Kauhajoesta
Nyt kun Kauhajoen tapahtumien aiheuttama paskamyrsky on yleisön keskittymiskyvyn lyhyyden takia laantumassa, on aika käsitellä asia tälläkin forumilla. Kiitos median ponnistelujen, meille on viime päivinä paljastettu käänteentekeviä faktoja, kuten se, että omaiset surevat, jos heidän lapsiaan surmataan. Tähän emme ota nyt kantaa, vaan jätämme lukijan siltä osin muiden tietolähteiden varaan. Ihmetyksen sanasen sen sijaan voimme lausua siitä, että kymmenen ihmisen hengen vaatinutta joukkosurmaa nimitetään “kouluammuskeluksi”.
Mitä tapahtui
Kauhajoella 22-vuotias mies ampui pitkään kestäneen harkinnan ja suunnittelun jälkeen yhdeksän koulukaveriaan, opettajansa ja itsensä. Kukin voinee itse miettiä, minkälainen ihmismieli kykenee tällaiseen tekoon. Lisäksi voidaan spekuloida sillä, millainen vaikutus erilaisilla kielloilla ja säännöillä on kyseisenkaltaiseen persoonaan, mutta vastauksia emme voi koulutuksen ja toisaalta toimittajanmoraalin puuttuessa antaa.
Käytetty ase
Teossa käytettiin itselataavaa pienoispistoolia malliltaan Walther P22 Target. Kyseisen asemallin ominaisuuksia on jo aiemmin käsitelty tässä blogissa. Julkisuudessa on esiintynyt eri tasoisia asiantuntijoita kertomassa, kuinka kyseistä asetta ei voida käyttää ampumaharrastuksessa, ja sen voisi vaikka kieltää. Totta on, että Walther P22 on huono ase. Mutta samaa asetyyppiä edustaa esimerkiksi Ruger Mark 2, ja vaatii jo melkoista akrobatiaa väittää, ettei se soveltuisi pistooliammunnan harjoitteluun. Ja jos samaa itselataavien .22-kaliiperisten pistoolien janaa jatketaan kohti täysiverisempiä kilpa-aseita, päästään sellaisiin aseisiin kuten aikaisemmassa postauksessa käsitelty Walther GSP. GSP:n kilpa-asemainen ulkonäkö saattaa aseisiin perehtymätöntä tarkkailijaa harhauttaa, mutta se soveltuu luokkatoverien ampumiseen aivan yhtä hyvin, ellei paremminkin, kuin nyt käytetty Walther P22. Jos tapahtumien perusteella lähdetään jotain pistoolityyppiä kieltämään, voitaisiin kieltää huonot itselataavat pistoolit (kuten SAL:n IPSC-jaoston puheenjohtajakin tarkoitti puhuessaan em. kaltaisten aseiden kiellosta). Vaikka kukaan asioista perillä oleva harrastaja ei näiden aseiden perään itkisi, tällä kiellolla saavutettavan turvallisuuslisän merkittävyydellä spekuloinnin jätämme lukijan harteille.
Käsiasekielto
Korkeinta poliittista johtoamme edustava pääministeri Vanhanen ilmoitti muutamia tunteja tapahtuman jälkeen, että helposti piilotettavien käsiaseiden kieltoa on nyt harkittava. Kehotamme asiasta vahvasti tuntevia vertailemaan esimerkiksi jääkiekkokassin kokoa erinäisten metrin mittaisten esineiden kokoon. Ellei ilmapiiri olisi nyt näinkin herkkä, voisimme esittää videotallenteen siitä, kauanko kestää ampua kymmenen taulua kaksipiippuisella metsästyshaulikolla, tulivoimaisemmista metsästysaseista kuten pulttilukkoisista metsästyskivääreistä puhumattakaan. Niinpä jätämmekin helposti piilotettavien aseiden täyskiellolla saavutettavan turvallisuuslisän merkittävyydellä spekuloinnin lukijalle.
Kaikkien aseiden kieltäminen
Miksei kielletä kaikkia aseita? Silloin ei tarvitsisi pohtia eri aseiden vaarallisuutta toisiinsa nähden, eikä pelätä laillisilla aseilla tehtyjä tappoja. Lienee kiistatonta, että metsästys on maassamme pysyvä ilmiö, ja siihen tarvitaan aseita. Mutta metsästyksessä käyttökelvottomat harrastusaseet voisi varmaankin kieltää? Kun metsästysaseilla voidaan, toisin kuin julkisuudessa esiintyneiden lausuntojen perusteella voisi uskoa, hyvinkin helposti tappaa myös ihmisiä, on tämän kirjoittajien vaikea nähdä sitä huomattavaa turvallisuuslisää, joka saataisiin aikaan suututtamalla perinjuurin suomalaiset urheiluampujat, jotka ovat lainkuuliaisuudessaan varmasti maamme kärkijoukkoa.
Aseiden säilytys ampumaradoilla
Jätetään nyt huomiotta se, että aseiden säilyttäminen ampumaradoilla estäisi harrastajia käyttämästä useaa rataa ja samalla osallistumasta kilpailuihin muualla kuin kotiradallaan. Jätetään tarkastelun ulkopuolelle myös turvallisten säilytystilojen ja valvonnan vaatimat tähtitieteelliset kustannukset ja muut käytännön seikat. Tarkastellaan sen sijaan säilytyksen tuomaa lisäystä turvallisuuteen. Tarkastelu on hyvä aloittaa siitä, kuinka vaikeaa aseen vieminen pois radalta olisi. Jos tarkastelun kohteena oleva henkilö NN on aikeissa mennä oppilaitokseen ampumaan mahdollisimman monta ihmistä ja sitten itsensä, onko mahdollista, että hän keksisi jonkin keinon saada aseen pois radalta?
Aselaki yleensä
Suomalaisessa aselaissa ei ole mitään vikaa. Jokainen voi halutessaan tutustua siihen Finlexissä. Suosittelemme aselakiin tutustumista ennen siitä puhumista. Tämä toimintajärjestys ehkäisee melko tehokkaasti ns. puutaheinää puhumisen.
Aselaki, ja etenkin siihen liittyvä eräiltä osin ongelmallinen ja epälooginen Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje AYO antavat lupaviranomaiselle varsin tarkat ohjeet siitä, kelle voi myöntää luvan hankkia ja hallussapitää aseita. Luotettavan harrastustodistuksen esittämiselle asetetaan varsin suuri painoarvo. Juuri tällä yritetään ehkäistä virheellisin perustein hankittavien aseiden saamista. Harrastustodistus vaatii pitkäaikaista vuorovaikutusta ampumaseuran, tai joissain tapauksissa maksullisen ampumaradan henkilökunnan kanssa. Tämä vuorovaikutus paljastaa mahdollisen ongelmatapauksen hyvin paljon helpommin kuin poliisin suorittama yksittäinen haastattelu, jossa mieleltään hyvinkin poikkeava yksilö voi esiintyä vakuuttavasti. On tapauksia, joissa sittemmin henkirikosalalla menestyneelle yksilölle on osoitettu ampumaseurasta ovea arveluttavan käytöksen vuoksi. Osassa näistä tapauksista poliisi on kuitenkin katsonut mahdolliseksi myöntää heille aseluvan. Esimerkkinä voidaan mainita eräskin Tallinnassa kaverinsa paloitellut votkaturisti.
Ongelma ei ole aselaissa, vaan sen täytäntöönpanossa. Kummassakaan Suomessa tähänastisista kouluissa tapahtuneista joukkomurhista ei tekijällä ole ollut ampumaharrastustaustaa. Tästä huolimatta heille on myönnetty lupa pienoispistooliin, joskin molemmissa tapauksessa vain määräaikainen lupa. Luvan määräaikaisuus ei ilmeisesti ole erityisesti lisännyt yleistä järjestystä saati turvallisuutta.
Ilmeisesti pienoispistoolia pidetään yleisesti jonkinlaisena pseudoaseena, joka ei oikeastaan ole ase ollenkaan ja näinollen siihen myönnetään lupa herkemmin kuin tehokkaampiin aseisiin. Voitaneen kuitenkin viimeaikaisten tapahtumien valossa todeta, että aseen tekniset ominaisuudet, joihin aselaki ohjeineen niin suurella pieteetillä keskittyy, ovat täysin toisarvoisia asetta hallussaan pitävän yksilön ominaisuuksiin verrattuna aseen aiheuttamaa vaaraa arvioidessa. Olisi toivottavaa, että aselupaa hakeva henkilö katsottaisiin joko turvalliseksi tai ei-turvalliseksi, eikä niin, että “melko ei-turvalliselle” henkilölle myönnettäisiin lupa “vain vähän vaaralliseen” aseeseen. Lisäksi nykyistä huomattavasti tiukempi seula ensimmäistä asettaan hankkivien lupia harkittaessa nostaisi kynnystä harrastuksen aloittamiseen, mutta se ei oikeasti asiasta kiinnostunutta kyllä estäisi. Kategorinen kielto olisi tyypillinen poliitikon keino hoitaa asiaa, josta ei juuri mitään ymmärrä: aiheuttamaansa harmiin verrattuna huomattavan tehoton, mutta takaisi asiaa ajaneelle poliitikolle huomattavasti palstatilaa ja irtopisteitä.
Mitä tulisi tehdä
Yllä on esitetty useita esimerkkejä huonoista ideoista nyt tapahtuneen uusiutumisen ehkäisemiseksi. Mitä sitten tulisi tehdä? Koska meillä ei ole journalistista koulutusta emmekä näin ollen ole jokaisen alan asiantuntijoita, toteamme että emme tiedä. Ongelman määrittely on kuitenkin ensimmäinen askel sen ratkaisemiseksi, ja tässä tapauksessa ongelmaksi voitaisiin määritellä vaikka se, että nuoret miehet haluavat tappaa mahdollisimman paljon koulukavereitaan ja itsensä. On toivottavaa, että tästä maasta löytyy asiantuntemusta tuon ongelman lievittämiseen, joskaan sen täydelliseen ratkaisemiseen ei varmaankaan koskaan päästä. Tarvittavat asiantuntijat on tunnistettava ja heille on annettava tarpeeksi resursseja tehtävää varten.
Jos ongelmaksi määritellään se, että nuorilla miehillä on sellainen yhdistelmä tietotaitoa ja välineitä, että kykenevät teknisenä suorituksena useiden ihmisten tappamiseen, niin juoksemme sellaisen hevosen perässä, jota emme saa koskaan kiinni.
Lopuksi
Kauhajoen tapahtumat nostivat melkoisen poliittisen ulostemyrskyn mediassa. Suosittelemme muistamaan seuraavissa vaaleissa, ketkä pitivät selkänsä suorana myrskystä huolimatta.
Me vihaamme Internettiä.
Search
Viimeisimmät postaukset
Viimeisimmät kommentit:
- Torvi on Breaking news
- usp_tactical45 on Breaking news
- Habahoo on Breaking news
- Max on Breaking news
- Paha Kani on Breaking news



