

Arkisto

Osta onnea


Ringer T*
Price: $19.99 - Buy Now

Muuta


@MEMBER OF PROJECT HONEY POT
Spam Harvester Protection Network
provided by Unspam

In Memoriam: