MBC on taas kerran etulinjassa taistelussa epäoikeudenmukaisuutta, sortoa, sovinismia ja siirtomaavaltaa vastaan. Tarkastelimme järjestömme monimuotoisuutta, kuten työministerimme Tarja on meitä neuvonut tekemään. Oletan kilpailukykymme kasvavan tämän johdosta huomattavasti ehkä jo tämän vuoden puolella.

Tulokset alla:

Monimuotoisuutta näkyisi siis löytyvän, mutta muutamalle (kaksi tai enemmän) nätille lesbolle olisi vielä tilaa. Kiinnostuneet ottakoon yhteyttä toimitukseen. PS: Foto olis kiva.

Työministeri Tarjalla on unelma.

Yrityksen olisi hyvä tietää, että sen työyhteisö on riittävän monimuotoinen. Sen tulisi tarkastaa puolivuosittan, että palkkalistalta löytyy eri sukupuolia, eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja.

Emotionaalisenkin puolueen olisi hyvä tietää, että yrityksillä, siis sellaisilla tosimaailman yrityksillä, joiden on tarkoitus saada jotain aikaan, on melko monimuotoisesti muutakin tekemistä kuin miettiä, että onko täällä nyt sitten tarpeeksi ainoita lapsia ja toisaalta kuusitoistalapsisten lestadiolaisperheiden kasvatteja. Ja ettei nyt vaan olisi käynyt niin, että on jäänyt palkkamatta serbokroatiaa äidinkielenään puhuva likinäköinen ortodoksi? Ja vaikka juuri nyt olisikin hommissa kiintiöateisti avioeroperheestä, ei tilanteeseen pidä tuudittautua vaan asia on hyvä tarkastaa maaliskuussa uudestaan. Jos se perkele onkin ruvennut vaikka Jehovan todistajaksi.

Monimuotoinen työympäristö on usein innovatiivinen. Totutut toimintamallit saavat erilaisten ihmisten tietojen ja taitojen myötä rinnalleen uusia ideoita ja menetelmiä. Monimuotoisuus ja erilaisuus luovat uusien oivallusten kannalta otollisen maaperän.

Minkähänlaisesta monimuotoisuudesta ja erilaisuudesta tässä nyt on kysymys? Mä en kyllä sitten millään keksi, mitä Tarja tarkoittaa.

Ja jos työministerillämme olisi edes jonkinlainen käsitys työnteosta tai voittoa tuottavista yrityksistä, hän varmaan myöskin ymmärtäisi, että yrityksillä on tapana palkata tarvitsemaansa henkilöstöä. Jos Maa & Siirto OY tarvitsee maansiirtokoneenkuljettajaa, siihen hommaan otetaan maansiirtokoneenkuljettaja, mielellään ammattitaitoinen jos sellainen on saatavilla. Rekrytointia hoitava Lunkvisti ei oletettavasti ole kovinkaan kiinnostunut hakijan homoudesta taikka vapaamuurariudesta taikka näiden puutteesta. Näistä asioista ollaan kiinnostuneita vain emotionaalipiirien fantasiakuplan sisällä, jossa ammattitaito maansiirtohommissa on toisarvoinen seikka Monimuotoisuuden rinnalla, ja jossa taustaviritteisvaikutteisia etnisesti latautuneita ihmisiä otetaan tai jätetään ottamatta töihin vain ja ainoastaan heidän sävyviritteisyytensä vuoksi.

Lisäksi voidaan myös esittää, että yksityisellä rahalla toimiva yritys saisi toimia myös palkkaamiensa henkilöiden suhteen juuri niin kuin parhaaksi katsoo. Voidaan olla melko varmoja, että jos monimuotoinen työyhteisö olisi sinällään jonkinlainen kilpailuetu, olisi ainakin kansainvälisissä pörssiyhtiöissä nurkat pullollaan esim. Hesan rautatieasemalta rekrytoitua nuorisoa. Niissä piireissä kun ihan oikeasti raha ratkaisee ja ideologia taipuu sen mukaan.

Kyllähän maailmaan mielipiteitä mahtuu, mutta jotenkin sitä uskoisi, että työministerillä olisi jotain konkreettisempaakin pöydällään.

Mies, kitara ja ääni.

Mikko Kivinen on ajanut naisen päälle. Nainen on päälleajon seurauksena osoittanut, että Newton ei ehkä sittenkään ollut ihan oikeassa lakejaan rustatessaan.

Kai siinä on vauhtia jonkin verran ollut, koska nainen kohosi parin metrin korkeuteen. Hän lensi kuin rukkanen ylös ja pyöri vähän aikaa ilmassa, onnettomuutta todistanut mies kertoo Iltalehdelle.

Aikaisemmin aamulla Iltalehti kirjoitti, että nainen lennähti metrin päähän. Vankan käsitykseni mukaan metrin päähän kaadutaan, sikäli kun yliajettu useasti on yli metrin pituinen. Se taas ei ole yliajo eikä mikään, jos yliajettu ei kaadu. Lisäksi nainen “kohosi” parin metrin korkeuteen, pyöri siellä hetken aikaa(?), ja kaatui siis metrin päähän. Jos en olisi näin sofistikoitunut, saattaisin kysyä esimerkiksi että mitä vittua?

Myös poliisi on tehnyt omat johtopäätöksensä asiasta. Tai siis ei ole, koska tuosta ei ota pirukaan selvää. Varmuuden vuoksi rankaistaan kaikkia paikalla olleita, myös silminnäkijöitä:

Tässä vaiheessa sekä jalankulkijaa että autonkuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tässä katsotaan, että jalankulkijakin on tullut varomattomasti. Saa nähdä, mikä sitten on lopputulos.

Jalankulkija tuli varomattomasti(?). Lisäksi suinpäin lentely sinne tänne on tuomittavaa. Kansa Sysmän suunnalla vaatii nyt kyllä selitystä.

Kusessa ollaan:

Tässä blogissa ollaan vähän väliä naurettu analysoitu taisteluhenkisiä (ns. warrior spirit tai sitten killer instinct) kansalaisia, jotka maksavat Velkaa esim. seisten vanttuut tahi lapaset suorina sankarihaudoilla vaikka on kylmä. On kuitenkin hyvä tarkastella ilmiötä maailmanlaajuisesti, ja huomata, että paikallisilla sankareilla on vielä pitkä matka kuljettavanaan ennen kuin päästään sille tasolle, jolle homma on Atlantin takana noussut.

Kaveri toimii siis vaimonsa kanssa tiiminä, ja ottaa itse useita .338-luoteja selkäänsä antaessaan suojatulta. Ostarilla.

Sain tuossa ensi käden tietoa viranomaiselta, joka on sen verran lähellä päättäviä tahoja, että tietoja voidaan pitää luotettavina. Ensinnäkin, valmisteilla todellakin on uusi aselaki, jonka voimaantulo ajoittunee jo ensi vuoteen. Lähteeni mukaan puhutaan “aselain avaamisesta”. Tämä tarkoittaa sitä, että syksyllä voimaan tullut aselain yhtenäistämisohje sulautetaan nykyiseen aselakiin, ja sitä täydennetään EU:n ampuma-asedirektiivin kanssa. Tämä ei siis todellakaan lupaa hyvää. Sisäasianministeriössä on tulevaa lakia valmisteltaessa tulkittu direktiiviä jossain prosessin vaiheessa esimerkiksi siten, että muun muassa äänenvaimentimista ja lippaista olisi tulossa luvanvaraisia. Lienee turha edes mainita kuinka absurdi ajatus tämä on, mutta se ei tunnetusti ole este läkimuutokselle. Direktiiviä on tässä tapauksessa tulkittu tahallaan ilmeisen väärin, ja mikäli näin on, ei ole mikään ihme että asiaa valmistellaan salassa, sillä moinen toimintatapa ei päivänvaloa kestä. Kysyin lähteeni arviota siitä, voiko villeimmissä huhuissa esiintynyt itselataavien aseiden täyskielto toteutua. Hänen arvionsa mukaan tällaisesta ei ole viitteitä, eikä hän usko niin radikaaleihin muutoksiin. Kuitenkin, vaikka tietyn tyyppisiä aseita ei kiellettäisikään, voidaan lupakoukeroilla lähteeni mukaan käytännössä se saada aikaan ilman että laissa suoraan lukisi niin.

Asiaa on nähdäkseni valmisteltu verhon takana kaikessa hiljaisuudessa, jotta harrastajapiirit eivät saisi ääntänsä kuuluviin. Missään ei esimerkiksi ole julkaistu sellaista tietoa, että aselakia edes oltaisiin muuttamassa. Asiaa valmistelee sisäasianministeriön ase- ja arpajaisyksikön ylitarkastaja Mika Lehtonen. Hän on siis se henkilö, jonka on osattava, ja jonka on pakko vastata asiaan liittyviiin kysymyksiin. Joidenkin huhujen mukaan Lehtonen on AAHY:n johtajan, Jouni Laihon asialla. Laiho on lähteeni mukaan erittäin asevastainen henkilö, joten yhtälö käy järkeen. Lisäksi taannoisen sisäasianministeriön kansliapäällikön nimittämisellä saattaa hyvin olla merkittäväkin rooli tässä kupletissa. Siksi poikkeuksellinen oli nimitysprosessin kulku. Lähteeni mukaan AYO:ta valmistelemassa olevassa työryhmässä oli ainoastaan kolme henkilöä, joilla on minkäänlaista kosketuspintaa harrastajakuntaan. Kaikki loput olivat täysin maallikoita, ja on erittäin ilmeistä, että tulevaa aselakia valmisteleva työryhmä ei sisällä ensimmäistäkään asiantuntijaa. Lakimuutos joutuu toki käymään läpi normaalin parlamentaarisen prosessin, mutta tarvittaessa se voidaan saada hyvinkin nopeasti läpi, mikäli sitä saadaan rauhassa valmistella ilman, että siihen voidaan ulkopuolelta vaikuttaa. Tämä on aivan epäilemättä tarkoituskin.

Lähteeni mukaan nyt aseharrastajien on todella syytä olla huolissaan, ja on erittäin tärkeää, että asian ympärille saadaan viriämään julkista keskustelua. Asian olematon esilläolo mediassa ei uskoakseni ole vahinko, vaan ainakin osittain tarkoituksellista asian pimittämistä, ja mahdollisesti myös yksittäisten henkilöiden henkilökohtaisten intressien mukaista. Mielenkiintoinen on myös AAHY:n johtajan henkilökohtainen kanta, sillä hän kuulemani mukaan ajaa asiaa erittäin voimakkaasti, kuten teki myös AYO:n tapauksessa. AYO:sta sattui vaan tulemaan osin lainvastainen, joten nyt seuraavassa vaiheessa siitä viilataan lainmukainen siltä osin kuin se on tarpeen.

Tosiasia on, että laillisesti hankitun omaisuuden takavarikointi on voimassa olevien omaisuutta suojaavien lakien ansiosta erittäin ongelmallista. On siis äärimmäisen epätodennäköistä, että jo myönnettyjä hallussapitolupia voitaisiin ryhtyä peruuttamaan. Valtio ei siis missään tilanteessa voi takavarikoida ampuma-aseita niiden lailliselta omistajalta. Edes jumalasta seuraavan AAHY:n vaikutusvalta ei ylety niin pitkälle. Puhutaan kuitenkin perustuslaillista oikeuksista, eikä niitä noin vain muuteta kuin huonekalujen järjestystä olohuoneessa. Pakkolunastus tulee toki kysymykseen, mutta ampuma-aseiden suuren määrän vuoksi tämäkin tuntuu utopistiselta kustannuskysymyksienkin kannalta. Ei kuitenkaan palvele kenenkään etua, mikäli ampumaharrastuksen aloittaminen tehdään jatkossa käytännössä mahdottomaksi. Laki, joka ei ole kaikille sama olisi sekin perustuslain vastainen. Nyt ei lähteeni mukaan ole millään muotoa myöhäistä vaikuttaa asiaan, vaan nyt nimenomaisesti on sen aika. Koska prosessi ei välttämättä kestä siis päivänvaloa, on sen julkiseksi saattaminen ensimmäinen askel parempaan suuntaan.

Pahoittelen lähteeni epämääräisyyttä, mutta en saanut lupaa henkilön nimen julkaisuun, enkä siis voi enkä halua henkilöidä lähdettäni mitenkään nyt tai jatkossa. Syyt ymmärrän erittäin hyvin, eikä se itse asiassa ainakaan asiaa parantaisi. Korostan kuitenkin, että kysymyksessä on faktojen osalta varmaa tietoa, eikä mikään toisen käden huhu. Vaikka tarina kuulostaakin vahvasti salaliittoteorialta, on asialla tietyiltä osin niin vahva totuuspohja, että tilanne on jokseenkin huolestuttava.

Hei sinä, joka teit verkkokellarini ovesta polttopuita, ja varastit laskettelusukset ja lumilaudan. Rikottuani polveni en pysty tällä hetkellä enkä mahdollisesti enää ikinä laskemaan mäkeä. Ainoa harrastukseni on tällä hetkellä ammunta. Minulla on kotivakuutus, ja sukset maksoivat monoineen 650e, ja lumilauta 350e. Ymmärtänet etten osta vakuutusrahoilla välttämättä uusia suksia ja lumilautaa. Saatan ostaa rahoilla laadukkaan pienoiskiväärin, jonka kipeästi tarvitsen. En voi siis sanoa olevani kovinkaan pahoillani tapahtuneesta. Kuitenkin, viedessäni varusteet kellariin en varsinaisesti tarkoittanut, että sinä voit käydä hakemassa ne sieltä heti kun silmä välttää. Toivo siis kanssani etten koskaan toivu laskukuntoon.

Miinusta tulee koko oven hajottamisesta kun pelkkä lukon rikkominen olisi riittänyt. Lisäksi haluaisin kysyä mitä ajattelit tehdä vanhalla ministereolaitteistolla, jossa ei toimi kuin radio?

Sattuipa silmään eräänkin maanpuolustusaiheisen forumin keskustelussa seuraavaa. Vertailussa on SVD ja TAK85:

Plussia on sitten iso lipastilavuus, ja ainakin kovin kokemattomalle tarkalle ampujalle [...] nopea toimisuus sekä vähäinen virhemahdollisuus koskapa lataa aseen itse, toisin kuin esim TAK 85 jonka lukko aiheutti ainakin minulle ongelmia ja välillä tuli patruunat ulos jo siinä vaiheessa kun lukko vedettiin taakse.

On vanhanaikaista ajatella, että pulttilukkoinen ase olisi konstruktionsa puolesta varmatoimisempi kuin puoliautomaatti. Syynä tähän on se, että puoliautomaatti lataa itse itsensä, ilman että käyttäjä pääsisi väliin tunaroimaan. Pienellä opettamisella ase voi saavuttaa tietoisuuden, jolloin tosin ongelmaksi voi muodostua se, että aseella on oma tahto. Aseen ja käyttäjän näkemykset saattavat olla niin pahasti ristissä, että ampumisesta ei tule mitään. Tällaisessa tilanteessa omistaja-ase -keskustelusta saattaa olla hyötyä.

Toisin kuin SVD, TAK85 ei lataa itseään itse, vaan on täysin riippuvainen käyttäjästään. Käyttäjän ollessa tyhmä kuin tolppa-apina, voi aseen elämästä tulla hyvinkin hankalaa. Onneton TAK saattaa purkaa turhaumiaan häiriökäyttäytymisellä. Ase saattaa esimerkiksi sylkeä patruunoitaan omistajansa silmille, mikäli sen lukkoa mennään availemaan miten sattuu. TAK:n varhaiset ikävuodet ovat avainasemassa tarkasteltaessa sitä, minkälaiseksi sen persoona varhaisaikuisuudessa muodostuu.

On siis aivan kiistatonta (MOT), että pulttilukkoinen ei toimintavarmuudessa pärjää puoliautomaatille. Syynä tähän ovat siis nuo todetut käyttäjälähtöiset virheet, ts. ihmiset, jotka eivät yksinkertaisesti pysty vetämään lukkoa taakse ja takaisin eteen. Vielä tulee päivä jolloin koneet ottavat vallan. Lähdenkin tästä puoliautomaattini kanssa viimeiselle rannalle odottelemaan.

MBC:n riveissä on väännetty peistä ja muita fallossymboleita ase- ja patruuna-asioista aiemminkin, mutta nyt on vuorossa kriittisempi aihe kuin aikoihin: asevalinta zombi-invaasioon.
Crowswampin mielestä ainoa oikea valinta on 12-kaliiperinen haulikko täyteisillä. Mielipidehän on tietysti väärä, koska täyteinen ei tarjoa oikeastaan mitään etuja esim. .223REM-patruunaan verrattuna, mutta on sekä painoltaan, tarkkuudeltaan että kantamaltaan ala-arvoinen.
Itse varautuisin .22LR-kaliiperisella asella, lähinnä patruunan painon ja hinnan takia. Kukapa haluaisi tuhlata laadukasta .223-patruunaa mätäneviin ruumiisiin? Zombin pysäyttämiseen tarvitaan tunnetusti pääosuma¹, ja pääosuman onnistuessa slugi ei ole juuri sen tehokkaampi kuin .22LR. .223REM ei myöskään ole huono valinta, mutta itse en haluaisi poimia kalliita jälleenladattavia hylsyjä kesken zombi-invaasion. Lisäksi aseen pitämä krapeli on sen verran reipasta, että se riittää jo yksinkin herättämään kuolleet. Tämän takia ampumaratoja ei koskaan sijoiteta hautausmaiden läheisyyteen.

Mitä mieltä Sinä olet? Oikeassa reunassa on äänestys asiasta. Olethan ystävällinen ja jätät myös perustelut vastauksellesi. Oikein vastanneiden kesken arvotaan omakustanteinen arvomerkki, jonka voi lunastaa lähimmästä palkintoja ja pokaaleja myyvästä liikkeestä.
1) The Zombie Survival Guide (Complete Protection from the Living Dead), Max Brooks, 2003